Hanna Tainio ehdolle eduskuntavaaleihin

15.2.2010

Tampereen kaupunginvaltuutettu, lääketieteen tohtori Hanna Tainio pyrkii sosiaalidemokraattien ehdokkaaksi ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Asia julkistettiin maanantaina Messukylän Työväenyhdistyksen tilaisuudessa. Tainiolla on pitkä ura kunnallisena päättäjänä: menossa on 22. vuosi kaupunginvaltuuston jäsenenä. Hän on ollut pitkään myös kaupunginhallituksessa, toiminut valtuuston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana sekä lukuisissa lauta- ja johtokunnissa, hallintoneuvostoissa ja niin edelleen.

Tainio oli viime kunnallisvaaleissa sosiaalidemokraattien pormestariehdokkaana saaden ehdokkaista ylivoimaisesti eniten ääniä. Nyt Tainio on mm. Pirkanmaan liiton valtuuston puheenjohtaja sekä Kuntaliiton valtuuston varapuheenjohtaja ja sos.dem. ryhmän puheenjohtaja.

– Talouskriisin seurauksena kuntatalous on ahdingossa, joka jatkuu vuosia eteenpäin. Eduskunnassa tarvitaan kunta-alan vankkaa tuntemusta, jotta kuntien perustehtävä hyvinvointipalvelujen tuottamisessa voidaan turvata, Tainio perustelee pyrkimystään.

Keskeinen teema Tainion kampanjassa on luonnollisesti terveydenhuolto – onhan hän toiminut yli 25 vuotta erilaisissa lääkärin tehtävissä julkisella sektorilla.

– Kun palveluiden tuottaminen kuuluu kunnille, on lääkärien oltava kunnan palveluksessa, ei vuokralääkäriyritysten. Palveluiden saatavuus on turvattava kaikille, ketään ei jätetä, Tainio toteaa.

Tainio kampanjoi myös sen puolesta, että opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka taattaisiin kaikille nuorille sekä pienten ryhmäkokojen turvaamiseksi päivähoidossa ja kouluissa. Hän kiinnittää huomiota myös verouudistuksiin, mm. progressiiviseen pääomaveroon, josta osa suunnattaisiin kunnille samoin kuin koko jäteveron tuotto sekä osa polttoaine- ja liikenneveron tuotosta.

Pirkanmaan aseman vahvistaminen Suomen toiseksi merkittävimpänä maakuntana on niin ikään tärkeä tavoite.

– Tähän tarvitaan osaavia ja ahkeria kansanedustajia, joilla on sekä kokemusta että tuoreita näkemyksiä ja ideoita, Tainio korostaa.