Lehtikirjoituksia

 

Aamulehti 14.10.2014

 

Kokoomuksen ajama Ruotsin terveysmalli ei sovi Suomeen

 

Sosiaali- ja terveysministeri Räty (kok) liputtaa raha seuraa potilasta -mallia. Kyseinen ns. Ruotsin malli on myös kokoomuksen linja. Rädylle ideologinen kysymys on ihmisten valinnanvapauden lisääminen (AL 9.10.).

Ruotsin mallissa perusterveydenhuollon tuottajina toimivat julkiset ja yksityiset palveluntuottajat rinta rinnan. Potilas voi valita hoitonsa julkisesta tai yksityisestä terveyskeskuksesta. Raha kulkee potilaan mukana, joten potilas maksaa saman käyntimaksun riippumatta, mistä palvelunsa hankkii. Ruotsin mallia puolustetaan sillä, että se lisää potilaan valinnanvapautta ja parantaa palveluiden saatavuutta.

Valinnanvapaus kuulostaa kauniilta, mutta kannattaa katsoa myös kääntöpuolelle. Ensimmäiseksi nousee esiin palveluiden epätasa-arvoinen maantieteellinen jakautuminen. Malli toimii erityisesti Tukholmassa ja sen ympäristössä eli siellä, missä yksityisiä palveluita on runsaasti tarjolla. Sen sijaan harvaanasutuilla, pienen väestöpohjan alueilla valinnanvapaus on toteutunut heikosti. Viime talven Euro Health Consumer Index – vertailussa Ruotsi saikin hyvin voimakasta kritiikkiä tästä sekä pitkistä hoitojonoista, joita ei yrityksistä huolimatta ollut saatu lyhennettyä. Uhkana on myös se, että palveluntuottajien välinen kilpailu johtaa tuotannon keskittymiseen suurille ketjuille, jotka vievät voittonsa verottajan ulottumattomiin. Ruotsissa yksityisen sektorin ketjuuntumisen ja sen myötä kilpailun vähenemisen onkin epäilty jopa heikentäneen potilaiden valinnanvapautta.

Toinen epäkohta on palveluiden integraatio. Ruotsin mallissa sitä ei ole.  Sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut tuotetaan täysin erikseen, mikä näkyy palveluiden yhteensovittamisen vaikeutena erityisesti vanhustenhuollossa ja päihde- ja mielenterveyspalveluissa sekä siinä, ettei terveyden edistäminen tässä mallissa toteudu erityisen hyvin.

Kolmanneksi kaikilla potilailla ei ole todellista mahdollisuutta valita. Heitä ovat vähemmän koulutetut, vammaiset ja vanhukset.  Ruotsissa tämä malli ei ole myöskään vähentänyt erikoissairaanhoidon kustannuksia.

Lukuisista ongelmista johtuen Ruotsin uusi hallitus onkin linjannut, että potilaan valinnanvapaus perustason terveydenhuollossa nykymuodossaan lopetetaan, koska sen aikana ns. parempien alueiden palvelut ovat entisestään parantuneet ja heikoimpien heikentyneet – erot ovat kasvaneet. Kansalaiset osoittivat tahtonsa juuri käydyissä parlamenttivaaleissa.

Onkin yllättävää, että tätä mallia ajetaan meille Suomeen, vaikka se ei vastaa niihin ongelmiin, joiden vuoksi sote-uudistus käynnistettiin.

Tarvitsemme sekä julkisia että yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluita, mutta julkinen sektori kantaa päävastuun palveluiden tuottamisesta. Pystymme myös kehittämää omia rahoitusmalleja, joissa palveluiden laatu, tasavertaisuus saatavuuden ja saavutettavuuden takaamiseksi toteutuu. Minulle tämä on ideologinen kysymys.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

*****************************************************************************

Omakotiviesti 12.10.2014

 

Tavoitteena terveet aivot

 

Aivoverenkiertohäiriöt ja niistä johtuvat sairaudet ovat Suomessa yksi merkittävimpiä sairausryhmiä. Joka päivä 68 henkilöä saa aivoverenkiertohäiriön. Vuodessa tämä tekee 25 000 henkilöä. Aivoverenkiertohäiriöt ovat myös kolmanneksi yleisin kuolinsyy. Sairastuneista neljännes on työikäisiä, ja heistä neljännes jää pysyvästi työkyvyttömäksi. 

Aivoverenkiertohäiriöt voidaan jakaa aivoinfarkteihin, aivoverenvuotoihin ja ohimeneviin verenkiertohäiriöihin. Riskitekijöitä ovat verenpainetauti, tupakointi, kohonnut kolesteroli, sydänsairaudet, diabetes, ylipaino ja liikunnan puute.

Aivoinfarktissa äkillisesti tukkeutuneen valtion alueella aivokudos jää ilman verenkiertoa ja happea. Tällöin aivokudos menee kuolioon. Aivoverenvuodossa verisuoni repeää ja veri vuotaa joko aivokudokseen tai aivokalvojen alaiseen tilaan. Ohimenevässä aivoverenkiertohäiriössä oireet muistuttavat infarktia, mutta menevät nopeasti ohi.

Aivot ovat elintärkeä osa meitä ja ne säätelevät monin tavoin toimintaamme. Siksi aivoverenkiertohäiriön aiheuttama kudosvaurio vaikuttaa fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Seuraukset ovat aina yksilölliset ja ne riippuvat vaurioalueen sijainnista ja laajuudesta. Aivoverenkiertohäiriö voi tuottaa pysyviä tai ohimeneviä kehon halvausoireita, tuntopuutoksia, häiriöitä kielellisissä toiminnoissa sekä muussa henkisessä suoriutumisessa.

Aivoinfarktin ainoa tehokas hoito on liuotushoito. Mitä nopeammin hoito voidaan aloittaa oireiden alkamisesta, sitä parempaa on toipuminen. Viimeistään liuotushoito tulisi aloittaa noin neljän tunnin kuluessa oireiden alkamisesta. Aivoverenvuodoissa hoito riippuu vuodon koosta ja sijainnista. Kyseeseen voi tulla seuranta, leikkaus tai esimerkiksi kuvantamisen yhteydessä tehtävät toimenpiteet. Lääkkeillä on tärkeä osa hoidossa sekä uusien verenkiertohäiriöiden ehkäisyssä.

Kuntoutus kuuluu myös aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon heti akuutissa vaiheessa ja usein vielä kuukausien ajan. Lähes puolet sairastuneista tarvitsee sitä. Puolelle potilasta jää pysyvä haitta ja heistä puolella haitta on vaikea. Toisaalta myös joka neljäs toipuu täysin ja yli puolet toipuu omatoimiseksi.

Väestön ikääntyessä ennustetaan, että aivoverenkiertohäiriöt tulevat lisääntymään, siksi kaikki ponnistelut aivoverenkiertosairauksien ehkäisemiseksi sekä hoidon ja varhaiskuntoutuksen tehostamiseksi ovat todella tarpeen. Parasta ehkäisyä onkin hoitaa kohonnutta verenpainetta, lopettaa tupakointi, laihduttaa, liikkua ja syödä terveellisesti. Sama resepti pätee myös moniin muihin ns. kansantauteihin. Terveellisten elintapojen merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa.

Terveyspalvelujen saatavuudessa ja laadussa on nyt suurta alueellista vaihtelua, mikä asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.  Käynnissä olevan sote-uudistuksen yksi tärkeimpiä tavoitteita onkin se, että kaikki kansalaiset saavat terveydenhuoltopalvelunsa tasavertaisesti sekä oikea-aikaisesti ja palvelut ovat turvallisia ja laadukkaita. Aivoverenkiertohäiriöpotilaiden kohdalla erityisen tärkeää on myös tavoite integroiduista palveluista, jossa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto toimivat saumattomasti yhdessä ja palvelut saa yhdeltä luukulta. Tämä on myös sote-uudistuksen kantavia periaatteita.

Lähde: www.aivoliitto.fi

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja

 

****************************************************************************

Nokian Uutiset 8.10.2014

 

Sote-yökötykseen on lääkkeet

 

Lehden päätoimittaja kirjoitti kärsivänsä sote-yökötyksestä (24.9.).  Hän koki sote-uudistuksen luotaantyöntävänä, eikä ymmärtänyt sen syitä. Hän ei ollut myöskään saanut vastauksia moniin perustavanlaatuisiin kysymyksiin.

Sote-uudistukselle on kiistaton tarve. Ensinnäkin terveyskeskuksissa on jopa tuhannen lääkärin vaje. Vaikka Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan, suurin osa kansalaisista ei pääse terveyskeskukseen kahdessa viikossa. Lääkärit työskentelevät mieluummin yksityisissä firmoissa, työterveyshuollossa ja erikoissairaanhoidossa parempien työskentelyolosuhteiden vuoksi.

Toiseksi vanhusten määrä lisääntyy nopeimmin Euroopassa. Ikääntynyt väestö tarvitsee yhä enemmän  palveluita. Samaan aikaan veronmaksukykyinen väestö keskittyy kasvukeskuksiin, joten  palveluiden turvaaminen on entistä vaikeammilla haja-asutusalueilla. Työssäkäyvät saavat laadukkaat terveyspalvelut työterveyshuollosta, mutta työttömät, eläkeläiset ja lapsiperheet jäävät huonosti toimivien terveyskeskuksen varaan. Suomi onkin rankattu kansainvälisesti yhdeksi maailman epätasavoisimmista maista terveyspalveluiden saatavuuden suhteen.

Potilasta kymmenen prosenttia käyttää 80 prosenttia terveydenhuollon resursseista. Näitä ovat mm. pitkäaikaissairaat ja mielenterveyspotilaat. He tarvitsevat monenlaisia palveluita: perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalipalveluita. Näitä he joutuvat hakemaan eri luukuilta ja hoitoketjut katkeavat. Rahaa kuluu, mutta potilaat eivät tule hoidetuksi.

Kolmanneksi Suomi velkaantuu. Valtion velka ylittää ensi vuonna 100 miljardin euron rajan. Syömme enemmän kuin tienaamme. Tarve sosiaali- ja terveydenhuollon on organisoitava uudelleen. Voi jopa sanoa, että kellot soittavat viimeiselle kierrokselle.

Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluiden saatavuus, saavutettavuus ja laatu parantuvat. Kaikki palvelut saavat yhdeltä luukulta. Terveydenhuoltolaissa säädetään potilaille oikeus hakeutua vapaasti hoitoon julkisella sektorilla koko maassa. Tämä ei muutu. Lisäksi EU-potilasdirektiivi takaa mahdollisuuden valita vapaasti hoitopaikka koko EU:n alueella.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

*****************************************************************************

Suur-Tampere 1.10.2014

 

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus

 

Sote-uudistus on yksi tämän hallituskauden merkittävimmistä saavutuksista, mutta kannattaa nostaa esille myös toinen tärkeä uudistus, joka jo vihdoin toteutumassa, nimittäin sosiaalihuoltolain uudistus. Hallitus antoi siitä esityksen eduskunnalle syyskuun puolivälissä. Me sosialidemokraatit tervehdimme tätä ilolla, sillä se on ollut yksi tärkeimpiä tavoitteitamme tällä kaudella.

Tarve sosiaalihuoltolain uudistukselle on ilmeinen.  Vanhan lain ongelmat ovat tulleet tietoisuuteen ikävillä tavoilla, joista tunnetuin lienee kahdeksanvuotiaan Eerikan tapaus. Usein sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilla ollut tieto perheen ongelmista ja lastensuojeluilmoituksia on tehty, mutta tieto ei ole kulkenut eri viranomaisten välillä tai sitä ei ole voitu kertoa salassapitovelvollisuuteen vedoten ja lopulta se on hautunut byrokratian syövereihin. Kenelläkään ei ole ollut kokonaisvastuuta perheestä ja lapsesta.  Lopputulos on pahimmillaan järkyttänyt koko kansakuntaa.

Sosiaalihuollon työntekijät ja tutkijat ovat jo pitkään puhuneet sosiaalihuollon ongelmista, joista kenties vakavimpia, tiedon kulun lisäksi, ovat olleet asiakkaiden pallottelu luukulta toiselle sekä liian heikko panostus ennaltaehkäiseviin palveluihin, joka on välillisesti vienyt painopisteen kalliisiin korjaaviin toimenpiteisiin. Tämähän on tuttua varsinkin lastensuojelun puolella, jossa asiakkuuksien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrät ovat kasvaneet hurjaa tahtia vuosien ajan. Paitsi että kehitys on ollut inhimillisestä näkökulmasta kestämätöntä, on se merkinnyt myös yhteiskunnalle kustannuksia, jotka kasvavat pitkällä aikavälillä ja välillisine vaikutuksineen mittaamattoman suuriksi.  

Uuden sosiaalihuoltolain lähtökohtana on, että jokaisella asiakkaalla on oikeus niihin palveluihin, joilla turvataan välitön huolenpito ja toimeentulo sekä lapsen terveys ja kehitys.  Uusi laki vahvistaa myös sosiaalihuollon asiakkaan omaa näkökulmaa ja nopeuttaa tämän ohjautumista tarvittavien palvelujen piiriin. Pallottelu vähenee, kun jokaiselle asiakkaalle nimetään omatyöntekijä.  Lapsille ja lapsiperheille puolestaan tullaan jatkossa tarjoamaan matalan kynnyksen palveluja, joilla perheiden arkea voidaan tukea hyvissä ajoin ja ilman lastensuojelun asiakkuutta.

Kolmanneksessa Suomen kunnista ei ole lainkaan lapsiperheille tarkoitettua kotipalvelua. Osassa kunnista sitä voi saada vain muutama perhe. Käytännössä lapsiperheiden kotipalvelu on puolessa kunnista ajettu kokonaan alas. Nyt uuden lain myötä se otetaan taas käyttöön.  Tämä tarkoittaa jonkin verran uusia menoja kunnille.  Siksi on ymmärrettävää, että monissa kunnissa vastustetaan tätä menolisäystä. On kuitenkin selvää, että ennaltaehkäisyyn panostaminen maksaa itsensä monin verroin takaisin huostaanottojen ja syrjäytyminen vähenemisenä.

Lakiin sisältyy myös nuorisotakuu. Sen mukaan nuori saa moniammatillista tukea yhden luukun kautta niin kauan, kun hänellä on tarvetta sosiaalipalveluihin.  Nuoren pitää saada myös omatyöntekijä, palvelutarpeen arviointi sekä kohdennettu sosiaalinen kuntoutus.

Laki tulee voimaan ensi huhtikuun alusta, mutta lapsiperheiden kotipalvelun osalta sitä sovellettaneen jo heti ensi vuoden alusta. Uskon, että tämä on monelle lapsiperheelle tervetullut asia, jota on jo vuosia kaivattu.  Kansakunnan sivistys mitataan sillä, miten se pitää huolta heikommassa asemassa olevista. Lapset, nuoret ja vanhukset pitää olla meidän yhteiskunnassamme keskiössä. He eivät saa joutua maksamaan muiden pahoinvoinnista ja talouslamasta.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

*****************************************************************************

 

Aamulehti 9.9.2014

 

Yöpäivystysten keskittäminen varmistaa laadukkaan avun

 

Edunkunnan kyselytunnilla Pentti Oinonen (ps)maalaili uhkakuvia siitä, kuinka ensi vuonna voimaan tulevan päivystysasetuksen myötä terveydenhuollon päivystyspisteitä tullaan sulkemaan ja sen seurauksena ihmisiä kuolee ja lapsia syntyy taksiin matkalla sairaalaan. Hänen mielestään terveyspalveluita ollaan nyt heikentämässä, vaikka sote-uudistuksessa niitä pitäisi parantaa.

Vuoden alusta voimaan tuleva päivystysasetus perustuu nykyiseen terveydenhuoltolakiin. Asetus koskee perusterveydenhuollon yöpäivystystä, ympärivuorokautista leikkaushoitoa, synnytyksiä ja suun terveydenhuollon päivystystä.

Asetuksen mukaan perusterveydenhuollon yöpäivystykset pyritään keskittämään sairaaloiden yhteyteen ns. yhteispäivystyksiksi. Tampereella Acuta on tällainen. Kaikki potilaan tarvitsemat palvelut ovat niissä saatavilla: röntgen ja laboratorio sekä sisätautien ja kirurgian osaaminen, myös yöaikaan.  Kokemuksen mukaan yöllä hakeudutaan hoitoon vain vakavan sairastumisen tai onnettomuuden vuoksi. Siksi on tärkeää, että osaava ja laadukas apu on välittömästi saatavilla.

Synnytykset keskitetään sairaaloihin, joissa on vähintään tuhat synnytystä vuodessa sekä välitön valmius toimia erilaisissa poikkeustilanteissa. Vaikka raskaus olisi edennyt normaalisti, voidaan synnytyksen yhteydessä joutua nopeasti hätätilanteeseen, jota ei ole voitu ennakoida. Kun sairaalassa on paikalla synnytyslääkäri, anestesialääkäri ja lastenlääkäri, on sekä äidin ja vastasyntyneen lapsen turvallisuus taattu parhaalla mahdollisella tavalla. Jos lääkäri joudutaan soittamaan kotoa, menetetään kallisarvoisia ja jopa ratkaisevan tärkeitä minuutteja. Julkisuudessa on väitetty tämän aiheuttavan matkasynnytysten lisääntymistä. Tutkimusten mukaan ne ovat lisääntyneet Etelä-Suomessa, joten todellinen syy on muu kuin pitkät välimatkat. Sosiaali- ja terveysministeriö voi kuitenkin myöntää poikkeusluvan pienemmän synnytysyksikön ylläpitämiseksi, jos välimatkat ovat todella pitkät, kuten Pohjois-Suomessa.

Vastaavasti ympärivuorokautinen  leikkaustoimintaa sallitaan vain sellaisissa sairaaloissa, joissa on riittävä lääkärihenkilöstö myös öisin. Tähän pienillä sairaaloilla ei ole mahdollisuutta henkilöstömäärän ja korkeiden kustannusten vuoksi.

Päivystysasetus ei ole säästö- tai keskittämisasetus. Se on laadittu potilasturvallisuuden parantamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi. Se täydentää tulevaa sote-uudistusta, jonka tavoite on taata kaikille laadukkaat, oikea-aikaiset ja syrjimättömät sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

*****************************************************************************

Ylä-Satakunta 19.8.2014

 

Parkanon sote-ratkaisu ihmetyttää

 

Sote-järjestämislakiluonnos on parhaillaan kunnissa lausuntokierroksella. Kansalaisten usko uudistukseen toteutumiseen horjui jo pahasti, mikä ei ole ihme, sillä monenlaisia käänteitä ja kompurointeja matkan varrelle mahtui. Valitettavaa on, että jotkut kunnat, kuten Parkano, eivät malttaneet enää odottaa valtionvallan linjauksia, vaan tekivät loppumetreillä oman ratkaisunsa ulkoistaa sote-palvelunsa.

Keskeisin osa valtakunnallista uudistusta ovat viisi vahvaa palveluiden järjestäjää eli sote-aluetta, jotka alueellisesti vastaavat entisiä erikoissairaanhoidon erityisvastuualueita. Järjestäjä vastaa siitä, että jokainen kansalainen saa sosiaali- ja terveyspalvelunsa laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Palveluiden pitää olla myös syrjimättömiä ja kaikkien yhdenvertaisesti saavutettavissa.

Järjestäjän ja tuottajan erottaminen toisistaan sai laajan kannatuksen niin asiantuntijoiden kuin poliittisten päättäjien keskuudessa.  Palveluiden tuottajina toimivat pääosin kunnat ja kuntayhtymät ja niitä täydentävät yksityiset yritykset ja järjestöt. Itse näen tärkeänä, että julkisten palveluiden asema ja työpaikat voidaan näin turvata, eikä kaikkia tarvitse kilpailuttaa.

Sote-alueelle on oleellisen tärkeä hankintaosaaminen. Pitää tietää, minkälaisia palveluita kansalaiset tarvitsevat ja kuinka paljon. Arvioinnissa käytetään tilasto- ja tutkimustietoa sairastavuudesta ja palveluiden käytöstä sekä alueellisista erityisolosuhteista. Sote-alue vastaa myös siitä, että ns. integraatio tulee toteutumaan kaikessa palvelutuotannossa. Tavoite on, että sosiaali- ja terveyspalvelut saavat yhdeltä luukulta ja hoitoketjut eivät katkea

Kunnalliselle palvelutuotannolle uudistus asettaa myös tiukat vaateet. Tuottajan tulee pystyä osoittamaan, että sillä on riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit. Samoin sen on pystyttävä tuottamaan koko palveluketju ennaltaehkäisevistä hoitaviin, korjaaviin ja kuntouttaviin palveluihin. Pienen kunnan terveyskeskus tai sosiaalipalvelut eivät pysty täyttämään kaikkia palveluiden sisällölle ja laadulle kohdistettavia vaatimuksia. Täten kuntien välinen yhteistyö on tärkeää tulevaisuudessakin. Suurempi tuottaja on vahvempi ja on todennäköistä, että tuottajina tulevat toimimaan suuret kuntayhtymät.

Uudistus vaatii onnistuakseen myös sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisen. Ns. osaoptimointi on saatava loppumaan. Monta tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvista ennenaikaista eläköitymistä voidaan välttää, kun työkyvytön potilas ei joudu odottamaan kuukausi tolkulla leikkausta, vaan hänet hoidetaan ja kuntoutetaan viipymättä. Tähän löytyvät kannustimet, kun hoito, sairauslomapäivät ja kuntoutus maksetaan samasta rahapussista.  Nyt kustannukset jakautuvat monelle taholle, joista kukin sysää laskuja toisen maksettavaksi, eikä kukaan kanna kokonaisvastuuta työkyvyttömästä henkilöstä.

Sote-uudistus takaa kaikille pirkanmaalaisille laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut riippumatta kunnan koosta, taloudellisesta kantokyvystä tai sijainnista. Siksi onkin ikävää, ettei Parkano ole samassa rivissä muiden Pirkanmaan kuntien kanssa.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedust

***************************************************************************

Iltalehti 8.8.2014

 

Parantaako elämäntaparemontti oikeasti syövän?

 

Iltalehdessä (6.8.) kerrottiin Hunks-tanssijasta, joka sairastuttuaan suolistosyöpään kieltäytyi lääketieteellisistä hoidoista ja valitsi leikkaushoidon sijaan elämäntaparemontin.

Suomessa potilaalla on lain mukaan oikeus saada terveydentilansa edellyttämää terveyden- ja sairaanhoitoa. Potilasta on myös hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja täten potilaalla on myös halutessaan mahdollisuus kieltäytyä hoidoista.

Syöpähoidot ovat meillä Suomessa korkeaa kansainvälistä tasoa, ja yhä useampi parantuu täysin syövästä. Iltalehden artikkelissa annettiin vahvasti ymmärtää, että kyseiset lääketieteelliset hoidot voidaan hyvinkin korvata stressittömällä elämäntavalla ja ruokavaliolla, mm. marjoilla. Pidän tätä eettisesti kyseenaikaisena viestinä.

On hienoa, että artikkelin potilas tunsi vointinsa hyväksi. Hän ei ollut kuitenkaan käynyt magneettikuvauksissa, jossa olisi voinut todeta ruokavaliohoidon tehon. Osa hoidon onnistumista on toki potilaan vahva usko paranemiseensa. Jos julkisesti esitetään hoitotuloksia, on kuitenkin suotavaa, erityisesti muita syöpädiagnoosin saaneita kohtaan, julkaista myös objektiiviset tutkimustulokset väitteen tueksi. Toivon, ettei kukaan tämän artikkelin perusteella tee hätiköityä päätöstä oman hoitonsa suhteen.

Nuorelle henkilölle on rohkea ratkaisu kieltäytyä hoidoista tilanteessa, jossa sairastaa vakavaa tautia. Vai onko todellisuudessa kyseessä se, että hoidot pelottavat ja erityisesti mahdollinen avanne? Onko sittenkin taustalla epäonnistunut luottamuksen rakentaminen potilaan ja hoitavien lääkäreiden välillä?

 

Hanna Tainio

lääketieteen tohtori, dosentti

kansanedustaja (sd)

*******************************************************************************

Aamulehti 26.6.2014

 

Sotessa on tärkeää turvata julkisten palveluiden asema

 

Kansalaisten usko sote-uudistukseen horjuu, mikä ei ole ihme, sillä monenlaisia käänteitä ja kompurointeja on matkan varrelle mahtunut. Päälinjat ovat olleet tiedossa jo kauan, mutta yksityiskohdista haetaan yhteistä näkemystä vielä kesäkuun aikana.

Keskeisin osa uudistusta ovat viisi vahvaa palveluiden järjestäjää eli sote-aluetta, jotka alueellisesti vastaavat entisiä erikoissairaanhoidon erityisvastuualueita. Järjestäjä vastaa siitä, että jokainen kansalainen saa sosiaali- ja terveyspalvelunsa laadukkaasti ja oikea-aikaisesti. Palveluiden pitää olla myös syrjimättömiä ja kaikkien yhdenvertaisesti saavutettavissa.

Järjestäjän ja tuottajan erottaminen toisistaan saa laajan kannatuksen.  Palveluiden tuottajina toimivat kunnat ja kuntayhtymät sekä yksityiset yritykset ja järjestöt. Kuten tunnettua,  poliittisilla puolueilla on erilaisia painotuksia julkisten ja yksityisten palveluiden käytön suhteessa.  Itse näen tärkeänä, että julkisten palveluiden asema ja työpaikat voidaan turvata, eikä kaikkia tarvitse kilpailuttaa. Mutta myös yksityisen sektorin ja erityisesti järjestöjen tuottamilla palveluilla on tärkeä osuus.  Jokaista tuottajaa tarvitaan.  Valmistelun keskiössä ovat myös asiakkaiden valinnanvapaus ja palveluiden rahoitus.

Sote-alueelle on oleellisen tärkeä hankintaosaaminen. Pitää tietää, minkälaisia palveluita kansalaiset tarvitsevat ja kuinka paljon. Arvioinnissa käytetään tilasto- ja tutkimustietoa sairastavuudesta ja palveluiden käytöstä sekä alueellisista erityisolosuhteista.

Kunnalliselle palvelutuotannolle uudistus asettaa tiukat vaateet. Pienen kunnan terveyskeskus tai sosiaalipalvelut eivät välttämättä pysty täyttämään kaikkia palveluiden sisällölle ja laadulle kohdistettavia vaatimuksia. Täten kuntien välinen yhteistyö on tärkeää tulevaisuudessakin. Hyvin toimivat yhteistoiminta-alueet kannattaa säilyttää, ja kuntaliitoksiin kannattaa pyrkiä. Suurempi tuottaja on vahvempi.

Sairaaloissa suoritettavien toimenpiteiden laatua ja hoitojen vaikuttavuutta pitää seurata ja asettaa yhtenäisiä kriteerejä. Keskittämällä taataan parempi potilasturvallisuus. Sote-alue vastaa siitä, että ns. integraatio tulee toteutumaan kaikessa palvelutuotannossa. Tavoite on, että sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan yhdeltä luukulta ja hoitoketjut eivät katkea. Sosiaali- ja terveysministeriöllä on tärkeä rooli valvoa toimintaa ja estää alueiden välinen kilpavarustelu.

Uudistus vaatii onnistuakseen myös sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisen. Ns. osaoptimointi on saatava loppumaan. Monta tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvista ennenaikaista eläköitymistä voidaan välttää, kun työkyvytön potilas ei joudu odottamaan kuukausitolkulla leikkausta, vaan hänet hoidetaan ja kuntoutetaan viipymättä. Tähän löytyvät kannustimet, kun hoito, sairauslomapäivät ja kuntoutus maksetaan samasta rahapussista.  Nyt kustannukset jakautuvat monelle taholle, joista kukin sysää laskuja toisen maksettavaksi, eikä kukaan kanna kokonaisvastuuta työkyvyttömästä henkilöstä. Samanlaista epätarkoituksenmukaisuutta on myös lääkehoidoissa, jossa lääkkeen maksaja riippuu siitä, ottaako potilas lääkkeen suun kautta kotona, vanhainkodissa vai annetaanko se hänelle vuodeosastolla suoneen.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

********************************************************************

 

Aamulehti 18.3.2014

 

Kunta tuntee parhaiten asukkaansa tarpeet

 

Viimepäivinä moni asiantuntija on ottanut kantaa sote-uudistukseen ja vaatinut kaikkien, myös peruspalveluiden, järjestämistä vähintään maakunnan tai erityisvastuunalueen kokoisilla alueilla.

Olen eri mieltä. 20 000 asukkaan kunta tai yhteistoiminta-alue pystyy järjestämään perussosiaali- ja terveyspalvelut. Vai eivätkö esimerkiksi Kangasala, Lempäälä ja Pirkkala tai Sastamala ja Valkeakoski ole onnistuneet? Niissä pääsee terveyskeskukseen ja saa laadukasta hoitoa. Tyytyväiset kuntalaiset ovat paras suositus.

Hallituksen linjauksen mukaan perussote-palvelut järjestää kunta. Ihmisten arki tehdään kunnissa. Tarvitsemme nykyistä vahvempaa otetta ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöhön ja kuntoutukseen. Perinteisen lääketieteen rooli tässä on vähäinen. Tärkeämpiä ovat kunnan muut tavoitetta tukevat tehtävät, kuten sivistys- ja liikuntapalvelut, kaavoitus sekä infrarakentaminen. Jos terveydenhuollon palvelut järjestetään muun kuin kunnan toimesta, on vaarana, että tämä yhteys katkeaa. Terveyspalvelut ovat silloin vain sairauksien hoitoa.  

Suurin syy terveyskeskusten ahdinkoon on ollut lääkäripula.  Monissa kunnissa terveyskeskuslääkäriin pääsyä on joutunut odottamaan viikkoja.  Hoito on viivästynyt. Kunnat ovat hädissään hankkineet palveluita ns. vuokralääkärifirmoilta ja joutuneet maksamaan kalliisti lisääntyneen erikoissairaanhoidon käytöstä. Jotkut ovat jopa ulkoistaneet koko sosiaali- ja terveydenhuoltonsa.

Lääkäripulan osalta tilanne on korjaantumassa. Lääketieteellisten tiedekuntien oppilasmääriä on lisätty järjestelmällisesti jo vuosien ajan ja tullaan vielä lisäämään. Jo nyt valmistuu vuosittain 600 uutta lääkäriä. Tällä hetkellä 6 % terveyskeskuslääkärin viroista on täyttämättä, joskin alueelliset erot ovat suuria. Huonoin tilanne on Kainuussa, jossa joka neljäs virka on vailla hoitajaa, mutta esimerkiksi Lapissa kaikki virat ovat täynnä. Monet kunnat ovat jo voineet luopua vuokrafirmoista ja palkanneet omia virkalääkäreitä.  Lääkäritilanne paranee koko ajan. Joskaan kyse ei ole pelkästään työvoiman saannista, vaan terveyskeskustyötä on myös uudistettava takaamalla riittävä ammatillinen tuki nuorille lääkäreille, mahdollisuus vaikuttaa työolosuhteisiin ja -aikoihin, uudistamalla henkilöstön työnjakoa ja parantamalla johtamista.

En näe perustetta, etteivätkö 20 000 asukkaan kunnat tai Paras-lain mukaiset yhteistoiminta-alueet pystyisi itse järjestämään perussosiaali- ja terveyspalveluitaan. Sen sijaan oikea paikka järjestää vaativat sosiaali- ja erikoissairaanhoidot palvelut on erityisvastuualue eli erva. Siellä on riittävän suuri väestöpohja ja ne levät hartiat. Järkevällä ja tarkoituksenmukaisella työnjaolla saadaan aikaan laatua, tehokkuutta ja taloudellisia säästöjä. Itse haen mieluummin miljardin euron säästöjä uudistamalla rakenteita kuin leikkaamalla peruspalveluita ja korottamalla veroja, joskaan niiltäkään emme voi välttyä.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

********************************************************************

 

Helsingin Sanomat 11.3.2014

 

Paras-laki pohjaksi sote-uudistukselle

 

Sote-uudistukselle alkavat kellot soida. Kuntien lausuntokierros päättyy 13.3. Sen jälkeen hallitus linjaa, miten uudistuksessa edetään. Professori Pentti Arajärvi kehotti kirjoituksessaan (HS 3.3.) unohtamaan soten ja ottamaan ervan. Asia on harkinnan arvoinen.

Ennakkotietojen mukaa suuri osa kunnista ja monet perustuslakiasiantuntijat tyrmäävät nyt lausunnolla olevan järjestämismallin. Lähtökohdat uudistukselle tässä muodossa ovat kovin heikot. Tämä ei kuitenkaan poista uudistustarvetta – päinvastoin. Terveydenhuoltomme rapautuu koko ajan, sairaat eivät pääse lääkäriin ja terveyserot kasvavat vuosi vuodelta. Päätöksiä tarvitaan tässä ja nyt. Emme voi odottaa seuraavaa vaalikautta.

Meillä on käytössämme tällä hallituskaudella vielä yksi mahdollisuus. Ensinnäkin perusterveydenhuoltoa on vahvistettava. Edetään sen osalta aiemman Paras-lain viitoittamalla tiellä. Järjestetään perusterveydenhuollon palvelut vähintään 20 000 asukkaan kokoisissa kunnissa. Siellä, missä tämän suuruisia kuntia ei muodostu, sallitaan kuntien välinen yhteistyö muodostamalla sote-alueita joko vastuukunta- tai kuntayhtymämallilla. Perussosiaalipalvelut voidaan tuoda osaksi perusterveydenhuoltoa ja täten toteuttaa integraatio. Erikoissairaanhoidon palveluita voidaan tuoda perustasolle mm. sisätaudeissa, geriatriassa, korva-, lasten- ja naistentaudeissa. Aluesairaalat olisivat osa kuntien tai sote-alueiden palveluita. Ne tarjoaisivat tehokasta kuntoutusta ikäihmisille ja siten mahdollistaisivat kotiutuksen laitoshoidosta. Tällöin palveluketju tukisi myös laitoshoidon vähentämistä ja ikäihmisten inhimillisempää hoitoa.

Vaativia terveyden- ja sosiaalihuollon palveluja varten meillä olisi viisi erityisvastuualuetta, jotka huolehtivat pääosan erikoissairaanhoidon palveluista sekä vaativista, keskitettävistä sosiaalihuollon palveluista. Erityisvastuualueilla olisi noin 20 päivystävää sairaalaa (nykyiset yliopisto- ja keskussairaalat). Sosiaalihuollon palveluja erityisvastuualueella tulisivat olemaan vaativa kehitysvammaisten laitoshuolto, päihdeäitien hoito ja kuntoutus sekä eräät lastensuojelun tehtävät.

Erityisvastuualue olisi kuntien omistajaohjauksessa toimiva kuntayhtymä. Sen sisällä sovittaisiin sairaaloitten keskinäisestä työnjaosta ja yhteistyöstä niin, että se tukee nykyisten keskussairaaloitten tarkoituksenmukaista toimintaa ja erityisosaamista. Erityisvastuualueen keskeinen tehtävä on huolehtia alueellaan tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen liittyvistä tehtävistä sekä turvata osaavan henkilöstön saatavuus.

Tämä malli toteuttaisi tavoitteen kaksiportaisesta ja tehokkaasta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Kuntien kannalta etu on siinä, että nykyisiä Paras-lain myötä rakennettuja yhteistyöalueita ei tarvitsisi purkaa, vaan ainoastaan korjattaisiin Paras-lakiin jääneitä puutteita ja valuvikoja. Hyvin toimivia sairaanhoitopiirejä ei myöskään purettaisi. Kuntien henkilöstö saisi työrauhan ja voisi keskittyä varsinaiseen työhönsä.

Lakiesitys ehtisi vielä tänä keväänä lausunnolle kuntiin ja eduskunta voisi sen syksyllä hyväksyä. Uskon, että tämän myötä myös kansalaisten luottamus päättäjiin, mutta ennen kaikkea suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon palaisi. Ilahduttavaa, että myös Kokoomus on ainakin epävirallisesti ilmaissut myönteisen kantansa tämän tyyppiselle järjestämismallille.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

********************************************************************

 

Aamulehti 4.3.2014

 

Ei kaksilla, vaan suomalaisilla korteilla

 

Pääkirjoituksessa Aamulehdessä  kritisoitiin suomalaista rahapelimonopolijärjestelmää ja syytettiin sitä kaksilla korteilla pelaamisesta. 

Suomessa on lain mukaan Raha-automaattiyhdistyksellä (RAY), Veikkaus Oy:llä ja Fintoto Oy yksinoikeus järjestää rahapelejä.  RAY:n viime vuoden tuloksesta STM jakoi 308 miljoonaa euroa kolmannen sektorin sosiaali- ja terveysjärjestöille tukemaan mielenterveystyötä, ikäihmisten toimintaa, lapsi- ja perhetyötä, maahanmuuttajia ja omaishoitajia.

Tämän lisäksi käynnistettiin uusi monivuotinen Paikka auki – avustusohjelma, joilla työllistettiin järjestöjen kautta vaikeasti työllistettäviä nuoria ja parannettiin heidän työelämävalmiuksiaan. Ensimmäisenä vuonna 130 nuorta sai työpaikan.

RAY:n tuotosta ohjattiin lisäksi Valtiokonttorin kautta 114 miljoonaa euroa sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen. Arpajaisveroa RAY maksoi viime vuonna lähes 95 miljoonaa euroa valtion kassaan ja sadat kioskit, kaupat, ravintolat ja huoltoasemat saivat vuokratuottoja niihin sijoitetuista peliautomaateista. Monelle yritykselle nämä vuokratuotot ovat olemassaolon edellytys. Valtaosa pelieuroista palautuu siis takaisin suomalaiselle yhteiskunnalle turvaamaan sen hyvinvointia.

Rahapelaamisen varjopuoli ovat ongelmapelaaminen ja peliriippuvuus. RAY panostaa myös näiden havaitsemiseen ja tutkimukseen sekä valvoo säännöllisesti peliongelmaisten määrää sekä alaikäisten pelaamista, toteuttaen täten yhteiskuntavastuutaan, joka on kirjattu sen strategiaan. Ongelmapelaamista ei pidä vähätellä, mutta lohduttavaa on tieto, että peliriippuvaisten määrä ei ole viime vuosina lisääntynyt, vaan se pysynyt pitkään noin 40 000 pelaajan tuntumassa. Pelien mainontaa säädellään meillä myös tarkasti ja sen toteutumista valvotaan.

EU-komissio on todennut, että suomalainen rahapelimonopoli ehkäisee tehokkaasti ongelmapelaamista sekä laitonta pelaamista ja mm. rahan pesua.

Vaikka suomalaiset rahapeliyhtiöt tuottavat merkittäviä hyötyjä yhteiskunnalle, yhä useampi pelaa netissä arpajaislain vastaisten ulkomaisten yhtiöiden pelejä. Digipelitaivas on rajaton ja helposti saavutettavissa kotikoneelta mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tämän vuoksi suomalaisten peliyhtiöiden arvioidaan menettävän vuosittain jopa 150 miljoonaa euroa. Tätä kautta aiheutuneita pelihaittoja ei myöskään pystytä estämään ja seuraamaan.  Tästä syystä talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti perustaa ns. digitaalisen seurantaryhmän. Sen tarkoitus on kehittää kotimaista digipelitarjontaa ja turvata vastuullisesti omien peliyhtiöittemme mahdollisuuksia kiristyvässä kilpailussa. Myös kansalaisten tietoisuutta turvallisesta ja laillisesta rahapelaamisesta lisätään.

RAY:n tapa toimia, missä ohjataan tuotto kolmannen sektorin sosiaali- ja terveysalan järjestöille, on todettu erittäin kustannustehokkaaksi. On arvioitu, että yksi euro järjestöille tuottaa jopa kahdeksalla eurolla hyvinvointia.

RAY ja muut kotimaiset peliyhtiöt pelaavat suomalaisilla korteilla.

 

Hanna Tainio

kansanedustaja (sd)

RAY:n hallituksen puheenjohtaja

 

 

********************************************************************

 

Demokraatti 10.2.2014

 

Seutukaupunki  haastaa soten

 

Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa lähti vapaaehtoisesti etunojassa toteuttamaan rakenneselvitystä emeritusmaaherra Rauno Saari selitysmiehenä. ”Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu – Tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen” -selvitys luovutettiin tammikuun lopulla valtuustojen puheenjohtajille.

Perusteellisen selvitys tarkastelee kaupunkiseudun kunta- ja palvelurakennetta sekä taloutta, mutta myös tulevaisuuden kilpailukykyä kamppailussa kansainvälisten keskusten kanssa ja sitä, miten nykyisistä yhteistyörakenteista pitäisi edetä.

Yhteistyötä on harjoitettu seutukuntayhtymän muodossa jo vajaa kymmenen vuotta. Konkreettiset tulokset eivät ole häikäisseet, koska toistaiseksi ilmankin on pärjätty. Tampereen kaupunkiseutuahan on yksi Suomen vetovoimaisimmista ja nopeimmin kasvavista alueista. Kunnat ovat kuitenkin nyt heränneet tosiseikkaan, ettei tämän päivän eväillä pärjätä enää tulevaisuudessa.  

Selvityksessä olevista vaihtoehdoista loppusuoralle pääsi kaksi. Ensisijainen vaihtoehto olisi yksi suuri kunta, Tampere. Tässä mallissa hallinto- ja palvelurakenteet ovat selkeät ja sillä saavutetaan parhaat taloudelliset edut. Ongelma on läpidemokratian puute. Poliittista tahtoa kuntaliitoksiin ei kuitenkaan ole, joten se hylättiin. Kakkosvaihtoehto on seutukaupunki, joka koostuu 12–13 palvelukunnasta. Palvelukuntia olisivat nykyiset kehyskunnat sekä Tampereesta muodostetut kuusi aluetta.  Tällä on näytetty kunnissa varovaisesti vihreää valoa.

Seutukaupunki säilyttää nykyiset kunnat, mutta se edellyttää kaksiportaista hallintoa kaksine vaaleilla valittavine valtuustoineen. Sen perustaminen on vuosien prosessi lakimuutoksineen. Tänä keväänä kuntien valtuustot ottavat kantaa, lähdemmekö etenemään tällä tiellä ja tekemään jatkoselvityksiä. Avoimia kysymyksiä on paljon.

Asukkaista tietysti kiinnostaa, kuinka palvelut järjestetään uudella alueella. Mitkä kuuluvat isolle seutukaupungille ja mitkä palvelukunnille?  Toinen mielipiteitä jakava kysymys on verotus. Kuka kerää verotulot ja miten ne jaetaan? Siitä tuskin on erimielisyyttä, että seutukaupunki vastaa maankäytöstä, asumisen ja liikenteensuunnittelusta, elinkeinopolitiikasta ja joidenkin palveluiden järjestämisestä kuten toisen asteen koulutuksesta ja vaativista sosiaali- ja terveyspalveluista.  Palvelukunnat vastaavat lähipalveluista, niiden kehittämisestä ja kuntalaisten kuulemisesta.

Suunnitteilla oleva sote-uudistus istuu huonosti näihin suunnitelmiin. Perustason palveluiden järjestäminen tapahtunee Pirkanmaalla monella eritavalla riippuen kunnan koosta ja/tai sijainnista suhteessa keskuskaupunkiin.  Nyt näyttää siltä, että Tampere järjestää peruspalvelut suurelle osalle sote-alueen kuntia, mutta ei seutukunnan kunnille paitsi ehkä Pirkkalalle, vaativa palveluita järjestetään koko sote-alueelle. Miten perus- ja vaativien palveluiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integraatio toteutuu? Meillä on vakavan tuumaustauon paikka, jos huhtikuun valtuustojen jälkeen seutukaupunki etenee.  Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupakkaa ei voi jatkuvasti myllätä ja järjestellä uudelleen.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja

 

*********************************************************************

 

Helsingin Sanomat 9.2.2014

 

Valtion tuettava Tampereen raitiotiehanketta

Viime vuosina moni joukkoliikennehanke on edennyt pääkaupunkiseudulla. Valtio investoi merkittäviä summia mm. Kehärataan, länsimetroon ja Pisara-rataan.

Alueen joukkoliikenteeseen kannattaakin satsata. Vahvasta ja menestyvästä pääkaupungista hyötyy koko Suomi.

Joukkoliikenteellä voidaan saada merkittäviä hyötyjä taloudelle, ympäristölle ja arjen sujuvuudelle myös muilla kaupunkiseuduilla. Esimerkiksi Turun ja Tampereen seuduilla suunnitellaan raitiotieverkon rakentamista.

Tampereella valmistelu on hyvin pitkällä. Raitiotien yleissuunnitelma on tarkoitus hyväksyä vielä tämän kevään aikana ja rakentaminen aloittaa mahdollisimman pian lähivuosina. Hanke sisältyy niin kaupunkistrategiaan kuin kaupunkiseudun ja valtion väliseen aiesopimukseen.

Selvitysten mukaan ratikka lisää joukkoliikenteen suosiota, vähentää päästöjä ja mahdollistaa merkittävien uusien työpaikka- ja asuinalueiden kaavoittamisen yhdyskuntarakenteen sisään. Busseihin verrattuna ratikka myös leikkaa käyttökustannuksia.

Hanke ei koske vain Tamperetta, vaan laajemmin maamme toiseksi suurinta kaupunkiseutua. Tulevaisuudessa raitiotieverkkoa on mahdollista laajentaa Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin.

Yhdistettynä lähijuniin tehokas ja ympäristöä säästävä raideliikenne saadaan palvelemaan koko kaupunkiseutua – samoin kuin pääkaupunkiseudulla nykyään. Ratikka palvelee myös niitä tuhansia ihmisiä, jotka tulevat päivittäin töihin Tampereelle muualta Pirkanmaalta.

Ratikka ei tarvitse eikä siihen pyydetä valtiolta erityiskohtelua. Riittää, että sitä käsitellään samalla viivalla muiden kaupunkien hankkeiden kanssa.

Hallitus linjaa kehysriihessään maaliskuussa liikennehankkeiden rahoitusta. Valtion on sitouduttava rahoittamaan Tampereen seudun ratikasta yhtä suuri osuus ja samoilla ehdoilla kuin tähän asti pääkaupunkiseudunkin tärkeissä joukkoliikennehankkeissa.

 

 

Anna Kontula (vas), Tampere

Arto Satonen (kok.), Sastamala

Hanna Tainio (sd), Tampere

Oras Tynkkynen (vihr.), Tampere

 

 

*********************************************************************

 

Aamulehti 7.12.2013

 

Laitos on vanhukselle kallis koti

 

Hallituksen hyväksymä rakennepaketti on herättänyt kiivasta keskustelua siihen kirjatun vanhusten laitoshoidon vähentämistavoitteen vuoksi. Tarkoitus on keventämällä laitoshoitoa säästää arvioiden mukaan 300–500 miljoonaa euroa kuntien menoja tulevina vuosina. Tämä on herättänyt monissa ihmisissä ymmärrettävästi huolta ja väärinkäsityksiä. On puhuttu jopa vanhusten heille jätöstä.

Moni ei tiedä, että laitoshoidolla tarkoitetaan terveyskeskuksen vuodeosastoa ja vanhainkotihoitoa. Kodiksi sen sijaan luetaan myös esimerkiksi ryhmäkodit ja tehostetun palveluasumisen yksiköt. Ketään ei myöskään olla siirtämissä sairaalasta takaisin kotiin, jos hänen terveydentilansa tai kuntonsa ei ole riittävä siellä selviytymiseen.

Moni haluaa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Oma koti on tärkeä osa turvallista ja laadukasta ikääntymistä. Vuonna 2011 75 vuotta täyttäneistä lähes 90 prosenttia asui omassa kodissaan.  Vanhainkodissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa asui vain 4,4 prosenttia. Joten tässä uudistuksessa edetään oikeaan suuntaan pois laitosvaltaisuudesta.

Kesällä voimaan astunut vanhuspalvelulaki lähtee siitä, että iäkkäiden suomalaisten mahdollisuudet toimia täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä turvataan mahdollisimman pitkään. Toimintakyvyn heikkenemisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että omasta kodista on lähdettävä. Lakiin on kirjattu, että iäkäs henkilö voidaan sijoittaa pitkäaikaiseen laitoshoitoon vain silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua sekä vanhuksen arvokkaan ja turvallisen hoidon kannalta välttämätöntä. Täten jokaisen ihmisen oikeus asua omassa kodissaan nostetaan hyvin tärkeään, jopa lain turvaamaan, asemaan.

Kotihoitoa, omaishoidon tukea ja tehostettua palveluasumista tukemalla voidaan taata useammalle suomalaiselle mahdollisuus viettää tulevatkin vuodet kotona. Siitä uudistuksessa on kyse. Laitospainotteisuuden vähentäminen vapauttaa resursseja tukea muita asumisen ja elämisen palveluita. Laitospaikkoja vähentäminen kuitenkin edellyttää, että samalla kehitetään asumisen vaihtoehtoja. Keväällä 2013 on annettu valtioneuvoston periaatepäätös ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta. Tämän toimeenpano on myös meneillään.

Sosiaali- ja terveysministeriö on korostanut omassa ohjauksessaan iäkkään ihmisen oikeutta kotiin, kodikkaaseen asuin- ja hoitoympäristöön sekä osallisuuteen silloinkin, kun hänen toimintakykynsä ja terveydentilansa edellyttää hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Laitoshoitoa tarvitaan yhä, mutta sen tulee olla viimeinen vaihtoehto.

Suomessa on viimepäivät keskusteltu arvokkaasta vanhuudesta.  Jokainen meistä haluaa elää elämänsä onnellisena ja vanheta arvokkaasti. Jokainen myös toivoo, että oma läheinen saa nauttia siitä turvallisuudesta ja hoivasta, joka kuuluu jokaiselle ihmiselle.

Huoli ikääntyvien suomalaisten tulevaisuudesta on ymmärrettävä. Jotta voimme jatkossakin tarjota läheisillemme laadukasta hoivaa ja apua, on meidän tehtävä muutoksia tapaan, jolla palveluita tarjoamme. Toisin sanoen, on muutettava palvelurakenteita. Sen lisäksi tarvitsemme enemmän kuntouttavaa hoitoa ja hoivaa sekä kotiin vietäviä uudenlaisia palveluita. Vain täten selviämme haasteista.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

 

 

*********************************************************************

Aamulehti 6.10.2013

 

Ruotsin malli ei sellaisenaan sovellu Suomeen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi oman esityksensä perusterveydenhuollon vahvistamiseksi. Sen keskeinen tavoite on uudistaa terveydenhuollon rahoitus yksikanavaiseksi Ruotsin mallin mukaisesti. Siirtyminen yksikanavaiseen rahoitusjärjestelmään on järkevä tavoite Suomessakin. Lisäksi THL:n esitykseen sisältyy monia tervetulleita avauksia terveyskeskusten vahvistamiseksi.

Ruotsin mallissa perusterveydenhuollon tuottajina toimivat julkiset ja yksityiset palveluntuottajat rinta rinnan. Järjestäjätaho on Ruotsissa maakäräjät, joita maassa on kaksikymmentä ja terveydenhuollon rahoitus kohdistetaan kokonaan niille. Potilas voi valita hoitonsa julkisesta tai yksityisestä terveyskeskuksesta. Raha kulkee potilaan mukana, joten potilaalle ei ole taloudellista merkitystä mistä palvelunsa hankkii. THL ehdottaa meille Ruotsin mallia ja rahoituksen keskittämistä 12–15 alueelle. Meillä hallitus on linjannut, että terveydenhuollon palveluiden järjestäjinä toimivat vahvat kunnat tai sote-alueet. Niitä tulee olemaan selvästi enemmän kuin nyt THL:n ehdottamat.

Ruotsin malliin liittyy paljon hyvää, mutta myös ongelmia. Niitä ovat palveluiden epätasa-arvoinen maantieteellinen jakautuminen, sosiaali- ja perusterveydenhuollon palveluiden yhteensovittamisen vaikeus erityisesti vanhustenhuollossa ja päihde- ja mielenterveyspalveluissa sekä ettei terveyden edistäminen tässä mallissa toteudu erityisen hyvin. Lisäksi kaikilla potilailla ei ole todellista mahdollisuutta käyttää valinnanvapauttaan (vähemmän koulutetut, vammaiset ja vanhukset). Ruotsissa malli ei ole myöskään vähentänyt erikoissairaanhoidon kustannuksia. Täten monet nykyisen hallituksen sote-uudistukselle asettamat tavoitteet eivät toteudu Ruotsin mallilla.

Terveyden eriarvoistuminen on yksi yhteiskuntamme suurimpia ongelmia ja sitä ei pystytä vähentämään pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpitein. Siihen tarvitaan kaikkien kunnan toimijoiden yhdessä tekemistä. Tämän takia sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei saa irrottaa kunnan muista palvelurakenteista omaksi irralliseksi saarekkeekseen.

Uudet avaukset ovat kuitenkin aina tervetulleita. Uskomme niiden pohjalta löytyvän parhaat mahdolliset keinot Suomeen sovellettaviksi.

 

Kansanedustaja (sd), lääketieteen tohtori Hanna Tainio

Kansanedustaja (sd), terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen

 

********************************************************************

Aamulehti 22.9.2013

 

Tunneli elvyttää, siksi puolesta

 

Me allekirjoittaneet haluamme tuoda julki tunnelipäätöksemme perusteluita.

Sosialidemokraattisessa ryhmässä tunnelikannat ovat vaihdelleet. Alussa olimme laajasti sen puolella, ja Hannan Tainion pormestarikampanjassakin hanketta puolustettiin. Viime valtuustokaudella vastustajat ovat olleet enemmän äänessä. Ryhmämme paitsioasema XL:ään nähden vaikutti kielteisen kannan vahvistumiseen. Ryhmässämme ei kenellekään ole ollut epäselvyyttä siitä, että ainakin me neljä olemme tunnelin kannattajia.

Kaupungin taloustilanteen huononemisen myötä päädyttiin vuosi sitten lykkäämään tunnelin rakentamista. Kunnallisvaaliohjelmaan kirjattiin sanatarkasti ” Rantaväylän tunnelin rakentamista lykättävä”. Kunnallisvaaliviikonloppuna laitettiin lehteen ilmoitus, jossa haluttiin kirkastaa ja yksinkertaistaa viestiä. Ilmoituksen tekstiksi tuli ”Ei tunnelille – kyllä palveluille”. Alkuvuodesta demariryhmä teki aloitteen, jossa vaadittiin tunnelihankkeen keskeyttämistä ja sen allekirjoittivat kaikki ryhmän jäsenet.  Nyt vasta otettiin ensimmäistä kertaa kielteinen kanta tunneliin valtuustoryhmänä. Oma virheemme oli allekirjoittaa aloite. Mukauduimme kuitenkin ryhmän painostukseen ja halusimme siten säilyttää sen yhtenäisyyden.

Taloudellinen tilanne Tampereella on vuoden aikana huonontunut oleellisesti. Työttömyys on jo yli 17 prosenttia ja sen ennustetaan ensi talvena nousevan rakennusalalla jopa 25 prosenttiin. Tampereen talouden alijäämä tältä vuodelta tulee olemaan ainakin 60 M€. On jo puhuttu veronkorotuksista, palveluiden leikkauksista ja jopa henkilöstön lomautuksista talouden tasapainottamiskeinoina. Jos tunnelia ei nyt rakenneta, valtio ei tule siirtämään tunnelille jo myönnettyä 60 M€:n rahoitusta muihin Tampereen tai edes Pirkanmaan hankkeisiin, vaan menetämme rahan. Lisäksi Tampereelta tultaisiin perimään ainakin 5-6 M€:n korvauksena tunnelin suunnitteluun jo käytetystä rahasta. Tampereen kaupunki joutuisi huonoon valoon sopimuksen rikkojana pitkälle tulevaisuuteen.

Tältä pohjalta teimme vaikean harkinnan jälkeen päätöksen, että nyt on oikea aika rakentaa tunneli. Hanke on mitä parhain maan hallituksen peräänkuuluttama elvytyshanke. Työ on mahdollista käynnistää välittömästi ja se tuo Tampereelle jo loppuvuonna 300–400 työpaikkaa ja pitkällä tähtäimellä 11 000 henkilötyövuotta, kun nykyinen maanpäällinen ohitustie viedään tunneliin ja siltä vapautuvalle alueelle voidaan rakentaa 3000 uutta asuntoa.

Valtuustoryhmämme teki tunnelin vastustamisesta ryhmäpäätöksen, jonka rikkomisesta seuraa rangaistuksena erottaminen valtuustoryhmästä koko loppukaudeksi.  Tällä rangaistuksella ryhmä ilmeisesti oletti meidän mukautuvan sen tahtoon, mutta tosiasiat ratkaisivat äänestyspäätöksemme. Julkisuudessa meitä on syytetty takinkäännöstä, leimattu luopioiksi, puolueen pettureiksi ja hupakoiksi. Meitä on myös syytetty lahjuksien ottamisesta. Olemme jo aikaisemmin  todenneet, että meitä ei ole lahjottu, kiristetty tai uhkailtu, ellei rangaistusta ryhmästä erottamisesta sellaiseksi katsota.

Uskomme kuitenkin vakaasti tehneemme oikean päätöksen, joka tuo kipeästi kaivattuna työpaikkoja, verotuloja ja palveluita Tampereelle ja koko Pirkanmaalle. Herää myös kysymys, onko nykyisessä nopeasti vaihtuvassa suhdannetilanteessa järkevää antaa täysin sitovia vaalilupauksia, joita ei voi tarkastella uudelleen olosuhteiden oleellisesti muuttuessa. Työ ja oikeudenmukaisuus ovat SDP:n perusarvoja. Niitä me olemme painottaneet päätöksenteossamme ja niiden mukaan tulemme jatkossakin toimimaan.

Tarja Jokinen

Johanna Loukaskorpi

Riitta Ollila

Hanna Tainio

kaupunginvaltuutettuja (sd)

 

*******************************************************************

Aamulehti 23.8.2013

 

Alkoholi tärkeä syy terveyserojen kasvuun

 

Erot elinajanodotteessa eri väestöryhmien välillä ovat olleet tiedossa jo pitkään. Ilmiö on tuttu koko Euroopassa.  Valitettavaa on, että samaan aikaan, kun väestö terveys kohenee ja elämme yhä pidempään, erot sosiaaliluokkien välillä kasvavat lähes hallitsemattomasti.

Vuonna 2011 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan alimpaan tuloviidennekseen kuuluva mies elää 12,5 vuotta lyhyemmän elämän kuin hyvätuloinen. Uusimpien tutkimusten mukaan ero on kasvanut nyt jo lähes 16 vuoteen. Suurin selittäjä ennenaikaiseen kuolemaan on kolmanneksella miehistä alkoholiperäiset syyt, ja naisillakin neljännes erojen kasvusta johtuu alkoholista. Naisilla toinen tärkeä syy on syöpä- ja miehillä sydäntaudit.

Kuntien välillä on eroja elinajanodotteessa ja sairastavuudessa. Nyt on selvinnyt, että kaupungin eri osien välillä on jopa suuremmat erot. Tämä kävi ilmi Itä-Suomen yliopistossa professori Ilkka Vohlosen johdolla terveyseroja Helsingissä, Turussa ja Oulussa selvittäneessä tutkimuksessa.

Terveyseroja ei voida kaventaa puuttumatta alkoholin kulutukseen. Alkoholin kulutukseen kasvu 2000-luvulla on näkynyt kaikissa selvityksissä terveydellisten ja sosiaalisten haittojen lisääntymisenä.   Niiden välilliset kustannukset yhteiskunnalle ovat vuositasolla jopa kolmesta kuuteen miljardiin euroon. Alkoholiperäiset syyt ovat työikäisten merkittävin kuolinsyy. Vuosittain alkoholisairauksiin ja siitä johtuviin henkirikoksiin ja tapaturmiin kuolee 3000 suomalaista. Ministeri Huovinen puuttui kesällä oikeaan asiaan nostaessa esiin alkoholilainsäädännön uudistamistarpeen.

Tällä hetkellä Suomessa kulutetaan puhdasta alkoholia henkeä kohden hieman alle kymmenen litraa vuodessa, Kulutukseen voidaan vaikuttaa alkoholin saatavuudella ja hinnalla. Vuosina 2008 ja 2009 suoritetut alkoholiveron korotukset ovat vaikuttaneet laskevasti kulutukseen. Viimeisin veron korotus tehtiin vuosi sitten ja tuoreiden tilastojen mukaa käytön laskua on edelleen havaittavissa.

Hintojen merkittävä nosto kuitenkin lisää alkoholin maahantuontia Virosta, joten tätä keinoa on käytettävä harkiten.  Keskioluen siirtäminen takaisin Alkoon ei ole enää tämän päivän alkoholipolitiikkaa. Muita keinoja tarvitaan. Mielestäni jälleen olisi syytä nostaa esille keskioluen laimentaminen.  Erityisesti nuoret suosivat mietoja alkoholijuomia, joten tällä voitaisiin saavuttaa merkittäviä kansanterveydellisiä hyötyjä. Viimeisimmät tutkimukset näyttävät, että nuorison alkoholin käyttö olisi kääntynyt laskuun, mikä sekin antaa meille toivoa paremmasta.

Terveyserotutkimus tarjoaa meille työkaluja, joilla voidaan kohdistaa erilaisia toimenpiteitä eri kaupunginosiin. Avainasemassa ovat toimivat julkiset terveyspalvelut. Sote-uudistuksen tarkoituksena on parantaa terveyspalveluiden toimivuutta ja saatavuutta. Vaikka uudistuksen päälinjat ovat tiedossa, kunnissa toimenpiteisiin on ryhdytty hyvin verkkaisesti.

Terveyseroja kavennettaessa ei pidä unohtaa pitkittyneen työttömyyden ja sen kautta sosiaalisen heikko-osaisuuden vaikutusta syrjäytymiseen, terveyteen ja elinajan lyhenemiseen.  

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

 

 

*********************************************************************

Omakotiviesti 17.6.2013

 

Suomalaisten hyvinvointi lisääntyy, mutta silti moni voi yhä huonommin

 

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt julkaisivat vapun tienoilla Sosiaalibarometrin 2013. Kyseinen tutkimus arvioi vuosittain suomalaisten hyvinvointia, palveluita ja palvelujärjestelmän muutoksia.

Sosiaalibarometri todistaa jälleen saman asian kuin aikaisempinakin vuosina eli valtaosa suomalaisista voi hyvin, ja heidän määränsä on lisääntynyt. Kolikolla on kuitenkin toinen puoli: vakavia puutteita hyvinvoinnissa on puolella miljoonalla suomalaisella.  Kielteisesti hyvinvointiin vaikuttavat tuloerojen kasvu, pienituloisuuden lisääntyminen, väestön suuret alueelliset ja sosioekonomiset terveyserot, päihteiden käytön lisääntyminen ja nuorten pahoinvoinnin kasvu.

Huono-osaisuus kasautuu työttömille, pienituloisille ja niille, joilla on vähän sosiaalisia suhteita.  Köyhyys on lisääntynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, joskin se kääntyi toissa vuonna lievään laskuun. Eniten köyhiä ja pienituloisia on työttömissä, opiskelijoissa, eläkeläisissä sekä yksinhuoltaja- ja monilapsisissa perheissä.  Perheiden tilanne on erityisen huolestuttava, koska lasten huostaanotot, mielenterveysongelmat, rikollisuus ja toimeentulo-ongelmat kärjistyvät usein samalla, kun perheen toimeentulo laskee.

Tällä hetkellä huolestuttavia ilmiöitä ovat myös lisääntyvä kotitalouksien velkaantuminen ja siitä johtuvat maksuhäiriöt, ulosotot ja velkajärjestelyt.  Tampereella tilanne on erityisen huolestuttava, sillä työttömien määrä on täällä noussut vuodessa yli neljänneksellä. Työttömyysluvat ovat selvästi maan keskiarvoa korkeammat ja kasvavat edelleen.

Nuorisotakuu tuli voimaan vuoden alusta. Sen mukaan jokaisen 25-vuotiaan nuoren ja jokaisen 30-vuotiaan vastavalmistuneen tulee saada opiskelu-, harjoittelu-, työ- tai työpajapaikka kolmen kuukauden sisällä valmistumisesta tai työttömäksi joutumisesta. Nuorisotakuun toteutuminen on hyvällä alulla, mutta ainakin toistaiseksi kolmannes näistä nuorista on vielä sen ulkopuolella. Meillä on edessämme vakava yhteiskunnallinen ongelma, jos nuoret suuressa määrässä syrjäytyvät.  Kasvavat työttömyysluvut ovat karua kertomaa kaikenikäisille, mutta korkea nuorisotyöttömyys on tikittävä aikapommi.

Sosiaalibarometrissä oli mielenkiintoinen havainto kuntien tekemistä sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttamisista. Vastoin yleistä luuloa kilpailuttamisella ei ole saavutettu merkittäviä kustannussäästöjä, päinvastoin. Monet kunnat ovat palanneet osin omaan palvelutuotantoon. Valitettavaa kuitenkin on, että jo kerran alas ajettua omaa palvelutuotantoa, ei usein kannata tai voi enää käynnistää.

Julkisuudessa keskustellaan usein siitä, että sosiaalietuuksia käytetään paljon väärin. Tälle väitteelle ei barometrissa löytynyt tukea. Sen sijaan merkittäväksi ongelmaksi koettiin se, että sosiaalietuuksiin oikeutetut eivät aina osaa hakea heille kuuluvia tukia.

Suomalaiset jakaantuvat yhä selvimmin terveisiin ja sairaisiin sekä varakkaisiin ja köyhiin. Erot eliniän pituudessa ja terveyden elinvuosien määrässä kasvavat eri sosiaali- ja tuloluokkien välillä. Kehitystä on yritetty pysäyttää ja siihen tähtää myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Valitettavaa on, että Euroopan laajuinen talouskriisi koskettaa yhä syvemmältä myös meitä ja tämän seurauksena kehitys kulkee osin väärään suuntaan, vaikka kuinka yritämme kääntää sitä. Nyt tarvitaankin määrätiedoista yhteistyötä kaikkien yhteiskunnan toimijoiden välillä.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja

 

 

**********************************************************************

 

Hanna Tainion verkkokolumni Uudistamisen sietämätön vaikeus 15.4.2013

Suomalainen perusterveydenhuolto on pahasti rapautunut. 80 prosenttia asuu alueella, jossa lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Nuoret lääkärit eivät suostu työskentelemään terveyskeskuksissa. Rääkkylä ulkoisti koko sosiaali- ja terveydenhuoltonsa. Suomen terveydenhuolto on maailman kolmanneksi epätasa-arvoisinta Meksikon ja USA:n jälkeen. Edellä olevat hokemat ovat jo lähes puhki kuluneita. Me kaikki allekirjoitamme ne sekä sen, että jotain on tehtävä ja pian. Mutta keinoista ei ollakaan enää yksimielisiä.

Hallitus esitti omat linjauksensa sote-uudistukseksi viikkoa ennen pääsiäistä, vain kaksi päivää selvityshenkilöiden raportin jälkeen. Kuten tiedämme, linjaukset on teilattu monelta taholta ja annettu kansalaisten ymmärtää, ettei tilanne ole enää kenenkään hallinnassa ja terveydenhuolto on suorastaan hallitsemattomassa syöksykierteessä. Olen itse toiminut 30 vuotta erilaisissa lääkärintehtävissä sekä lähes yhtä kauan kunnallisena päättäjänä. En tunnista nyt markkinoitua hätätilannetta.

Pitkä kokemus kunta-, maakunta- ja nyt valtakunnan politiikassa ovat vahvasti opettaneet sen, että niin luottamushenkilöt kuin viranhaltijat katsovat aina asioita tietynlaisten silmälasien läpi. Lasien valinta voi tapahtua henkilön omien valtapyrkimyksiensä, kotikuntansa, työnantajansa, maakuntansa tai puolueensa perusteella, avustuksella tai peräti vaatimuksesta. On toki niitäkin, jotka pyrkivät muodostamaan oman näkemyksensä mahdollisimman objektiivisesti ajatellen vain kansalaisten parasta, mutta heidänkin motiivejaan usein epäillään.

Sellaista sote-järjestämismallia tuskin löytyy, jossa jokainen olisi voittaja. Suomalaisten kuntien tehtäväkenttä on laaja samoin kuin sen itsehallinto riippumatta kunnan koosta ja sijainnista. Ongelmana on palveluiden tarjoaminen alueilla, jossa on vähän väkeä ja pitkät välimatkat. On vaikea houkutella osaajia sinne, mistä muut veronmaksajat muuttavat kasvukeskuksiin. Mitä taantuva kunta tarjoaa perheelle, puolisolle ja lapsille?

Hallituksen linjauksessa pienten kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäminen siirtyy sote-alueille. Näin pystytään tarjoamaan peruspalveluita, ei kenties 24/7, mutta ehkä muutamana päivänä viikossa. Usein se riittää.

Suuremmissa kunnissa pystytään itse järjestämään sekä perusterveydenhuollon että joitakin erikoissairaanhoidonkin palveluita. Näitä erikoissairaanhoidon palveluita ovat mm. tavallisimpien kansantautien hoito ja seuranta, polikliiniset jälkitarkastukset ja päiväkirurgia, joissa tehtävissä nykyiset aluesairaalat ovat avainasemassa.

Sote-alue, joka pitkälle vastaa nykyisiä sairaanhoitopiirejä, vastaa vaativimmista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä erikoissairaanhoidon päivystyksestä. Sosiaali- ja terveyspalveluita pystytään tällä mallilla integroimaan, mutta ei täysin. Toisaalta onko täydellinen integraatio tarpeen? Joidenkin arvioiden mukaan tarve olisi vain 3–15 prosentilla potilaista.

Oman objektiivisen näkemyksen muodostaminen on vaikeaa. Ei riitä, että itse uskoo johonkin tapaan tehdä uudistus. Tarvitaan myös poliittinen konsensus. Vasta sitten voidaan tehdä päätöksiä ja saada muutos aikaan.

Hanna Tainio
kansanedustaja (sd.), Kuntaliiton valtuuston 1. varapuheenjohtaja

******************************************************************************

Aamulehti 26.3.2013

 

Uudistus turvaa tasavertaiset palvelut

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistus on kunta-uudistuksen ohella tämän hallituskauden tärkeimpiä tavoitteita. Kehysriihessä kumpikin otti ratkaisevan harppauksen kohti maalia.

Hallituksen linjauksen mukaan alle 20 000 asukkaan kunnat eivät enää tulevaisuudessa voi itsenäisesti järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, kuten perusterveydenhuoltoa. Kuntien tulee kuulua vastuukuntamallilla hallinnoituun sote-alueeseen. Vastuukuntina voivat toimia maakuntien keskuskaupungit ja luontaisiin työssäkäyntialueisiin perustuvat vahvat kunnat, joilla on riittävä kantokyky. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisiä sairaanhoitopiirejä. Ne saavat halutessaan jatkaa toimintaansa nykymuodossa vuoteen 2017 asti, jonka jälkeen ne hallinnollisina organisaatioina puretaan.

Kunnat, joissa on asukkaita on 20 000–50 000, voivat itse järjestää perustason sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Vaativimpien sote-palveluiden saatavuuden turvaamiseksi näiden kuntien on kuuluttava myös sote-alueeseen. Kaikkein vaativimpia ja keskitettäviä palveluita varten on maassa viisi erityisvastuualuetta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen yhdessä kuntarakenteen kanssa on ilmennyt varsin vaikeaksi tehtäväksi. On myönnettävä se tosiasia, ettei ilman pakkoliitoksia tule muodostumaan niin suuria kuntia, jotka pystyisivät yksin järjestämään paitsi peruspalvelut, myös vaativimmat erityispalvelut sekä yhdistämään sosiaali- ja terveydenhuollon. Tämä oli uudistuksen alkuperäinen tavoite, mutta siitä on jouduttu matkan varrella tinkimään.

Hallitus halusi kuitenkin järjestää perussosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut kuntapohjaisesti. Eli demokraattisilla vaaleilla valittu valtuusto päättää, mitä ja minkälaisia palveluita kuntalaisten maksamilla verorahoilla järjestetään. Jo 20 000 asukkaan kunnat pystyvät myös itse tuottamaan pääosan näistä palveluista. Ymmärrän asiantuntijanäkemyksiä, joiden mukaan kyseinen järjestämispohja on liian pieni, mutta jos väestöpohja on merkittävästi laajempi, vain pieni osa Suomen kunnista pystyy itse järjestämään peruspalvelunsa. Kompromisseja oli tehtävä.

Tärkeää on, että uudistuksessa edetään perusterveydenhuolto edellä, sillä suurimmat ongelmat ovat terveyskeskuksissa. Rakenteelliset muutokset eivät yksin niitä ratkaise, vaan rinnalle tarvitaan toimenpideohjelma, jolla kehitetään terveyskeskustyön sisältöä ja työtehtäviä sekä uudistetaan työnjakoa lääkäreiden ja hoitohenkilöstön välillä.

Sairaanhoitopiirit ovat toimineet hyvin ja laadukkaasti, joten on hyvä, että ne saavat aikaa sopeutua muutokseen. Kerralla toteutettuna suuri uudistus voi murrosvaiheessa vaikeuttaa kansalaisten palveluiden saantia. Siihen meillä ei ole varaa. 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

******************************************************************************

Pirkanmaan Päivä 14.3.2013

 

Voiko hoitopaikkansa oikeasti valita?

 

Keskeinen teema terveydenhuoltolaissa on kansalaisten valinnanvapaus. Tällä hetkellä on mahdollisuus valita kotikunnan terveysasema, jossa haluaa saada hoitoa, tai erikoissairaanhoidon sairaala omalta erityisvastuualueelta. Ensi vuoden alusta valinnanvapaus laajenee siten, että voi hakeutua mihin hyvänsä terveysasemalle ja sairaalaan koko maassa. Erikoissairaanhoitoon hakeutuminen edellyttää kuitenkin aina lääkärin kirjoittamaa lähetettä, joten aivan vapaasti ei voi marssia sairaalaan ja ilmoittautua hoitoon.

Lain suomaa valinnan mahdollisuutta on käytetty melko vähän. Yleisimmin silloin, kun halutaan vaihtaa toiselle terveysasemalle. Toiseen sairaalan hakeutuminen on jo harvinaisempaa, sillä on helpompi mennä leikkaukseen tai muuhun hoitoon lähelle, jos se vaan on mahdollista.

Mutta kuinka moni tietää, että ensi vuoden alusta astuu voimaan myös EU:n potilasdirektiivi? Tämä takaa, että jokainen EU-kansalainen voi vapaasti hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan sekä julkiselle että yksityiselle puolelle.

Ei ole odotettavissa, että Suomesta lähdettäisiin vaikkapa lonkkaleikkaukseen Romaniaan. Mutta entäpä, jos halutaankin päästä hoitoon pariisilaiseen yksityisklinikkaan? Periaatteessa tämäkin on mahdollista, mutta kuka maksaa hoidon? Jos kirjaimellisesti tulkitaan EU:n tahtotilaa, niin potilas maksaa vain terveyskeskusmaksun ja loput  kotikunta. Siis myös pariisilaisklinikan laskun, joka ei liene kovin pieni.  

Jos Romaniaan on pitkä sairaalamatka, niin Tallinnaan se ei ole pitkä, varsinkaan, jos asuu lähellä lauttasatamaa. Tällöin on mahdollinen tilanne, jossa vastaanottokäynti helsinkiläisellä yksityisklinikalla maksaa lähes sata euroa ja siitä kela korvaa potilaalle vain kuusitoista euroa, mutta samasta käynnistä saman lääkärikeskuksen klinikalla Tallinnassa maksaakin valtaosan kotikunta. Potilaan maksettavaksi siis vain terveyskeskusmaksu.  

On selvää, ettei tämä sovi suomalaiseen oikeustajuun ja eivätkä poliittiset päättäjätkään katso tätä hyvällä. Pahimmillaan potilasdirektiivi voi olla kunnille vuosittainen todella suuri menoerä. Parhaillaan pohditaankin sitä, miten voisimme luoda sellaisen oman mallimme, joka kohtelisi kaikkia suomalaisia tasavertaisesti eikä laittaisi kuntia maksumieheksi. Ja mikä tärkeintä – myös EU sen hyväksyisi. Parhaillaan mietitään myös sitä, mitkä hoidot tulevat kuulumaan tämän direktiivin piiriin. Eli tuskin kannattaa haaveilla kasvojen kohotuksesta pariisilaisessa yksityisklinikassa – ainakaan kunnan piikkiin.

Valinnanvapaus ja vapaa liikkuvuus ovat hienoja tavoitteita, mutta ne voivat myös eriarvoistaa kansalaisia.  Kaikilla ei ole mahdollista aidosti valita. Syy voi olla taloudellinen tai se voi johtua siitä, etteivät kaikkien kyvyt riitä vaihtoehtojen etsimiseen ja niiden vertailuun sekä valinnan tekemiseen.  Mielestäni parempi tavoite onkin panostaa oman terveydenhuollon kehittämiseen sellaiseksi, ettei kenenkään tarvitse matkustaa muualle saadakseen laadukasta hoitoa oikea-aikaisesti. Siihen meidän sote-uudistuksemmekin pyrkii.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

*****************************************************************************

Omakotiviesti 9.3.2013

 

Terveyskeskukset toimimaan

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska ilmaisi huolensa suomalaisten terveyskeskuksen rapautumisesta alustaessaan Tampereella Terveydenhoitajapäivillä. Kymmenen viime vuoden aikana terveyskeskuslääkäreillä käynnit ovat pudonneet kahdella miljoonalla eli 20 prosentilla.  Ovatko suomalaiset tänään näin paljon terveempiä?

Tuskin. Väestö vanhenee, lihavuus lisääntyy ja sen myötä elintasosairaudet, kuten diabetes, sydän- ja verisuonitaudit.  Lisäksi vallalla on medikalisaatio. Medikalisaatiolla tarkoitetaan aiemmin normaaliin elämään kuulunutta asiaa, kuten surua läheisen kuollessa, joka nykyään katsotaan lääkehoitoa vaativaksi sairaudeksi. Nämä lisäävät terveydenhuollon käyntejä. Palveluiden tarve ei ole vähentynyt -päinvastoin.

Samaan aikaan, kun terveyskeskuskäynnit ovat merkittävästi vähentyneet, ovat käynnit työterveys- ja yksityislääkäreillä lisääntyneet.  Tämän ymmärtää, kun tietää, kuinka vaikea on päästä terveyskeskukseen. Jopa 80 prosenttia suomalaisista asuu alueella, jos aikaa lääkärin vastaanotolle joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Terveyskeskuslääkäreiden viroista on joillakin alueilla, kuten Kainuussa, lähes 20 prosenttia täyttämättä. Arvioiden mukaan julkisesta terveydenhuollosta puuttuu jopa tuhat lääkäriä.

Kansainvälisesti arvioiden meillä on hyvä määrä lääkäreitä, joten emme tilastojen valossa kärsi lääkäripulasta. Lääkärit vain työskentelevät ”väärissä paikoissa”.  Työssäkäyvät ja varakkaammat hakeutuvat työterveyshuoltoon ja yksityisille lääkäriasemille. Terveyskeskuksiin jäävät työttömät, eläkeläiset ja varavaraiset. Kierre syvenee.

Parhaillaan tehdään valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Sen tärkein tavoite on tuoda kaikille asuinpaikasta riippumatta tasa-arvoiset ja laadukkaat palvelut.  Tärkeintä on saada perusterveydenhuolto kuntoon. Tällä hetkellä valtaosa, lähes 60–70 prosenttia resursseista, menee erikoissairaanhoitoon, kun tavoite olisi panostaa yhtä paljon perusterveydenhuoltoon. Tiedetään, että hyvä perusterveydenhuolto on paras tapa myös edistää terveyttä sekä ehkäistä sairauksia ja siten suitsia erikoissairaanhoidon tarvetta. Eli parempi ehkäistä ennalta kuin korjata.

Jotta tämä toteutuisi, uudistuksen lähtökohtana on, että kunnat vastaisivat peruspalveluista ja monista erikoissairaanhoidon palveluista. Ennaltaehkäisy on muutakin kuin sairaanhoitoa. Siihen kuuluvat monet kunnan tehtävät, kuten sivistys- ja liikuntatoimi, kaavoitus ja infrarakentaminen. Terveydenhuoltoa ei pidä erottaa muista kunnan palveluista. Jos merkittävä osa erikoissairaanhoidosta on myös kunnan järjestämisvastuulla, yhteistyö eri palveluiden kanssa toimii ilman kynnyksiä ja hoitoketjut eivät katkea.

Helmikuun lopussa sosiaali- ja terveysministeriön nimeämät selvityshenkilöt antavat oman esityksensä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallista erityisvastuualueittain. Toivottavasti pääsemme pikaisesti tekemään sen pohjalta päätöksiä. Ellei apua pian tule, sairaus pahenee.

******************************************************************************

 

Aamulehti 4.3. ja Turun Sanomat 3.3.2013

 

Aborttilainsäädäntöön ei tarvita muutoksia

Keskustelu aborttilainsäädännöstä on nostanut esiin kysymyksen omantunnonvapaudesta. Yksilön omantunnonvapaus on keskeinen perusoikeus. Siitä ei kuitenkaan ilman muuta seuraa, että työntekijällä olisi oikeus kieltäytyä lailliseen ammattiin kuuluvista työtehtävistä omantunnon vakaumuksensa perusteella. Työsuhteen solmiminen merkitsee aina yksilön henkilökohtaisen vapauden kaventumista ja sitä, että työntekijä asettuu tietyssä määrin työnantajan määräysvallan alaisuuteen. Työntekijällä säilyy kuitenkin oikeus kieltäytyä lainvastaisesta työstä.

Raskaudenkeskeytys perustuu lakiin ja se on osa julkista terveydenhuoltoa, jonka tavoitteena on terveyden edistäminen ja haittojen minimointi. Yhdessä ehkäisyneuvonnan ja sosiaalityön kanssa aborttilainsäädäntö tähtää ei-toivottujen raskauksien minimointiin. Raskaudenkeskeytysten määrää pyritään edelleen pienentämään ja lainsäädännöllä varmistamaan, että laittomien ja naisten terveydelle vaarallisten aborttien tarvetta ei synny.

Suomessa tehdään raskaudenkeskeytyksiä kansainvälisesti vertaillen melko vähän. Näistä valtaosa tehdään raskauden alkuvaiheessa ja käytetyistä menetelmistä yleisin on lääkkeellinen keskeytys.

Terveydenhuollossa työskentelevät joutuvat kohtaamaan tilanteita, joissa oma eettinen näkemys voi olla ristiriidassa hoitotapahtuman kanssa. Kuinka paljon tällaisia tilanteita tulee, riippuu siitä, millä terveydenhuollon alalla tai tehtävässä työskentelee. Hakeutuessaan erikoistumaan lääkäreillä ja hoitajilla on mahdollisuus ottaa huomioon myös ammatin tämä puoli. Harkinta tällä kohdalla on tärkeätä, jotta ei joutuisi sellaiseen tilanteeseen, jossa potilaan hyvä hoitaminen kävisi mahdottomaksi henkilökohtaisen vakaumuksen takia. Eteen voi tulla myös tilanteita, joissa raskaana olevan naisen henki on vaarassa ja tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja toimintakykyistä henkilökuntaa.

Raskaudenkeskeytys on näitä tilanteita. Ajatus siitä, että julkisessa virasta toimiva hoitohenkilökuntaan kuuluva kieltäytyy eettiseen vakaumukseensa vedoten suorittamasta jotain tehtävää, on kestämätön sekä lääketieteelliseltä että moraaliselta kannalta.  Se voi pahimmillaan jakaa henkilökunnan kahteen osaan: niihin, jotka valikoivat työtehtävänsä ja pitävät kätensä puhtaina sekä niihin, jotka ovat alttiita palvelemaan kaikkia vaikka kädet sitten likaantuisivatkin.

On tärkeää, että omantunnonvapaudesta keskustellaan. On tärkeää, että oma vakaumus on mukana uravalintaa mietittäessä.

 

Hanna Tainio                                                                                                   

Kansanedustaja (sd), lääketieteen tohtori

 

Ilkka Kantola                                                                                                    

Kansanedustaja (sd), teologian tohtori

*****************************************************************************

 

Suur-Tampere 27.2.2013

 

Makeita ja karvaita lääkkeitä

Lääkehoito on tärkeä osa terveydenhuoltojärjestelmäämme ja jokaisen kansalaisen terveyttä. Toissa vuonna terveydenhuollon menot olivat 16 miljardia euroa, josta avohoidon lääkekustannukset muodostivat 2,1 miljardia euroa. Tästä Kela korvasi reilut puolet.  Kansalaisista suurimmat lääkekulut ovat alimmissa tuloryhmissä, mikä kertoo, että pienituloiset sairastavat eniten ja sairaus johtaa usein köyhyyteen.

Hallitusohjelmassa todetaan, että lääkekorvausjärjestelmää uudistetaan siten, että korvauksista hyötyvät eniten pienituloiset. Samalla myös varmistetaan, etteivät kustannukset estä pienituloisia saamasta tarpeellista hoitoa. Valtiontalouden säätöjen yhteydessä hallitus myös päätti, että lääkemenoja vähennetään tänä ja ensi vuonna 113 miljoonaa euroa kumpanakin. Nämä säästöt toteutetaan laskemalla lääkkeiden sairausvakuutuksen korvausprosentteja.

Tällä hetkellä lääkekorvausjärjestelmämme on ns. sairausperusteinen. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaan sairaus ratkaisee Kela-korvauksen määrän. Nyt korvausluokkia on kolme: peruskorvaus (35 prosenttia hinnasta), alempi erityiskorvaus (65 prosenttia) ja ylempi erityiskorvaus, jossa lääke on potilaalle käytännössä maksuton. Vuotuinen lääkemaksukatto on 670 euroa, minkä jälkeen potilaan ei enää tarvitse maksaa lääkkeistään.

Lääkekorvausjärjestelmän uudistamista pohtinut työryhmä jätti sosiaali- ja terveysministerille esityksensä tammikuussa. Esitys oli monelle pettymys, sillä se ei sisältänyt suurtakaan remonttia vanhaan, vaan lähinnä rukkasi sitä hieman.

Nykyiseen järjestelmään esitetään muutoksia siten, että otettaisiin käyttöön ns. alkuomavastuu. Tämä tarkoittaa, että jokainen yli 18-vuotias maksaisi aluksi lääkkeistään 50 euroa. Vasta tämän ylittävät lääkekulut kuuluisivat Kela-korvauksen piiriin. Samalla vuotuista lääkekattoa voitaisiin alentaa noin 530 euroon. Tästä hyötyisivät moni- ja pitkäaikaissairaat. Entiset korvausluokat säilyisivät ennallaan tai niitä voitaisiin hieman nostaa. Jatkossa nykyiset kolme korvausluokkaa voisi vähentää kahteen, joissa korvaukset olisivat esimerkiksi 50 ja 100 prosenttia.

Moni toivoisi, että Suomessa otettaisiin käyttöön ns. kustannusperusteinen malli, joka on käytössä monissa maissa mm. Ruotsissa. Siinä korvaus ei riipu sairauden vakavuudesta tai lääkkeen tarpeellisuudesta, vaan potilaan lääkekustannuksista vuoden aikana. Omavastuun jälkeen potilas saa lääkkeistään tiettyyn prosenttikorvauksen ja lääkkeet ovat kokonaan ilmaiset tietyn lääkekaton jälkeen. Järjestelmän etuna on se, että siinä ei tarvita lääkereiden laatimia todistuksia sairauden laadusta ja korvausasioiden byrokratia vähenee. Tämä malli tarkoittaisi sitä, että joidenkin potilaiden lääkekustannukset voisivat hieman kasvaa nykyisestä. Toisaalta kaikki sairaat olivat tasa-arvoisia riippumatta sairauden laadusta.   Eduskunta päättää uudistuksesta mahdollisesti ennen kesälomia tai heti syksyllä istuntokauden alettua.

Lääkehoidossa on myös monia muita tärkeitä tekijöitä kuin vain hinta. Turvallisuus on yksi niistä. Moni iäkäs henkilö käyttää yli kymmentä lääkettä päivittäin. Lisäksi lääkkeiden yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Edelleenkään kaikkia lääkkeiden vaikutuksia ei vielä edes tunneta. Työsarkaa siis riittää.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

*****************************************************************************

Demokraatti 14.2.2013

 

Valtio kuntien verta juo?

Suomen kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää.  Niitä määrittäviä lakeja ja asetuksia on 138. Tämä selvisi Kuntien tehtävien arviointi – työryhmän tekemästä kartoituksesta.  Nyt julkaistu tehtäväkartoitus on työn ensimmäinen vaihe. Jatkotyöskentelyssä on tarkoitus tehdä sen pohjalta arvio kuntien ja valtion työjaon toimivuudesta ja tarvittaessa tehdä siihen muutoksia. Työryhmän toimeksianto päättyy vuoden päästä keväällä.

Odotukset työlle ovat suuret. Aikanaan, kun Paras-hanketta käynnistettiin, kysyttiin myös kuntien näkemystä siitä, mitä tehtäviä tulisi siirtää valtion hoidettavaksi. Silloin listan kärjessä olivat erikoissairaanhoito sekä palo- ja pelastustoimi. Samaa jotkut esittivät nytkin. Toisaalta suuret kaupungit olisivat valmiita ottamaan lisää tehtäviä hoitaakseen. Kuntakenttä on siis varsin pirstaleinen paitsi taloudelliselta kantokyvyltään myös toiminta- ja kehitysvalmiuksiltaan.

Jo tässä vaiheessa, vaikka työryhmän työ on vielä kesken, voi uumoilla, ettei mitään mullistavaa ratkaisua ole näkyvissä.  Pääosin tehtäväjako valtion ja kuntien välillä on toimiva. Vain seitsemän prosenttia kuntien nykyisistä tehtävistä on sellaisia, joista luopumista tai joiden keventämistä esitettiin. Kaiken kaikkiaan ne tehtävät, joista joiden siirtoa pois kuntien vastuulta esitettiin, olivat kuntatalouden kannalta melko merkityksettömiä.  Toisaalta yksittäinenkin tehtävämuutos voi parantaa kansalaisten palveluita, joten kaikki kehittämisvaihtoehdot on syytä selvittää.

Kuntien kannalta onkin tehtävävähennyksiä tärkeämpää purkaa tai ainakin väljentää niihin liittyviä normeja. Vain täten voidaan saavuttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti merkittäviä uudistuksia. Esimerkkinä on subjektiivinen oikeus kokopäivähoitopaikkaan silloinkin, kun molemmat vanhemmat eivät ole työssä tai opiskele. Tämä kysymys tulee varmasti nousemaan yleiseen keskusteluun entistä vahvemmin. Toisaalta painetta toiseenkin suuntaan on koko ajan mm. vanhustenhuollossa ja lastensuojelussa.

Jos kuntien talouteen halutaan merkittävästi vaikuttaa, tuleekin esiin nostaa esiin ne hallinnonalat, joissa kuntien todelliset kustannukset ovat, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto.

Sote-uudistuksessa on parhaillaan menossa selvityshenkilövaihe, jonka lopputulosta odotetaan kiihkeästi.  Julkisuuteen tihkuneiden tietojen peruspalveluiden sekä pääosan erikoissairaanhoidon palveluista järjestämiseen tullaan esittämään vähintään 50 000 – 100 000 asukkaan väestöpohjaa. Tämän kokoisia kuntia tuskin tulee muodostumaan vapaehtoisten kuntaliitosten kautta. Toisaalta järjestämispohjana tämänkään kokoinen kunta ei ole vielä kaikilta osin riittävän suuri.  Ylikunnallisia palvelurakenteita tarvitaan jatkossakin. Ne on kuitenkin voitava rakentaa siten, ettei kunnasta tule rahastusautomaatti. Tästähän nykyisiä sairaanhoitopiirejä on syytetty ja osin sen vuoksi nykyistä järjestelmää ollaan purkamassa.  Parempaa on siis saatava tilalle sekä palveluiden että kustannuskehityksen osalta. Ei lainkaan helppo yhtälö.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja

 

 

******************************************************************************

Aamulehti 15.12.2012  

 

Vanhuspalvelulaki on historiallinen saavutus

 

Vanhuspalvelulaki oli viime viikolla eduskunnan päätettävänä. Ensi kesänä voimaan astuva laki tulee parantamaan iäkkään henkilön oikeutta saada laadukkailta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen.

Ikääntyvien asema ja palvelut tulevat parantumaan oleellisesti vanhuspalvelulain myötä. Laki linjaa vahvasti, että ikääntyvien ihmisten oikeutta ihmisarvoiseen elämään pitää kunnioittaa ja edistää heidän toimintakykyään ja osallisuuttaan yhteiskunnassa.

Viime kesän budjettiriihessä hallitus päätyi siihen, ettei lailla säädetä ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta, vaan hallitus kartoittaa henkilöstötilanteen vuoden 2014 aikana. Jos vuoden 2015 alussa löytyy yksikin toimipaikka, jossa mitoitus jää alle 0.5, eduskunta tulee käyttämään asetuksen antovaltuuttaan korjatakseen asian.

Eduskuntakäsittelyn aikana perustuslakivaliokunta kuitenkin edellytti, että ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksesta on säädettävä täsmällisemmin laissa eikä vain hallituksen esittämällä asetuksenantovaltuudella. Siksi, mikäli ympärivuorokautisessa hoidossa ei ole saavutettu suositusten mukaista henkilöstömitoitusta, hallitus antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä. Täten toimitaan budjettiriihessä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Lailla säätäminen antaa asetusta vielä vahvemman turvan riittävästä hoitajamäärästä.

Olemme saaneet huomata, että erityisesti Keskustan on ollut vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että hallitus on tuonut eduskunnan käsittelyyn sisällöltään erinomaisen lain suomalaisten ikäihmisten palvelujen ja hyvän vanhuuden turvaksi.

Suomella on ennenäkemättömät haasteet edessään eikä vähiten väestön ikääntymisen vuoksi. Nyt meidän pitäisi koko yhteiskunnassa muuttaa asenteita vanhenemista kohtaa. Ikäihmiset tulee nähdä voimavarana. Meidän tulee arvostaa vanhuksia sekä vanhustyötä tekeviä ihmisiä ja yhteisöjä. Valitettavasti julkinen keskustelu pelkästään lakiteknisten yksityiskohtien ympärillä ei ole edistänyt positiivisen asenteen muodostumista. Tosiasia kuitenkin on, että kyseessä on vuosikymmeniä odotettu, historiallinen laki.

Vanhuspalvelulain myötä sosialidemokraatit haluavat antaa yhteiskuntaan selvän viestin ikääntyvien ihmisten arvostamisen tärkeydestä. Jokaisen ikääntyvän ihmisen oikeus palveluihin ja hänen vaikutusmahdollisuutensa tunnustetaan ja hänelle turvataan laadukkaat vanhuspalvelut osana ihmisarvoista vanhuutta ja hyvää elämää sekä kotona että laitoksessa.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

****************************************************************************

Aamulehti 30.10.2012

 

Pelkkä pakko ei korjaa lääkäripulaa

 

Esitin nuorille lääkäreille vuoden mittaista palvelua terveyskeskuksessa. Sain paljon palautetta puolesta ja vastaan.

Kunnallinen perusterveydenhuolto on kriisiytynyt pitkälle siitä syystä, ettei terveyskeskuksiin saada riittävästi lääkäreitä. Arvioiden mukaan julkisesta perusterveydenhuollosta puuttuu lähes tuhat lääkäriä. Vaje on keskimäärin kuusi prosenttia, mutta siinä on suuria alueellisia eroja. Suurin se on Kainuussa (22 %) ja Itä-Savossa (18 %). Lähes 80 % ihmisistä asuu alueella, jossa terveyskeskuslääkäriin pääsyä joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Tuloluokkien välinen elinajanodotteen ero kasvaa vuosi vuodelta, eikä eriarvoistumiskehitystä saada pysäytettyä.

Viimeisen 15 vuoden aikana erikoissairaanhoitoon on tullut lisää 3000 lääkäriä, yksityiseen ja työterveyshuoltoon 1000 ja perusterveydenhuoltoon ei yhtään. Erikoissairaanhoito haukkaa yhä suuremman osan yhteisestä kakusta. Nuoret lääkärit eivät enää hakeudu töihin terveyskeskuksiin, koska potilasmäärät ovat lääkärivajeen vuoksi 2-3 -kertaiset, potilaat monisairaita ja moniongelmaisia. Työ on pakkotahtista, sen sisältöön ei voi vaikuttaa eikä ole mahdollista saada tukea vanhemmilta kollegoilta.

Pelkkä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistus ei riitä perusterveydenhuollon ongelmien korjaamiseksi, tarvitaan myös terveyskeskustyön uudistamista. Lääkäriliitto arvioi, että vuosittain tuhlaantuu 200 lääkärityövuotta turhien todistusten kirjoittamiseen ja 600 työvuotta toimimattomien tietojärjestelmien kanssa painimiseen. Ongelma tiedetään, mutta tahtoa sen korjaamiseksi ei ole löytynyt.

Ratkaisu on kuitenkin tiedossa. Riittävän suuri yksikkö tarjoaa mahdollisuuden konsultaatioihin ja koulutukseen. Palkan pitää olla kannustavaa ja suhteessa tehtyyn työhön, mutta se ei yksin ole ratkaiseva. Tärkeämpää ovat vaikutusmahdollisuudet oman työnsä sisältöön ja työaikoihin. Hyvä johtaminen on avainasemassa myös terveydenhuollossa.

Poliittisessa keskustelussa on esitetty ongelman ratkaisemiseksi jopa viiden vuoden pakollista palvelua terveyskeskuksissa sekä lääkärikoulutusmäärien lisäämistä niin suuriksi, että tarjonta ylittää kysynnän. Itse en hyväksy kumpaakaan esitystä.

Se sijaan mielestäni vuoden mittainen palvelu ei ole nuorelta lääkäriltä kohtuuton satsaus. Kyseinen terveyskeskusjakso palvelee myös myöhempää erikoistumiskoulutusta. Yksin tämä ei ole kuitenkaan riitä, vaan se vaatii tuekseen terveyskeskustyön uudistaminen edellä kirjoittamallani tavalla ja erityisen nuorille lääkäreille laaditun perehdyttämisohjelman. Tietojeni mukaan Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä on toimittu näin, ja tulokset ovat rohkaisevia.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori

Kansanedustaja ja valtuutettu (sd)

**************************************************************************

Suur-Tampere 10.10.2012

 

Ihmisten arki tehdään kunnissa

 

Suomalaiset kunnat vastaavat asukkaittensa hyvinvointipalveluista. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat näistä tärkeimpiä, joten ei ole sama, kuka meidän terveyspalvelumme tuottaa.

Perinteisesti kunnat ovat itse tuottaneet terveyskeskuspalvelut. Viime vuosina yksityiset terveyspalveluyritykset ovat ottaneen yhä suuremman siivun hoitaakseen. Syynä tähän on ollut pääosin kuntien kyvyttömyys saada lääkäreitä terveyskeskuksiin. Pakkotilanteessa kunnat ovat joutuneet hankkimaan palveluita ns. vuokralääkärifirmoilta. Onpa Rääkkylän kunta ahdingossaan ulkoistanut koko sosiaali- ja terveydenhuoltonsa. Myös on Tohmajärvi päättänyt seurata tätä esimerkkiä.

Yksityistäminen on tuonut hetken helpotusta, mutta pidemmällä tähtäimellä kustannukset ovat nousseet kunnissa, mm. erikoissairaanhoidon suurempana käyttönä ja jossain tapauksissa hoidon huonompana laatuna. Suomalainen perusterveydenhuolto on päässyt paikoitellen pahasti rapautumaan. Nyt suunta on kuitenkin selvästi muuttunut, ja moni kunta purkaa epäonnistuneita ostosopimuksia ja hoitaa taas itse terveysasemiaan.

Kuntarakenne ja sen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne tulee uudistaa sellaiseksi, että taloudellisesti vahvemmat ja elinvoimaisemmat kunnat voivat järjestää terveyspalvelut riittävän suurissa yksiköissä. Nämä pystyvät houkuttelemaan lääkäreitä. Työolot tulee uudistaa siten, että työntekijät voivat vaikuttaa omaan työhönsä, sen sisältöön ja työaikoihin sekä keskittyä ydintehtäväänsä eli potilaiden hoitamiseen. Pelkkä lääkärikoulutuksen lisääminen ei korjaa ongelmaa.

Sosialidemokraattien sekä useimpien suomalaisten mielestä kunta tuottaa itse perusterveydenhuollon. Yksityisillä palveluilla voidaan täydentää kunnan omaa palvelutuotantoa.

Viime vuosina Tampere on noussut yksityistämisen mannekiiniksi. Kuntavaalit ovat nyt ovella ja kuntalaisilla on mahdollisuus näyttää, miten he haluavat palveluitaan kehitettävän. Terveys ja hyvinvointi eivät ole kauppatavaraa. Kannattaa äänestää!

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja  (sd)

 

 

 

 

 

 

**************************************************************************

Helsingin Sanomat 24.8.2012

 

Suomenkin on rokotettava tyttönsä

 

Rahan ja tahdon on viimein riitettävä hallituksen budjettiriihessä, jotta kohdunkaulansyöpää ehkäisevä papilloomavirusrokote (HPV) saadaan kansalliseen rokotusohjelmaan.

Kaikki muut Pohjoismaat ja suurin osa Euroopan maista rokottavat jo nuoret tyttönsä. Suomi on jäljessä, vaikka terveydenhuollon ammattilaiset ovat vedonneet päättäjiin, että rokote pelastaisi tulevaisuudessa ihmishenkiä.

Rokote suojaa tehokkaasti kohdunkaulansyövältä, joka on rintasyövän jälkeen maailman toiseksi yleisin naisten syöpä. Erityisesti nuorten naisten kohdunkaulansyöpä on yleistynyt selvästi viime vuosina. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 180 naista ja kuolee 50-70 naista.

Nuorten tyttöjen rokottamista kannattavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä ja STM:n tartuntatautien neuvottelukunta. Tieteellinen näyttö HPV-rokotteen terveyshyödyistä on vankka, ja lisää näyttöä kertyy koko ajan. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että 12-vuotiaiden tyttöjen rokottaminen maksaisi alkuun noin kahdeksan miljoonaa ja myöhempinä vuosina kaksi miljoonaa euroa. Pitkällä aikavälillä rokottaminen toisi merkittäviä säästöjä syövän ja sen esiasteiden hoitokuluissa. Kaikkien HPV:n aiheuttamien kustannusten on arvioitu olevan Suomessa yli 40 miljoonaa euroa vuodessa.

Jopa kahdeksan kymmenestä suomalaisesta - naisesta ja miehestä - saa HPV-infektion elämänsä aikana. Siihen sisältyvästä naisten syöpäriskistä ei tiedetä tarpeeksi. Erityisesti nuorten naisten osallistuminen seulontoihin on romahtanut, puolet ei osallistu niihin lainkaan. Rokotteen saavat nykyisellään vain ne onnekkaat tytöt, joiden vanhemmat ovat ottaneet asiasta selvää ja joiden perheillä on hintavaan rokotteeseen varaa.

Nuorten tyttöjen rokottaminen tarjoaisi paitsi suojan syöpää vastaan, myös arvokkaan tilaisuuden jutella seksuaaliterveydestä ja ehkäisyn merkityksestä tytöille, jotka ovat juuri siinä iässä, että nämä asiat alkavat heitä koskea.

Sanni Grahn-Laasonen
Kansanedustaja (kok)

Hanna Tainio
Kansanedustaja (sd)

Kirjoittajat ovat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniä.

 

 

***************************************************************************

Aamulehti 19.8.2012

 

Vanhustenhuolto ei tule kuntoon vain lain kirjaimella

 

Päähallituspuolueiden välillä on näkemysero siitä, pitääkö vanhusten laitoshoidon henkilöstömitoituksesta säätää lailla. Meillä on jo olemassa suositukset siitä, kuinka paljon hoitajia vanhusta kohdan laitoshoidossa pitää olla, mutta kunnat eivät aina noudata näitä suosituksia. Syy tähän on varmasti kuntien huono taloudellinen tilanne, mutta myös se, ettei suositusten noudattamatta jättämisestä tule mitään jälkiseuraamuksia.

Moni meistä tietää tapauksia, joissa vanhuksille on tarjottu täysin riittämätöntä, jopa ihmisarvoa loukkaavaa hoitoa, ja tapauksia, joissa liian vähäinen henkilöstö on uupunut työtaakkansa alle. Säätämällä henkilöstömitoituksesta lailla on tarkoitus saada tällaiset räikeät rikkomukset ja riman alitukset poistettua.

Meillä on kuitenkin tietoa ja lukuisia esimerkkejä siitä, että riittävä henkilöstömäärä ei yksin takaa laadukasta hoitoa. Vähintään yhtä tärkeitä asioita ovat henkilökunnan ammattitaito, osaaminen ja yksikön johtaminen.

Jos vertailemme kahta eri hoitoyksikköä, joissa on sama henkilöstömitoitus, voi vanhuksen saama todellinen hoitoaika olla tästä huolimatta aivan eri luokkaa. Tähän vaikuttavat mm. sairauspoissaolot, sijaisten käyttö ja saatavuus, henkilöstön kuormitusta vähentävät teknologiset ratkaisut ja työn turvallisuutta lisäävät ratkaisut sekä hoitotarvikkeiden jakelu- ja varastointikäytännöt.

Yksikössä, jossa henkilöstömitoitus on korkea, voi hoito olla huonolaatuista ja erityisesti laitostavaa. Muistisairaudet lisääntyvät väestön ikääntyessä, ja yhä useampi joutuu kuntouttavan hoidon puutteessa raskaaseen laitoshoitoon ennen aikaisesti. Myös nykyiset hoitokäytännöt voivat tehdä laitoshoidossa olevista muistisairaista pysyvästi vuodepotilaita. Jos nykyisiä hoitokäytäntöjä ei kehitetä ja koulutusta lisätä ennen pitkään nykyiset laitospaikat täyttyvät muistisairaista ikäihmisistä. Tämä on tällä hetkellä todellinen uhka. Korkea henkilöstömitoitus ei välttämättä tarkoita, että vanhukset saavat kuntouttavaa hoitoa.

Julkinen kiistely vanhustenhuollosta on surullista.  Henkilöstön vähimmäismitoitus on oltava kunnossa, jotta kaikille voidaan taata vähimmäisedellytykset laadukkaaseen hoitoon ja hoivaan ja jotta henkilöstö ei näänny työtaakkansa alle. Vanhustenhuoltoa ei kuitenkaan saada kuntoon vain lainkirjaimella. Vaarana on, että kun minimi on saavutettu, kehittäminen loppuu tähän. Ikäihmisistä suurin osa asuu kotonaan, eikä heidän oikeuttaan palveluihin saa unohtaa. Tarvitsemme ennen kaikkea ammattitaitoista, osaavaa ja motivoitunutta henkilöstä, jonka työolosuhteet ja lähijohtaminen ovat kunnossa. Vain he pystyvät aidosti kohtaamaan apua tarvitsevan ihmisen.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

**************************************************************************

Aamulehti 20.7.2012

 

Ministeri Risikko ajaa kaksilla rattailla

 

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) vaati Aamulehden haastattelussa (18.7.) pitämään ”näpit irti Kela-korvauksista”. Ministerin puheet ovat räikeässä ristiriidassa hänen tekojensa kanssa ja herää kysymys, vastustaako Risikko omia päätöksiään.
 

Kela-korvaukset kuuluvat ministeri Risikon hallinnonalaan. Kela-korvausten poistamista yksityiseltä terveydenhuollolta on esittänyt työryhmä, jonka ministeri Risikko on itse nimennyt. Ministeri Risikko on vienyt esitystä eteenpäin hallituksen sisällä.

27.6. sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmä hyväksyi ehdotukset mm. korvausjärjestelmän yksinkertaistamisesta ministeri Risikon omasta esityksestä. Se tarkoittaa sitä, että ”potilaalle maksettavaa Kela-korvausta yksityislääkärin ja -hammaslääkärin määräämistä laboratorio- ja radiologisista tutkimuksista alennettaisiin noin kolmanneksella”. (STM:n tiedote)

Tämän huomioon ottaen ministeri Risikon kommenteista syntyy kuva, että ministeri tekee hallituksen sisällä yhtä ja puhuu julkisuudessa toista.

Hanna Tainio

Lääketeiteen tohtori
kansanedustaja (sd)

**************************************************************************

Aamulehti 23.5.2012

 

Hyvä kuolema on mahdollinen ilman eutanasiaa

 

Eutanasia tarkoittaa sananmukaisesti hyvää kuolemaa. Käytännössä se on vakavasti ja parantumattomasti sairaan ihmisen elämän lopettamista lääkärin toimesta silloin, kun mitään toivoa paranemisesta ei enää ole.

Eutanasia on useimmissa maissa rikos, myös Suomessa. Euroopassa se on sallittu ainoastaan Belgiassa ja Luxemburgissa. Hollannissa se ei ole sallittu, mutta sen suorittaneita lääkäreitä ei rangaista teosta. Sveitsissä on Dignitas-klinikka, jossa avustetaan parantumattomasti sairaita ihmisiä tekemään itsemurha siten, että lääkäri antaa heille tappavan annoksen lääkettä. Potilas juo lääkkeen itse, joten lääkäri ei osallistu suoraan potilaan tappamiseen.

Keskustelu eutanasiasta nousi meillä jälleen otsikoihin, kun vihreiden puoluekokous hyväksyi  kannanoton sen sallimisesta.

Tutkimusten mukaan 70–80 prosenttia kansalaisista hyväksyy eutanasian ja toivoisi sen olevan Suomessa mahdollista. Vastaavasti lähes 80 prosenttia lääkäreistä ei sitä hyväksy.

Moni kansalaisista on seurannut läheltä omaisensa pitkää ja epätoivoista sairastamista sekä tuskallista kuolemaa ja pelkää itse joutuvansa kokemaan saman kohtalon. Nykyaikana ihmiset katsovat, että heillä on oikeus päättää itse omasta elämästään ja siten myös omasta kuolemastaan.

Lääkärit taas vetoavat omaan etiikkaansa, jonka mukaan lääkärin tehtävä on säilyttää ja ylläpitää elämää. Ajatus, että lääkäri tappaisi potilaansa, on mahdoton. Lääkärit pelkäävät myös rajanvetoa siihen, koska eutanasia tulisi suorittaa. Monella on mielessään natsi-Saksa ja sen ideologian mukaan tehnyt julmuudet ja siksi pelätään mahdollisuutta, että eutanasiaa voitaisiin tehdä väärin perustein ja se riistäytyisi käsistä. Lääkärit eivät myöskään itse halua suorittaa eutanasiaa, joskin osa heistä voisi lähettää potilaansa toiselle lääkärille sen suorittamista varten.

Vaikeitakin kipuja pystytään tänä päivänä tehokkaasti lievittämään.  Eutanasiaa toivotaankin yleensä tilanteissa, jossa elämässä ei ole enää mitään toivoa ja potilas on hyvin masentunut.

Usein eutanasiasta keskusteltaessa erotetaan aktiivinen eutanasia ja passiivinen eutanasia, joka tosin on terminä jo vanhentunut. Tällöin aktiivisella eutanasialla tarkoitetaan juuri armomurhaa, mutta passiivisella sitä, että potilaan aktiiviset hoitotoimenpiteet lopetetaan siinä vaiheessa, kun elämää ei ole enää mielekästä keinotekoisesti pitää yllä. Passiivinen eutanasia on Suomessa käytössä ja toiveensa siitä voi kirjata hoitotestamenttiin.

Itse en hyväksy eutanasiaa aivan kuten valtaosa lääkärikollegoistanikaan. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että kuolevan potilaan hoito olisi Suomessa hyvin ja tasavertaisesti järjestetty.  Eutanasiakeskustelun sijaan meidän tuleekin kiinnittää huomiomme saattohoitoon. Hyvä saattohoito riittävine kipulääkityksineen on jokaisen oikeus. Tarvitsemme koulutettua henkilöstöä ja tätä varten suunniteltua tiloja terveydenhuoltolaitoksiimme. Omaisilla tulee taata mahdollisuus olla kuolevan potilaan vierellä niin kauan kuin siihen on tarve.

On kuitenkin hyvä, että eutanasiasta keskustellaan. Voi olla, että lääkärikunnankin näkemys sen laillistamisesta muuttuu jonain päivänä. Tällä hetkellä asia ei ole ajankohtainen.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

*****************************************************************************

 

Omakotiviesti

 

Tavoitteena hyvä kuolema

 

Eutanasialla tarkoitetaan sananmukaisesti hyvää kuolemaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan vakavasti ja parantumattomasti sairaan ihmisen elämän lopettamista lääkärin toimesta. Ihmisten keskuudessa puhutaankin usein armomurhasta.

Eutanasia on Suomessa ja useimmissa maissa rikos. Euroopassa se sallittu ainoastaan  Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Sveitsissä on Dignitas-klinikka, jossa avustetaan kuolemaan johtavaa sairautta sairastavaa ihmistä tekemään itsemurha siten, että lääkäri antaa hänelle tappavan annoksen lääkeainetta, jonka potilas kuitenkin itse juo. Lääkäri ei suoraan osallistu potilaan tappamiseen.

Keskustelu eutanasian sallimisesta on noussut meillä jälleen otsikoihin, samoin kuin vaatimus sen säätämisestä lailla.

Tutkimusten mukaan 70–80 prosenttia kansalaisista hyväksyy eutanasian ja toivoisi sen olevan Suomessa mahdollista. Vastaavasti lähes 80 prosenttia lääkäreistä ei sitä hyväksy. Mistä johtuu moinen ero?

Näkemykseni mukaan moni on nähnyt läheltä omaisensa tuskallisen kuoleman tai pitkän ja epätoivoisen sairastamisen ja moni meistä pelkää joutuvansa kokemaan itse saman kohtalon. Monet ajattelevat valitsevansa mieluummin eutanasian kuin tuskallisen kuoleman.

Lääkärit taas vetoavat omaan etiikkaansa, jonka mukaan lääkärin tehtävä on säilyttää ja ylläpitää elämää. Ajatus, että lääkäri tappaisi potilaansa, on mahdoton. Lääkärit pelkäävät myös rajanvetoa siihen, koska eutanasia tulisi suorittaa. Kaikilla on mielessä Natsi-Saksa ja sen ideologian mukaan tehnyt julmuudet ja siksi pelätään mahdollisuutta, että eutanasiaa voitaisiin tehdä väärin perustein. Lääkärit eivät myöskään itse halua suorittaa eutanasiaa, joskin osa heistä voisi lähettää potilaan toiselle lääkärille sen suorittamista varten. Lääkärit myös tietävät, että vaikeitakin kipuja pystytään tänä päivänä lievittämään ja eutanasiaa toivotaan yleensä tilanteissa, jossa elämässä ei ole enää mitään toivoa.

Usein eutanasiasta keskusteltaessa erotetaan aktiivinen eutanasia ja passiivinen eutanasia. Tällöin aktiivisella tarkoitetaan juuri armomurhaa, mutta passiivisella sitä, että potilaan aktiiviset hoitotoimenpiteet lopetetaan siinä vaiheessa, kun elämää ei enää keinotekoisesti ole mielekästä pitää yllä. Passiivinen eutanasia on Suomessa käytössä ja toiveensa siitä voi kirjata hoitotestamenttiin.

Itse vastustan eutanasiaa kuten valtaosa lääkärikollegoistani. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että kuolevan potilaan hoito olisi Suomessa hyvin järjestetty. Ei ole! Eutanasiakeskustelun sijaan meidän tulee kiinnittää huomiomme saattohoitoon. Hyvä saattohoito riittävine kipulääkityksineen on jokaisen oikeus. Tarvitsemme koulutettua henkilöstöä ja tätä varten suunniteltua tiloja terveydenhuoltolaitoksiimme. Omaisille tulee taata mahdollisuus olla läsnä kuolevan potilaan vierellä niin kauan kuin siihen on tarve.

Uskon eutanasiavaatimusten vähenevän huomattavasti, kun saamme saattohoidon hyvälle ja inhimilliselle tasolle. Meillä kaikilla on tähän oikeus!

 

 

**************************************************************************

Pirkanmaan Sanomat 16.5.2012

 

Kaikilla oikeus ihmisarvoiseen elämään

 

Kauan odotettu vanhuspalvelulakiluonnos julkistettiin huhtikuun loppupuolella. Lakia on odotettu kovin, sillä meillä on lukuisia esimerkkejä vanhusten huonosta hoidosta sekä julkisella että yksityisellä puolella.

Erityisesti liian pienet henkilöstömäärät ovat olleet julkisuudessa jatkuvasti. Moni yksikkö on saanut tältä osin asian kuntoon ja osa vasta, kun aluehallintovirasto on puuttunut asiaan. Toki edelleen on niitä, jotka hoitavat ikäihmisiä liian pienellä henkilöstöllä ja huonosti.  Joissakin tapauksissa voidaan puhua jopa heitteillejätöstä.

On hyvä kuitenkin tiedostaa, ettei hoidon laatuun vaikuteta ainoastaan henkilöstön määrällä, vaan sen ohella tärkeitä asioita ovat henkilöstön koulutustaso ja osaaminen. Henkilöstön vähäiset vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä sekä jatkokoulutusmahdollisuuksien puute, huono johtaminen ja työyksikön toimintakulttuuri vaikuttavat myös kielteisesti hoidon laatuun.

Lakiesityksessä ei ole henkilömitoituksia odotuksista huolimatta, mikä on aiheuttanut paljon polemiikkia ja pettymystä. Esityksessä on kuitenkin asetuksenantovaltuus siltä varalta, että henkilöstömitoitus katsotaan myöhemmin välttämättömäksi. Käytännössä henkilöstömitoituksen laatiminen voi olla hankalaa, koska hoidettavien toimintakyky voi olla hyvin erilainen samassa hoitopaikassa, joten yhtenäisen mitoituksen laatiminen on haasteellista. Lisäksi nähdään vaarana, että jos tuijotetaan vain henkilöstön määrää, voi varsinainen työnkehittäminen unohtua.

On hyvä, että laki ei ole sidottu tiettyyn ikään, vaan sen piiriin kuuluvat kaikki, jotka saavat vanhuuseläkettä ja joiden toimintakyky on merkittävästi heikentynyt.

Lakiesitys velvoittaa kunnat tekemään valtuustokausittain suunnitelman toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn sekä itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi sekä ikääntyneiden tarvitsemien palveluiden järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Myös palveluiden laatu ja riittävyys pitää arvioida suunnitelmassa.

Iäkäs henkilö voidaan sijoittaa pitkäaikaiseen laitoshoitoon, vain silloin, kun se hänen arvokkaan ja turvallisen hoitonsa kannalta perusteltua. Laitos ei ole koti! Tämä on lakiesityksen hieno periaate. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ikäihminen hylätään yksin kotiinsa, vaan kotiin tuodaan tarvittavat palvelut. Koti voi olla myös palveluasumisyksikössä, jossa hyvinkin huonokuntoinen kykenee asumaan tuettuna loppuelämänsä ajan. Parasta on, ettei iäkkään henkilön tarvitse muuttaa, vaan koti muuttuu ja mukautuu kulloiseenkin elämäntilanteeseen, mutta se pysyy edelleen kotina.

 

**************************************************************************

Helsingin Sanomat ja Aamulehti 3.4.2012

 

Nyt tarvitaan uusi terveyshanke parantamaan perusterveydenhuoltoa

 

Keskisuomalaiset lääkärit kyllästyivät julkisen terveydenhuollon huonoon tilaan ja keräsivät joukostaan 200 nimen adressin, jossa ehdotetaan maakunnallisia osuuskuntia ratkaisuksi perusterveydenhuollon ongelmiin.

Arvioiden mukaan julkisesta perusterveydenhuollosta puuttuu tuhat lääkäriä. Viimeisen 15 vuoden aikana erikoissairaanhoito on saanut 3000, yksityinen ja työterveyshuolto 1000 ja perusterveydenhuolto ei yhtään uutta lääkäriä. Nuoret lääkärit eivät hakeudu töihin terveyskeskuksiin, koska potilasmäärät ovat lääkärivajeen vuoksi 2-3 – kertaiset sekä potilaat monisairaita ja moniongelmaisia. Työ on pakkotahtista, työn sisältöön ei voi vaikuttaa eikä vanhemmilta kollegoilta ole mahdollista saada tukea. Aluksi lääkäripula koski pääosin pieniä ja syrjäisiä kuntia, mutta nyt se on levinnyt koko maahan.

Ratkaisuksi on esitetty osuuskuntamallia sekä erilaisia sosiaali- ja terveyspiirejä. Kaikissa näissä on tavoitteena riittävän suuri väestöpohja palveluiden järjestämiseksi. Nykyinen kuntarakenteemme on auttamattomasti liian pirstoutunut, jotta taloudellisesti heikot ja väestöpohjaltaan pienet kunnat kykenisivät vastaamaan perusterveydenhuollon järjestämisestä. Tästä ovat kaikki yhtä mieltä. Hallituksen tavoite onkin uudistaa kuntarakenne siten, että meillä on taloudellisesti vahvoja ja riittävän väestöpohjan omaavia kuntia järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.

Ydinkysymys on siinä, miksi juuri kunnan tulee olla järjestämisvastuussa. Ensinnäkin tarvitsemme nykyistä vahvempaa otetta ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöhön ja kuntoutukseen. Perinteisen lääketieteen rooli tässä on vähäinen. Tärkeämpiä ovat kunnan muut tavoitetta tukevat tehtävät, kuten kaavoitus, infrarakentaminen sekä sivistys- ja liikuntapalvelut. Jos terveydenhuollon palvelut järjestään muun kuin kunnan toimesta, on vaarana, että tämä yhteys katkeaa. Terveyspalvelut ovat silloin vain sairauksien hoitoa. Toiseksi vain kunnassa on demokraattisesti suorilla vaaleilla valitut päättäjät. 

Pelkkä kuntarakenteen uudistus tai väestöpohjan laajennus eivät yksin riitä perusterveydenhuollon ongelmien korjaamiseksi, tarvitaan myös lääkärin työn sisällön uudistamista. Lääkäriliitto arvioi, että vuosittain tuhlaantuu 200 lääkärityövuotta turhien todistusten kirjoittamiseen ja 600 työvuotta toimimattomien tietojärjestelmien kanssa painimiseen.

Terveyskeskuksen tulee olla riittävän suuri, jotta se tarjoaa mahdollisuuden konsultaatioihin ja koulutukseen. Palkan pitää olla kannustavaa ja suhteessa tehtyyn työhön. Yksin se ei kuitenkaan ole ratkaiseva, vaan tärkeämpiä ovat vaikutusmahdollisuudet oman työnsä sisältöön ja työaikoihin sekä oikeudenmukainen johtaminen.

Kymmenen vuotta sitten käynnistettiin ns. Kansallinen terveyshanke silloisen pääministeri Paavo Lipposen johdolla. Saimme hoitotakuun ja erikoissairaanhoidon jonot purettiin.  Nyt on aika käynnistää vastaava hanke julkisen perusterveydenhuollon kuntoon saamiseksi. Nykyiset kehittämishankkeet ovat kankeita ja byrokraattisia, eivätkä lainkaan riittäviä. Lääkärikoulutusmäärien lisäys ei ratkaise ongelmaa, sillä lääkäritiheys on Suomessa Pohjoismaiden korkeimpia. Syyt ovat muulla ja ratkaisut tiedossa. Tahto vain puuttuu.

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

**************************************************************************

Omakotiviesti 10.3.2012

 

Terveydenhuollon uudistus ei onnistu ilman kuntaremonttia

 

Joulukuun alussa julkaistiin Lääkärilehdessä tutkimus, jossa oli seurattu tuloluokkien välisiä eroja elinajanodotteessa kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehillä ero ensimmäisen ja viimeisen tuloviidenneksen välillä elinajanodotteessa oli 12,5 vuotta ja naisillakin 6,8 vuotta. Ero on kasvanut vuosittain. Merkittävä selittäjä näin suurelle ja kasvavalle erolle on alkoholin käyttö, mutta eroja kasvattavat myös pienituloisten naisten suurempi syöpäkuolleisuus ja miehillä sydäntautikuolleisuus.

Köyhyyden ja alkoholin käytön lisäksi terveyseroja selittävät suuret erot palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Työssäkävijöille työterveyshuolto tarjoaa laadukkaita palveluita. Moni on myös ottanut yksityisen vakuutuksen, jolla voi hankkia yksityisiä terveyspalveluita. Suomessa on kuitenkin suuri joukko niitä, mm. työttömät, eläkeläiset sekä pienituloiset lapsiperheet, joilla ainoa mahdollisuus on turvautua julkiseen perusterveydenhuoltoon.

Lähes 80 % suomalaisista asuu alueella, jossa aikaa terveyskeskuslääkäriin joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Viime joulukuussa ilmestyneen kansalaisbarometrin mukaan lähes puolella miljoonalla suomalaista ei ole varaa käydä lääkärissä. Nämä ovat yhtenä syynä vähävaraisten suurempaan syöpä- ja sydäntautikuolleisuuteen. Moni ihmetteleekin, kuinka olemme ajautuneet lähes huomaamatta Suomessa tällaiseen tilanteeseen, jossa epätasa-arvo ja erot terveyspalveluiden saatavuudessa ovat näin suuret.

Kuntarakenneuudistus on lähtenyt tarpeesta turvata peruspalvelut kaikille asuinpaikkaan katsomatta. Selvää on, ettei tämä onnistu nykyisellä kuntarakenteella. Jos mitään ei tehdä, tilanne tulee vielä huononemaan tulevina vuosina.

Hallituksen tavoitteena on muodostaa vahvoja peruskuntia, joilla on riittävästi hartioita palveluiden järjestämiseen. On tärkeää tiedostaa, että terveyspalveluiden järjestäminen vaatii riittävän suuren väestöpohjan. Tämä on haasteellista, sillä ei ole todennäköistä, että kuntauudistuksen jälkeenkään meillä kaikki kunnat täyttävät nämä kriteerit. Siksi kuntien välistä yhteistyötä tarvitaan jatkossakin.

Terveyspalveluita kehitettäessä pitää ensisijaisesti vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Tällä hetkellä sen resursoinnissa on monissa kunnissa merkittäviä puutteita. Hienotkaan kehittämisohjelmat eivät auta, jos lääkäreitä puuttuu. Myös suurten kaupunkien sisällä on suuria eroja terveysasemien välillä. Asuinalueelle, jossa on paljon iäkkäitä ja monisairaita sekä maahanmuuttajia, on vaikea saada lääkäreitä,

Jotta terveyskeskuksiin saadaan lääkäreitä, pitää työolot olla kunnossa. Pelkkä palkka ei houkuttele, ellei työssä ole mahdollisuus saada jatkokoulutusta ja tukea kokeneemmilta kollegoilta. Vain riittävän suuri työyhteisö takaa tämän.

Muodostamalla riittävän kokoisia yksiköitä, voimme tehdä julkisesta terveydenhuollosta nykyistä houkuttelevamman työpaikan ja pystymme katkaisemaan huolestuttavan kehityksen.

Kuntarakenteen ja terveydenhuollon uudistusta pitää viedä yhdessä eteenpäin. Viivyttelyyn ei ole enää varaa!

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

 

*****************************************************************************

Aamulehti 13.2.2012

 

Pakkoliitoksille sanottava jyrkästi ei

 Keskustelu kuntarakenneuudistuksesta leimahti odotetusti leikkeihin, kun virkamiehistä koostuva kunnallishallinnon rakennetyöryhmä jätti loppuraporttinsa. Raportin sisältämät kuntakartat nostivat kuntien pakkoliitokset otsikoihin ja keskustelussa unohtui pääasia eli se, miksi kuntarakenneuudistus on välttämätön.

Nykyisellä kuntarakenteella monet kunnat eivät pysty vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen sekä sen myötä tulevaan palvelutarpeen kasvuun ja huoltosuhteen muutokseen. Väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin ja pienelle, syrjäisille paikkakunnille ei saada enää osaajia. Tästä on esimerkkinä monien terveyskeskusten lääkärivaje. Pitää myös muistaa, että suurien ikäluokkien eläköitymisen seurauksena työmarkkinoilta poistuu työntekijöitä enemmän kuin sinne tulee uusia. Työvoimapula on jo ongelma erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Suurilla kaupunkiseuduilla, kuten Tampereen seudulla, ongelmana on hajautunut yhdyskuntarakenne, ei ensisijaisesti kuntatalous. Tosin Tampereenkin perinteisesti vahva talous osoittaa huolestuttavia heikkenemisen merkkejä.

Nyt pitää muistaa, etteivät julkaistut kuntakartat ole hallituksen esitys uudeksi kuntarakenteeksi.  Siksi SDP sanookin niille jyrkästi ”kiitos ei”. Suomea ei voida rakentaa pakolla ylhäältä määräämällä.

Pirkanmaan kannalta nyt tehty esitys sisältää useita heikkouksia. Ensinnäkin Tampere yksin muodostuisi kovin suureksi maakuntaan nähden.  Toinen heikkous on, ettei parhaillaan Pirkanmaan rajoilla vireillä olevia kuntaliitosselvityksiä ole huomioitu. Liitoshankkeet ovat lähteneet kuntien omista aloitteista ja tarpeista. Niitä pitää kunnioittaa. Myös esitykset Virtojen ja Punkalaitumen siirrosta vastentahtoisesti maakuntarajan yli naapurimaakuntaan tuntuvat kohtuuttomilta. Maakuntarajat tuleekin piirtää uudelleen. Kunnat määräävät maakuntarajat, eikä päinvastoin.

Pallo on nyt kunnilla. Ensi viikolla käynnistyvät ns. kuntakierrokset, joilla kuntia kuullaan aidosti ja niiden tulee kertoa oma näkemyksensä tehtyyn esitykseen. Kuntakartta piirrettään uusiksi, kun sille löytyy perusteet. En kannata selvitysmiesmenettelyn käyttöä ainakaan ensivaiheessa.

Kuntauudistusselvitys sisältää aimo annoksen kunnista kerättyä, hyödyllistä tietoa niiden väestörakenteesta ja -kehityksestä, talousnäkymistä, palvelutasosta sekä työssäkäynti- ja asioimisalueista. Näitä tietoja tulee käyttää hyväksi jatkotyöskentelyssä. Kuntien pitää voida halutessaan käyttää myös omia, itse nimeämiään selvityshenkilöitä. Maakuntien liitot ajavat maakuntien, sen kuntien ja väestön etuja. Niissä on runsaasti tietoa alueensa kunnista. Ne voisivat mainiosti toimia alueensa kuntien apuna selvitystyössä. Tämä voimavara kannattaa hyödyntää.

 

Hanna Tainio

kansanedustaja (sd), Tampere

 

 

******************************************************************

Mediuutiset 10.2.2012

 

Potilashotellit luovat uusia mahdollisuuksia

Tampereella TAYS:n alueella vihittiin viime viikolla käyttöön uusi potilashotelli. Sen omistaja on norjalainen yritys Normandia Care, jolle tämä on kuudes potilashotelli Pohjoismaissa.

Potilaskoteja on Suomessa useita, mutta ne ovat tasoltaan vaatimattomia ja ne tarjoavat potilaille vain majoituksen. Varsinaisia potilashotelleita on Helsingissä toissa syksynä avattu hotelli Ruoholahdessa Docrates-syöpäklinikan yhteydessä sekä pitempään toiminut potilashotelli Lapin keskussairaalan yhteydessä Rovaniemellä.

Potilashotellit palvelevat erityisesti henkilöitä, jotka eivät tarvitse sillä hetkellä akuuttia hoitoa, mutta ovat menossa hoitoon tai tulossa hoidoista tai odottavat kuntoutusta. 

Potilashotellit palvelevat paitsi potilaan, myös sairaalan ja kunnan etuja. Esimerkiksi sairaaloissa potilaita odottaa koko ajan joko kotiin lähtöä tai toimenpidettä. Näiden potilaiden majoittaminen potilashotelliin lisää sairaalapaikkoja niitä tarvitseville ja siten toiminta tehostuu.

Norjassa potilashotellikonseptilla on voitu vähentää vuodepaikkoja jopa 30 prosenttia. Suomessa arvioiden mukaan ainakin 10 prosenttia vuodepaikoista voitaisiin korvata potilashotellipaikoilla. Pienempi luku johtuu siitä, että meillä hoitoajat ovat kansainvälisesti vertaillen lyhyitä, joten tehostamista ei ole yhtä paljon.

Potilashotellipaikat ovat sairaalapaikkoja noin kolmanneksen edullisempia. Tästä syntyy kunnille säästöjä. Lisäksi potilashotelli on kotoisampi vaihtoehto kuin sairaala ja mikä parasta ne helpottavat myös omaisten mukana oloa. Sairaalassa potilailla on aina myös suurempi tartuntariski kuin potilashotellissa. Toisaalta hotelliyö tuo potilaalle kustannuksia, joten kaikille ei ole todellinen vaihtoehto.

Merkittävä hyöty potilashotellista on myös terveysturismin näkökulmasta ja ne luovat siihen aivan uusia mahdollisuuksia. Muun muassa Venäjältä saapuu Suomeen lääketieteellisiin operaatioihin ihmisiä, jotka tulevat usein koko perheen voimin. Potilashotellien avulla heitä voidaan palvella paremmin. Tamperelaisilla terveydenhuollon huippuyksiköillä, kuten Tekonivelsairaala Coxalla, Sydänkeskus Oy:llä ja uudella Silmäsairaalla, on kysyntää maailmalla.

Potilashotellit liittyvät sairaanhoidossa olevaan yleisempään muutokseen. Hoidot erikoistuvat ja keskittyvät. Tällöin potilaat joutuvat matkaamaan hoitoon entistä pidempään, jolloin majoitus sairaalan lähellä tulee tarpeeseen. Tätä tukee myös uusi terveydenhuoltolaki ja EU:n potilasdirektiivi, joiden mukaan suomalaiset saavat vuodesta 2014 valita hoitavan sairaalan nykyistä vapaammin koko valtakunnan alueelta ja direktiivin mukaan jopa EU:n alueelta. Näiden odotetaan lisäävän potilaiden liikkumista entisestään.

Lääkärin näkökulmasta potilashotelli madaltaa potilaan kotiuttamiskynnystä. Hoidosta vastaavan lääkärin pitää kuitenkin muistaa, että vaikka se on uusi porras kodin ja sairaalan välillä, mutta se ei ole potilaan hoitopaikka.  Toisaalta apu on lähellä sitä tarvitsevalle.

Suomalainen terveydenhuolto tarvitsee uusia avauksia ja innovaatioita.  Potilashotelli on yksi tällainen ja on mielenkiintoista seurata, mikä hotellin käyttöaste tulee olemaan. Tämäkään bisnes ei pyöri tappiolla.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

***************************************************************************

Demari 1.2.2012

 

Vain vahva kunta on terve kunta

 

Tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat jatkuvasti kasvaneet viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Köyhyys ja sairaus ovat myös aina liittyneet yhteen. Taloudellinen huono-osaisuus on terveyden eriarvoisuuden merkittävin aiheuttaja.

Joulukuun alussa julkaistiin Lääkärilehdessä tutkimus, jossa oli seurattu tuloluokkien välisiä eroja elinajanodotteessa kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehillä ero ensimmäisen ja viimeisen tuloviidenneksen välillä elinajanodotteessa oli 12,5 vuotta ja naisillakin 6,8 vuotta.  Ero on kasvanut vuosittain. Merkittävä selittäjä näin suurelle ja kasvavalle erolle on alkoholin käyttö, mutta eroja kasvattavat myös pienituloisten naisten suurempi syöpäkuolleisuus ja miehillä sydäntautikuolleisuus.

Köyhyyden ja alkoholin käytön lisäksi terveyseroja selittävät suuret erot palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Työssäkävijöille työterveyshuolto tarjoaa laadukkaita palveluita, mutta työttömät, eläkeläiset sekä pienituloiset lapsiperheet joutuvat turvautumaan julkiseen perusterveydenhuoltoon.

Lähes 80 % suomalaisista asuu alueella, jossa aikaa terveyskeskuslääkäriin joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Viime joulukuussa ilmestyneen kansalaisbarometrin mukaan lähes puolella miljoonalla suomalaista ei ole varaa käydä lääkärissä. Nämä ovat yhtenä syynä vähävaraisimpien suureen syöpä- ja sydäntautikuolleisuuteen.

Kuntarakenneuudistus lähti tarpeesta turvata peruspalvelut kaikille asuinpaikkaan katsomatta. Selvää on, ettei tämä onnistu nykyisellä kuntarakenteella. Meidän sosialidemokraattien tavoitteena on muodostaa vahvoja peruskuntia, joilla on riittävästi hartioita palveluiden järjestämiseen. On tärkeää tiedostaa, että terveyspalveluiden järjestäminen vaatii riittävän suuren väestöpohjan. Tämä on haasteellista, sillä ei ole todennäköistä, että kuntauudistuksen jälkeenkään meillä kaikki kunnat täyttävät nämä kriteerit. Siksi kuntien välistä yhteistyötä tarvitaan jatkossakin. Se, millä tavalla tai missä muodossa tämä tapahtuu, pitää antaa kuntien itsensä päätettäväksi.

Terveyspalveluita kehitettäessä pitää ensisijaisesti vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Tällä hetkellä sen resursoinnissa on monissa kunnissa merkittäviä puutteita. Hienotkaan kehittämisohjelmat eivät auta, jos lääkäriresursseja puuttuu. Jotta terveyskeskuksiin saadaan lääkäreitä, pitää työolot olla kunnossa. Pelkkä palkka ei houkuttele, ellei työssä ole mahdollisuus saada jatkokoulutusta ja tukea kokeneemmilta kollegoilta. Vain riittävän kokoinen työyhteisö takaa tämän.

Muodostamalla riittävän suuria yksiköitä, voimme tehdä julkisesta terveydenhuollosta houkuttelevan työpaikan ja pystymme katkaisemaan huolestuttavan yksityistämiskehityksen. Ilokseni on havainnut, että joissakin kunnissa on viime aikoina palattu takaisin julkisesti tuotettuihin palveluihin.

Kuntarakenteen ja terveydenhuollon uudistusta pitää viedä yhdessä eteenpäin. Vaaleja tulee ja menee. Viivyttelyyn ei ole enää varaa!

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

***************************************************************************

 

Pirkanmaan sanomat 11.1.2012

 

Köyhät sairastavat paljon ja kuolevat nuorempana

 

Tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat jatkuvasti kasvaneet viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Köyhyys ja sairaus ovat myös aina liittyneet yhteen. Taloudellinen huono-osaisuus on terveyden eriarvoisuuden merkittävin aiheuttaja.

Joulukuun alussa julkaistiin Lääkärilehdessä tutkimus, jossa oli seurattu tuloluokkien välisiä eroja elinajanodotteessa kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehillä ero ensimmäisen ja viimeisen tuloviidenneksen välillä elinajanodotteessa oli 12,5 vuotta ja naisillakin 6,8 vuotta.  Ero on kasvanut vuosittain. Merkittävä selittäjä näin suurelle ja kasvavalle erolle on alkoholin käyttö, mutta eroja kasvattavat myös pienituloisten naisten suurempi syöpäkuolleisuus ja miehillä sydäntautikuolleisuus.

Alkoholin merkitystä ei siis pidä aliarvioida. Sen kulutukseen voidaan vaikuttaa saatavuudella ja hinnalla. Hinnan korotuksen tiedetään laskevan kulutusta. Siksi on hyvä, että eduskunta korotti alkoholiveroa. Alkoholin lisäksi myös tupakka-, virvoitusjuoma- ja makeisveroja korotettiin. Onkin tärkeää kehittää verotusta siten, että se ohjaa kansalaisia suosimaan terveellisiä vaihtoehtoja.

Köyhyyden ja alkoholin käytön lisäksi terveyseroja selittävät suuret erot palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Työssäkävijöille työterveyshuolto tarjoaa laadukkaita palveluita, mutta työttömät, eläkeläiset sekä pienituloiset lapsiperheet joutuvat turvautumaan julkiseen perusterveydenhuoltoon.

Lähes 80 % suomalaisista asuu alueella, jossa aikaa terveyskeskuslääkäriin joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Pirkanmaan on odotusaikojen suhteen synkkää aluetta.  Jouluviikolla ilmestyneen kansalaisbarometrin mukaan lähes puolella miljoonalla suomalaista ei ole varaa käydä lääkärissä. Näistä syistä johtuu osaltaan myös vähävaraisimpien suuri syöpä- ja sydäntautikuolleisuus.

Terveydenhuolto vaatii pikaisesti perusteellista remonttia. Perusterveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja laatua on parannettava sekä terveydenhuollon rahoitusta yksinkertaistettava.  Kuntarakenneuudistuksen etenee ripeästi, ja nyt alkuvuodesta voidaan jo hahmotella uutta kuntakarttaa. Terveydenhuollon rakenteiden ja – rahoituksen uudistaminen pitää aloittaa välittömästi rinnan kuntarakenneuudistuksen kanssa. Viivyttelyyn ei ole enää varaa!

 

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

 

**************************************************************************

Aamulehden mielipiteet 13.12.2011

 

Yksityistäminen ei ole ratkaisu

Valelääkärikohu paljasti, ettei Valvira ole pystynyt valvomaan terveydenhuollon ammattilaisia riittävästi, mikä on aiheuttanut vakavia potilasturvallisuusongelmia. Lähes samaan aikaan tuli julkisuuteen vakavia puutteita vanhustenhuollossa ja sen laadun valvonnassa.

Yksi syy näihin epäkohtiin on, että julkisia terveys- ja hoivapalveluita on yksityistetty liian nopealla tahdilla. Viranomaisvalvonta ei ole pystynyt samassa tahdissa sekä resurssiensa että organisointinsa puolesta.

Olemme tottuneet, jos ei aina korkealaatuisiin, ainakin melko hyvälaatuisiin julkisiin palveluihin. OECD:n juuri ilmestyneessä selvityksessä suomalaisten terveyspalveluiden laatu todettiin monella mittarilla mitattuna hyväksi.  Ajatus siitä, että joku haluaa tehdä voittoa meidän terveytemme ja vanhustemme hoidon kustannuksella, on ollut vieras. Nyt ovat silmämme auenneet!

Julkisuuteen tulleet tiedot siitä, että näitä palveluita tarjoavien yritysten voitot menevät suurelta osin johdon palkkioihin ja verotuksen ulottumattomiin paratiisisaarille, tuntuvat moraalittomilta. Hallitus onkin luvannut puuttua tähän epäkohtaan välittömästi.

Suomalainen terveydenhuolto on kriisiytynyt. Suomalaisista 80 % asuu alueella, jossa joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa aikaa terveyskeskuslääkäriin. Palveluiden yksityistäminen ei ole ratkaisu tähän ongelmaan, eikä myöskään Lääkäriliiton esittämä ns. yrittäjälääkärimalli.

Terveydenhuolto vaatii perusteellista remonttia. Lähtökohtana tulee olla riittävän kokoiset ja taloudellisti vahvat kunnat, jotka järjestävät itse perusterveydenhuollon palvelut.  Peruserikoissairaanhoidon palveluita tulee viedä lähelle potilaita joko terveyskeskuksiin tai aluesairaaloihin   Tulee kuitenkin tunnustaa se tosiasia, etteivät kaikki kunnat tulevaisuudessakaan ole riittävän suuria järjestääkseen yksin nämä palvelut.  Tarvitsemme edelleen kuntien välistä yhteistoimintaa. Se voi tapahtua vastuukuntaperiaatteella, sopimuspohjaisesti ja halutessa kuntayhtymämallilla.

Erikoissairaanhoitoa ei tule Norjan tapaan siirtää valtiolle, koska se aiheuttaa kustannusten kasvua sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon entistä suurempaa eriytymistä toisistaan. Vaativa erikoissairaanhoito tulee järjestää viidellä erityisvastuualueella. 

Kuntarakenneuudistus on lähtenyt tarpeesta tarjota kaikille kattavat ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollonpalvelut asuinpaikasta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Uudistus on käynnistetty ja odotamme seuraavia askelia. Terveydenhuollon järjestämislaki on vuorossa, kunhan tiedämme, minkälaisia uudet kunnat tulevat olemaan.  Vanhuspalvelulaki, joka turvaa ikäihmisten riittävän ja laadukkaan hoivan, on luvassa jo vuoden 2013 alusta.

Hanna Tainio

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja (sd)

**************************************************************************

Aamulehden Mielipiteet  28.6.2011

 

Uusi hallitusohjelma lupaa toivoa sairaille

Ennen kesälomia eduskunta kokoontui käsittelemään uuden hallituksen hallitusohjelmaa. Sen sosiaali- ja terveyspalveluiden keskeinen tavoite on väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, missä työssä peruspalvelut ja ennaltaehkäisevä työ ovat avainasemassa.

Terveydenhuoltojärjestelmämme kaipaakin pikaista uudistamista, sillä se ei ole pystynyt seuraamaan yhteiskunnan haasteita, joita ovat mm. väestön ikääntyminen, vaikeasti hallittava kustannuskehitys sekä henkilöstön huono saatavuus ja työssä pysyvyys. Yksi syy tähän epäsuotuisaan kehitykseen on rahoituksen pirstaleisuus ja monikanavaisuus.

Oleellista on, että hallitusohjelmassa kytketään terveydenhuollon uudistus osaksi kuntarakenneuudistusta. Tavoitteena on luoda vahva peruskunta, joka muodostuu luonnollisesta työssäkäyntialueesta ja se on riittävän suuri pystyäkseen itse vastaamaan peruspalveluista. Tämä kattaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuun. Vaativat erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palvelut tuotetaan erityisvastuualueilla eli yliopistosairaanhoitopiireissä, joita on viisi kuten nykyäänkin.

Erikoissairaanhoidon palveluiden tuominen kuntiin lähemmäksi kuntalaisia on tärkeä tavoite. Kansantautien lisääntyessä näiden palveluiden on oltava lähellä ihmisiä. Luonteva paikka niille ovat aluesairaalat, joista osa hakee uutta rooliaan muuttuvassa palvelukentässä. Mielestäni aluesairaalat voisivat järjestää päiväkirurgisia palveluita sekä kansantautien ja iäkkäiden potilaiden kroonisten sairauksien hoitoa. Myös hyvin varustetut terveyskeskukset voivat tarjota osaa näistä palveluista.

Hallitusohjelmaan sisältyy myös tavoite sovittaa yhteen kunnallinen terveyspalvelujärjestelmä ja sairausvakuutusjärjestelmä, jotta nykyistä monikanavaista rahoitusta voidaan selkeyttää. Mielestäni tämän tavoitteen olisi voinut kirjata kunnianhimoisemminkin - tärkeää on, että ongelma on tunnistettu ja se on hallitusohjelmassa.

Oleellista on myös hallitusohjelmaan kirjattu toteamus, jonka mukaan kunta tuottaa itse palvelut yksin tai yhdessä toisen kunnan kanssa tai ostaa ne toiselta kunnalta tai yksityisestä palvelun tuottajalta. Yksityinen tai kolmas sektori täydentävät julkisia palveluita. Täten sosiaali- ja terveyspalvelut ovat pääsääntöisesti julkisesti tuotettuja, ne ovat asiakaslähtöisiä, laadukkaita ja kustannustehokkaita.

Erittäin tervetullut on hallitusohjelman kirjaus hankintalain soveltamisen uudistuksesta siten, että suorahankintamahdollisuuksia lisätään haavoittuvien asiakasryhmien, kuten vanhusten, lasten ja vammaisten palveluiden hankinnassa. Me kuntapäättäjät tervehdimme tätä ilolla.

Perusterveydenhuolto on rapautunut tällä vuosikymmenellä. Vaikka lääkärivaje on kääntynyt viime vuonna laskuun, on alueelliset vaihtelut suuria ja joka viidennessä terveyskeskuksessa on yli 20 % lääkärinviroista hoitamatta. Tutkimuksissa ja käytännössä on todettu, että työntekijöiden mahdollisuudella vaikuttaa omaan työhönsä sekä työn kuormittavuudella ja sisällöllä on suuri merkitys jaksamiseen ja työssä viihtymiseen. Potilaiden ongelmien laaja-alaisuus, kuten erilaiset sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat, yhteiskunnan medikalisoituminen ja terveyskeskustyötä rasittavat hallinnolliset työt, kuten erilaisten lausuntojen ja todistusten kirjoittaminen, kuorimittavia lääkäreitä.  Terveyskeskustyön kehittämistä jatketaan ns. Toimiva terveyskeskusohjelman pohjalta.

 

Jotta asiakasmaksut eivät muodostu kenellekään palveluiden käytön esteeksi, hallitusohjelmassa jatketaan asiakasmaksujärjestelmän kehittämistä. Tavoitteena on luoda yhtenäinen maksukattojärjestelmä yhdistämällä kunnallisen terveydenhuollon maksukatto ja lakisääteisen sairausvakuutuksen lääkekustannusten enimmäisvuosimaksuosuus

 

Askelmerkit terveydenhuollon uudistukselle on asetettu. Toteutuuko se, riippuu valtion talouden kehityksestä ja kuntauudistuksen etenemisestä ja laajuudesta. Hallituksella on ainakin tahtoa edetä tähän suuntaan.

Hanna

Tainio                                                                                                                                                                                         

kansanedustaja (sd)