VANHUKSIA EI SAA MAKUUTTAA KÄYTÄVILLÄ                

Julkaistu Aamulehden mielipiteet -sivulla 30.1.2009

Alkuvuoden flunssa-aalto on jälleen kerran nostanut esiin ongelmat tamperelaisten vanhusten jatkohoitopaikkojen saatavuudesta. Asia ei ole uusi, mutta se on nyt kärjistynyt, jopa kriisiytynyt johtuen vanhusten kasvavasta määrästä. Hatanpään päivystysaseman käytävillä makaa vanhuksia jopa useita vuorokausia olosuhteissa, jotka eivät vastaa käsitystä hyvästä hoidosta. Monet lähetetään TAYS:n ensiapuun, koska muutakaan paikkaa ei huonokuntoisille vanhuksille ole. TAYS:n ensiapu puolestaan pullistelee potilaista, kaikki varasängyt on jouduttu ottamaan käyttöön. Samaan aikaan hoitohenkilöstö työskentelee jaksamisensa äärirajoilla sekä Hatanpäällä että TAYS:ssa. Myös TAYS:n osastoilla monet potilaat odottavat erikoissairaanhoidon tarpeen päätyttyä pääsyä jatkohoitopaikkaan - ja ns. siirtoviivemaksut kasvavat. Ongelman ratkaisuksi kaavailtu Pikonlinnassa elokuussa avattu ns. siirtoviiiveosasto on sekin täynnä.

Vanhusten sairaalahoito on Tampereella hajaantunut useaan yksikköön: TAYS:aan, Pikonlinnaan, Hatanpään sairaalaan, Koukkuniemeen, Kauppiin ja Hatanpään puistosairaalaan. Käytännössä jatkohoitopaikan saaminen akuutissa tapauksessa on kuitenkin niistä vaikeaa. Henkilöstön työajasta kuluu kohtuuttoman paljon puhelimessa metsästäessä vuodepaikkaa vanhukselle, joka ei tule toimeen kotona. Monet näistä ikäihmisistä pystyvät tehokkaan ja oikein ajoitetun akuuttihoito- ja kuntoutusjakson jälkeen palaamaan kotiinsa.

Joulukuussa julkaistiin Kuntamaisema Oy:n tekemä selvitys Tampereen ikäihmisten palveluista (Maisemaraportti, Tampereen ikäihmisten palvelut). Selvityksen tekijä Eero Vaissi nostaa esille montakin epäkohtaa ikäihmisten palvelujärjestelmässä. Yksi keskeisimmistä on juuri yllä mainitsemani akuutti- ja kuntoutuspaikkojen puute. Valtakunnallisten arvioiden mukaan yli 75-vuotialle pitäisi osoittaa akuutti- ja kuntoutuspaikkoja 4-5 kertaa enemmän kuin Tampereella tällä hetkellä on osoitettu. Käytännössä sairaansijoina tämä tarkoittaa 300 vuodepaikkaa. Kysymyksessä eivät kuitenkaan ole uudet vuodepaikat eli uutta sairaalaa ei tarvitse rakentaa. Paikat on saatavissa nykyisistä vuodepaikoista organisoimalla toiminta uudelleen siten, että osoitetaan omat osastot akuutti- ja kuntoutushoitoon. Asiakkaat tai potilaat on sijoitettava oikeille, kuntoaan vastaaville paikoille. Moni nyt laitoshoidossa oleva vanhus pärjäisi omassa kodissaan, jos saisi sinne riittävästi palveluita myös iltaisin ja öisin.

Lempäälän terveyskeskuksen vuodeosastolla on esimerkillisesti kehitetty kuntouttavaa hoitoa. Sen seurauksena vanhusten hoitoajat ovat lyhentyneet, osaston kuormitus laskenut ja yhä useampi pystyy palaamaan kuntoutusjakson jälkeen omaan kotiinsa. Samaan aikaan myös hoitohenkilöstö on kokenut työnsä muuttuneen mielekkäämmäksi ja palkitsevammaksi.

Uusi ikäihmisten palveluiden apulaispormestari Harri Airaksinen on juuri aloittamassa tehtäväänsä. Tehtäväkenttä on erittäin laaja ja haasteellinen. Uskon, että hän tutustuu perusteellisesti tähän Maisemaraporttiin. Vanhusten akuuttihoito- ja kuntoutuspaikkojen puute on huutava, se on jo johtanut kestämättömään tilanteeseen sekä vanhuspotilaiden ja hoitohenkilöstön suhteen. Nyt pitää tarttua toimeen ja saattaa asia kuntoon! Kriittinen hetki on keväällä Hatanpään päivystysaseman toimintojen siirtyessä TAYS:n yhteyteen yhteispäivystys Acutaan. Jos kaupunki ei ole siihen mennessä pystynyt järjestämään akuutti- ja kuntoutuspaikkoja, pelkään, että potilastilanne ei ole enää mitenkään hallittavissa.

 

 

KRISTILLISEN ELÄKELIITON KEVÄTJUHLA

 

22.4.2006

 

 Suomen väestö ikääntyy nopeassa tahdissa, lähes nopeimmin Euroopassa. Väestöennusteen mukaan vuonna 2030 jo 26 prosenttia väestöstä on yli 65-vuotiaita. Samanaikaisesti yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu. Tampereen kaupunkistrategia vuosille 2005 – 2016 toteaa seuraavaa: ”Strategiakaudella kaupungin väestörakenteessa on odotettavissa suuria muutoksia, jotka vaikuttavat olennaisesti kunnan järjestämisvastuulla olevien palvelujen kysyntään. Suurimmat muutokset ajoittuvat vuoden 2010 jälkeiselle ajalle, kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Samalla myös 65 – 74 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän kasvun hillitsemiseksi on tärkeää huolehtia ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpidosta sekä ennaltaehkäisevien ja kotona asumista tukevien palvelujen tarjonnasta".  Näin siis kaupunkistrategia.

 

Meidän kaikkien yhteinen tavoite on elää pidempään ja mahdollisimman terveenä. Eliniän piteneminen on ihmiskunnan kannalta suuri saavutus, johon on vuosikymmenten ajan systemaattisesti pyritty kehittämällä kaikkia hyvinvointipalveluita.On hienoa, että ihmiset voivat yhä paremmin ja elävät yhä pidempään. Ikääntyminen on siis luonnollinen osa ihmisen elämän kulkua. Jokainen meistä kokee kuitenkin ikääntymisensä ja elämäntilanteensa muuttumisen omalla tavallaan.

 

Eläkkeelle jääminen ei saa merkitä elämän laadun huonontumista, vaan se, toivon mukaan, tuo mukanaan myös paljon myönteistä. Elämänkokemus ja viisaus ovat karttunut vuosikymmenten kuluessa, minkä avulla eläkkeelle jäävä henkilö voi säilyttää elämän mielekkyyden  ja sosiaaliset kontaktit.

 

Ikääntyvät ihmiset ovat todellinen voimavara yhteiskunnassa. Eläkkeellä olevat voivat olla suurena apuna niin omaisilleen kuin naapureilleen. He voivat olla mukana erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja tehdä vapaaehtoistyötä.

Myös palvelujen käyttäjinä eläkeläisillä on tärkeä merkitys yhteiskunnassamme työllisyyden ja talouskasvun tuottajina ja siten osaltaan hyvinvoinnin mahdollistajina.

 

Tämän päivän aktiiviset ikäihmiset haluavat olla mukana vaikuttamassa elinoloihinsa. Palvelujärjestelmän tehtävänä on tukea tätä aktiivisuutta poistamalla osallistumista rajoittavia esteitä. Myös seurakunnat ja järjestöt voivat merkittävästi tukea ja edistää ikäihmisten osallistumista ja sosiaalista aktiivisuutta.

Yksinäisyys on valitettavan usein merkittävä ongelma iäkkäällä väestöllä. Kun puolisoa ei ole enää tukena ja  muut omaiset ehkä asuvat kaukana tai pitävät vain vähän yhteyttä, turvattomuuden tunne lisääntyy. Naapureita ei enää tunneta, eivätkä eri sukupolvet kohtaa toisiaan kuten ennen. Liikuntakyvyn heikkeneminen tai muun toimintakyvyn väheneminen heikentää helposti mahdollisuuksia osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan, jolloin sosiaaliset kontaktit vähenevät. Vanhimpien ihmisten yksinäisyyden tunnetta lisää vielä se, että oman ikäryhmän väestä suuri osa on jo kuollut. On siis erittäin tärkeää, että jo aikaisempina vuosina luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia verkostoja.

                     

Jotta kunnat selviäisivät  tulevaisuuden palveluhaasteesta tarvitsemme yhä enemmän yhteistä palvelunäkemystä, jossa sosiaalitoimi, terveydenhuolto sekä muut palveluja tuottavat tahot, niin kolmas- kuin yksityinen sektori, tuntevat tehtävänsä ja toimivat saumattomassa yhteistyössä. Kristillinen Eläkeliitto on yksi näitä yhteisöjä ja toimijoita. Se tekee arvokasta työtä ikääntyvien vireyden ylläpitämiseksi monipuolisella toiminnallaan, jonka  pääpaino on ikääntyvien henkisten ja hengellisen vireyden, omatoimisuuden ja aktiivisuuden ylläpitäminen sekä lisääminen.

 

Olen iloinen, että olette valinneet kevätkokouksenne pitopaikaksi Tampereen.

Toivon teille onnistunutta ja rakentavaa kokousta. Toivon myös, että ehditte vierailunne aikana  tutustua Tampereeseen, sen nähtävyyksiin  ja sen palveluihin.

 

 

ELÄKELÄISVALTUUSTO 27.10.2005

 

 

Arvoisat eläkeläisvaltuuston jäsenet, hyvät virkamiehet!

 

"Tampere pilotoi tulevaisuuden kunnan" kirjoitti Kuntalehti viime helmikuun numerossaan kertoen Tampereen tulevaisuuden suunnitelmista. Näinä päivinä on puhuttu ja kirjoitettu paljon kuntien määrän vähentämisestä, joissakin esityksissä jopa kahteenkymmeneen, sekä kuntien palvelurakenneuudistuksen välttämättömyydestä. Jo pitkään on ollut selvää, että kunnat eivät nykymenolla selviä: tulot eivät kasva samassa suhteessa kun palveluiden tarve.

 

Kuntien toimintaympäristö on viime vuosina voimakkaasti muuttunut ja muutos vauhdittuu entisestään lähivuosina. Muutosten suurimmat haasteet liittyvät julkiseen talouteen, erityisesti kuntatalouteen, väestön ikärakenteeseen – ikääntyminen on meillä voimakkainta Euroopassa, tulevaan työvoimapulaan, teknologian kehitykseen, tuottavuuden nostamistavoitteeseen, elinkeinopolitiikkaan ja työllisyyteen sekä globalisaatioon.

 

Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää koko maassa mittavia uudistuksia niin kuntarakenteiden kuin palvelurakenteiden osalta. Haluan korostaa sitä, että pelkät kuntarakenteiden muutokset, siis kuntien yhdistäminen, ei riitä. Jatkossa meidän tulee pystyä tuottamaan uusilla palvelurakenteilla, joista mainittakoon mm. tilaaja-tuottajamalli, tehokkaammin palveluja kuntalaisille. On kaiketi selvää,  että elinkelpoinen, laajasti ottaen riittävän ”leveät hartiat” omaava kunta voi järjestää palvelutuotantonsa, kaavoitus- ja elinkeinopolitiikkansa sekä liikennejärjestelynsä tehokkaammin kuin kunnat tänä päivänä. Nykyinen 432 kunnan kuntaverkosto on aikansa elänyt.

 

Maamme hallituksen peruspalveluministerityöryhmä on toiminut aktiivisesti kunta- ja palvelurakennehankkeessa. Elämme tässä prosessissa nyt ns. aluevaihetta, joka koostuu yhteensä 19 eri puolella Suomea pidettävästä seminaarista.  Pirkanmaan vuoro oli viime viikolla.

 

 

 

Ministerityöryhmän linjausten mukaan aluevaiheessa käsitellään kunta- ja palvelurakenne-työryhmän tekemän esityksen mukaan kolmea pelkistettyä muutosmallia, jotka ovat peruskunta-, piiri- sekä aluekuntamalli.

 

Uuden kuntarakenteen tulisi kuitenkin luoda nykyistä paremmat edellytykset hyvien ja kustannustehokkaiden palveluiden tuottamiseen. Mallin tulisi tukea elinkelpoisten alueiden kehittymistä siten, että kuntarakenne mahdollistaa myös tehokkaan elinkeinopolitiikan sekä hyvän yhteistyön elinkeinoelämän kanssa. Uudistuksella ei saa lisätä byrokratiaa ja hallintoportaita. Uudistuksen tulee myös säilyttää, mieluummin vahvistaa, kuntien itsehallintoa ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Uudet elinvoimaiset kunnat muodostuisivat luontaisesti työssäkäyntialueiden pohjalta. Ja tietenkin myös alueellinen näkökulma tulisi huomioida.

 

Suomi on pinta-alaltaan suuri ja osin harvaan asuttu maa – tässä suhteessa merkittävästi erilainen kuin esim. Tanska, jossa tehtiin mittava kuntaremontti. Johtuen osin edellä mainituista Suomen erityispiirteistä, tavoitteiden saavuttaminen on haasteellista, mutta varmasti mahdollista. Näin uskon.

 

Tampereella kuitenkin palvelurakenteen ja toimintamallin muutoksen välttämättömyys tunnustettiin jo ennen muita. Täällä ryhdyimme jo muutama vuosi sitten hakemaan ratkaisua vaikeaan yhtälöön: miten voimme tulevaisuudessa tuottaa kuntalaisten tarvitsemat palvelut ja samalla vahvistaa poliittista ohjausta päätöksenteossa. Viime toukokuun kokouksessaan Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden toimintamallin, joka järjestää kaupungin toiminnot aivan uudella tavalla ns. tilaaja-tuottajamallilla. Tällä haetaan - ainakin pitkällä aikavälillä - tuottavuuden lisäämisen lisäksi uusia tapoja tuottaa palveluita yhdessä kolmannen ja yksityisen sektorin kanssa. Tarkoitus ei ole näivettää kaupungin omaa palvelutuotantoa, vaan vahvistaa ja kehittää sitä. Tilaaja-tuottajamalli ei suinkaan ole uusi ajatus kuntakentällä ja sitä on kokeiltu monissakin kunnissa, mutta missään muualla ei kuntaorganisaatio ole siirtynyt siihen kokonaisuudessaan. Samassa valtuuston päätöksessä lisättiin demokraattista päätöksentekoa vahvistamalla vaaleilla valittujen henkilöiden asemaa. Tämän seurauksena Tamperetta johtaa vuoden 2007 alusta pormestari apunaan neljä apulaispormestaria, kaikki kuntalaisten valitsemia luottamushenkilöitä ja siten määräaikaisia. Heidän tukenaan toimii kokenut ja osaava virkahenkilöstö. Tämän mallin onnistumisen edellytys on entistä tuloksellisempi yhteistyö poliittisten päättäjien ja varsinkin johtavien viranhaltijoiden välillä. 

 

Tiedotusvälineissä ja kuntalaisten piirissä on toimintamallin uudistuksesta noussut keskeisimmin esille tuleva pormestari ja hänen valintatapansa, vaikkakin se on vain osa koko prosessista. Paljon on taitettu peistä siitä, mikä on tulevan pormestarin oikea valintatapa ja mistä joukosta hänet pitäisi valita. Monet valtakunnan tason poliitikot, myös Tampereen ulkopuolelta, ovat ottaneet melko kärkkäästi asiaan kantaa.  Keskustelussa on mennyt sekaisin myös kaupunginjohtajan, siis virkamiehen, ja pormestarin, vaalikaudeksi valittavan luottamushenkilön, erilaiset roolit. Tässä vaiheessa, kun elämme jonkinlaista siirtymäkautta, luotan kuitenkin valtuuston kykyyn tehdä oikea valinta. Tampere on aukomassa uusia uria tässäkin asiassa.

 

Toimiva päätöksenteon tamperelainen malli koostuu siis poliittisesta päätöksenteosta, jota  vaaleilla valitut henkilöt edustavat, ja sitä täydentävästä kuntalaisten suorasta osallistumisesta. Kuntalaisten kuulemisesta ja heidän osallistumisestaan päätökseen tekoon on kautta aikojen puhuttu paljon. On myös yritetty hakea tapoja toteuttaa sitä. Tampere on ollut edelläkävijä tietotekniikan sovelluksissa: netissä voi kirjoittaa mielipiteitään, ottaa yhteyttä asioita valmisteleviin virkahenkilöihin, voi lähettää hakemuksia ja täyttää lomakkeita, mutta se ei yksin riitä. Huolimatta tietokoneiden lisääntyneestä määrästä mm. kirjastoissa, ei kaikilla kuntalaisilla ole eikä tule olemaan valmiuksia niiden käyttämiseen. Meillä tulee olla muitakin tapoja. Tämä eläkeläisvaltuusto samoin kuin lasten ja nuorten foorum ovat hyviä esimerkkejä niistä tavoista.  Tämä syksynä valtuustoryhmät ovat myös aloittaneet ns. kaupunkikierroksen. Tarkoitus on syksyn, talven ja kevään aikana kiertää kaupunginosissa kuulemassa ajankohtaisista ja asukkaista huolestuttavista asioista.  Nyt olemme käyneet Peltolammilla tapaamassa lounaisen Tampereen asukkaita ja Harjun koululla tapamassa läntisten kaupungin osien asukkaita. Nämä tilaisuudet ovat osoittaneet sen suuren tarpeen, mikä suoralle kuntalaisten vaikuttamiselle on! Olen hyvin iloinen, että Harjun koululla oli osanottajia lähes kaksisataa. Tämä kertoo asukkaiden todellisesta halusta vaikuttaa oman asuinalueensa asioihin. Toki käsittelyssäkin oli erittäin tärkeä asia –nimittäin terveyspalveluiden järjestäminen.

 

Tämän viikon maanantaina meille julkistettiin ensi vuoden talousarvioesitys. Lyhyesti voi todeta sen olevan yllätyksetön, mutta pitää sisällään useita merkittäviä tulevaisuuden haasteisiin vastaavia avauksia, kuten mm. panostukset Vuorekseen ja Ratinaan rakentamiseen.  Kaiken kaikkiaan Tampereen taloudellista tilannetta voidaan pitää hyvänä, Tampere jättää vakaalla ja hyvin hoidetulla taloudellaan muut suuret kaupungit taakseen, mutta  siitä huolimatta uskon, että erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen tulee olemaan budjetin valtuustokäsittelyn painopistealueita. Valtuusto kantaa siis aidosti huolta sosiaali- ja terveystoimesta ja tuntee vastuunsa palveluiden järjestämisestä. Sen saattoi aistia jo valtuuston budjettiesittelyssä käydystä keskustelusta. Voin vakuuttaa teille, että Tampereenkin on noudatettava lakia ja mm. purettava tekonivelkirurgiajononsa ensi vuoden kesäkuuhun mennessä. Samoin saimme pari päivää sitten kuulla, että suurimmat valtuustoryhmät ovat luvanneet turvata Takahuhdin palvelukeskuksen toiminnan toistaiseksi. Nämä ovat hyviä ja odotettuja uutisia!

 

Näillä saatesanoilla toivon teille rakentavahenkistä kokousta! Meillä on edessämme suuria haasteita, yhteistyöllä selvitämme ne ja rakennamme Tampereesta entistä paremman kaupungin kaikille sen asukkaille!

 

 

KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN TILAISUUS

Kalevankangas 15.5.2005

 

 

Arvoisat kaatuneitten omaiset

Kunnioitetut sotiemme veteraanit

Hyvä Juhlayleisö

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana minulla on kunnia tuoda Tampereen kaupungin tervehdys tähän juhlaan.

 

Toukokuun kolmas sunnuntai on omistettu sodissa kaatuneitten muistolle. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että itsenäisyyden saavuttaminen ja säilyttäminen eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Ne ovat aina vaatineet ponnistuksia kaikilta, niin valtiolliselta johdolta kuin yksityisiltä kansalaisiltakin.

 

 Tänään, kaatuneitten muistopäivänä me osoitamme kunnioitustamme ja kiitollisuuttamme kaikille sodissamme kaatuneille sankarivainajille. He uhrasivat henkensä isänmaan ja kanssaihmisten puolesta, meidän puolestamme.  Kun he lähtivät puolustamaan maatamme vihollista vastaan, heillä ei ollut valinnan mahdollisuutta, vaan rintamalle oli mentävä ja käskyt täytettävä. Toisaalta en usko, että he olisivat valinneet toisin, sillä heille kaikille velvollisuuden täyttäminen isänmaata kohtaan oli kunnia-asia.

 

 Osoitamme kunnioitusta myös niille isänmaan puolustajille, jotka pääsivät palaamaan rintamalta sodan päätyttyä. He osoittivat samaa urheutta kuin rintamalla kaatuneet. Monet heistä saivat elinikäisiä vammoja, joiden kanssa he ovat joutuneet elämään näihin päiviin asti.  Mutta nekin, jotka selvisivät ilman ulkonaisia vammoja, ovat olleet henkisesti lujilla. Muistot sodassa koetuista kauhuista ovat varjostaneet kaikkien sodasta palanneiden elämää, ne eivät jätä koskaan rauhaan,  vaan  seuraavan mukana aina ja kaikkialle.

 

Myös naiset tekivät arvokasta työtä niin sotatoimialueilla kuin kotirintamalla. Naisten panos vaikutti merkittävästi siihen, että kotirintama kesti. Miesten sitoutuessa sotien aikana varsinaisiin sotilastehtäviin naiset ottivat entistä laajemmin vastuun monista tehtävistä kotona ja sen ulkopuolella, he tekivät myös fyysisesti raskaat ns. miesten työt. Lisäksi naiset joutuivat yksin järjestämään perheen huoltamiseen ja lasten kasvatuksen. Sodan jälkeen moni heistä oli leski tai vammautuneen puolison hoitaja.

 

Itsenäisyyden hinta oli kallis. Vuosien 1918 – 1945 sodissa kuoli kaikkiaan 121 000 suomalaista. Näistä sankarivainajia on kadonneet mukaan lukien 97 000.

 

Ihmishenkien menetyksen lisäksi myös aineelliset vahingot olivat suuret. Suomi joutui luovuttamaan maa-alueita ja maksoi valtavat sotakorvaukset. Mitä saavutusta vielä tänäkin päivänä ihmetellään. Monet perheet menettivät kotinsa ja kaiken omaisuutensa ja joutuivat aloittamaan uuden elämän  vierailla asuinseuduilla kaukana kodistaan.  Sotaleskien taakka oli hyvin raskas sekä henkisesti että toimeentulon kannalta.

 

Sotiemme veteraanit, sodissa kaatuneet ja heidän omaisensa kantoivat kalliin hinnan meidän vapaudestamme. Heille kuuluu kiitos siitä, että me saamme elää, kouluttautua ja tehdä työtä vapaassa Suomessa. Suomen itsenäisyyden pelastaminen ja sotien jälkeinen jälleenrakentaminen on sankarityö, jota me nuoremmat sukupolvet arvostamme ja kunnioitamme. Sotien aikana eläneet sukupolvet ovat luoneet perustan, jolle on hyvä rakentaa 2000-luvun Suomen menestystä.

 

Uhraukset isänmaan tulevaisuudelle eivät ole menneet hukkaan. Siniristilippu liehuu saloissa tänäänkin itsenäisyytemme tunnuksena.

 

Hyvä juhlayleisö!

 

Vihollisuuksien päättymisestä on nyt kulunut 60 vuotta. Se on ihmiselämässä pitkä aika. Vaikka sodista on kauan, niiden muistot ja yhteiset kokemukset ovat yhä vahvasti läsnä. Yhteinen velvollisuutemme on sukupolvien ketjussa huolehtia siitä, ettei yhteys historiaamme katkea. Muistot eivät saa mennä hautaan veteraanien mukana, vaan meidän sotien jälkeisten sukupolvien on otettava vastuu niiden säilymisestä ja välittämisestä edelleen lapsillemme ja heidän lapsilleen.

 

 

Veteraanin iltahuuto –laulun kertosäkeessä sanotaan:

 

’Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol’ maa.

Kertokaa lasten lapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa.’

 

Arvoisat kuulijat,

 

Tampereen kaupungin ja omasta puolestani haluan vielä tervehtiä teitä kaikkia ja toivon, että  tämän juhlan perinne tulee elämään aina tulevaisuudessakin ja että tulevat sukupolvet tulevat aina muistamaan sen uhrin, joka maamme itsenäisyydestä on maksettu.