Tampereen henkilöstöpolitiikka remonttiin 10/08

****************************

TAMPEREEN HENKILÖSTÖPOLITIIKKA REMONTTIIN 10/2008

6.10.2008 (AL) julkaistussa selvityksessä todettiin, että Tampereen kaupungin palkat ovat jääneet jälkeen muista suurista kaupungeista ja ympäristökunnista - erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jos naapurikunta maksaa lääkärille kuukaudessa yli 1.000 € enemmän palkkaa, ei meidän tarvitse ihmetellä, miksi Hervantaan ei heitä saada. Tilanne on samansuuntainen myös sairaanhoitajien osalla. Tällä hetkellä Hatanpäällä on sairaansijoja suljettuna hoitajapulan vuoksi ja kaupungilla on lähes 100 täyttämätöntä hoitajan vakanssia.

Tampereen kaupungilla on noin 16.000 työntekijää, joista valtaosa on pieni- ja keskipalkkaisia. Hyvin monen palkka on lisäksi liukuman alarajalla. Kaupungin työntekijöistä noin 6000 jää eläkkeelle seuraavan 15 vuoden kuluessa. Palkka on yksi keino houkutella uusia työntekijöitä. On liian rohkeata luvata, että kaupungin palkkatasoa voidaan korjata niin tuntuvasti, että voimme kilpailla yksityisen sektorin kanssa, mutta muiden kuntien kanssa meidän pitää olla kilpailukykyisiä.

Tehokkuus ja tuottavuus ovat muotisanoja tämän päivän työelämässä ja jopa osa palkankorotuksista, mm. Tehyllä, on sidottu tietyn tuottavuuden saavuttamiseen. Tämä osaltaan lisää työn kuormittavuutta. Tampereen tulee huomioida nämä haasteet omassa toiminnassaan. Parhaiten tämä onnistuu varmistaessamme sen, että tekeviä ja auttavia käsiä on riittävästi. Tämä maksaa, mutta hyvällä työllä ja palvelulla on aina hintansa. Pitemmällä aikavälillä tämä on kuitenkin myös taloudellisesti kannattavaa mm. sairaslomien vähenemisen, henkilöstön työtyytyväisyyden lisääntymisen ja pitempien työurien kautta. 

Työolosuhteiden merkitys ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Oleellinen asia on myös työn ja perheen yhteensovittaminen. Kun kuntatyönantaja ei pysty kilpailemaan palkalla, meidän tulee olla joustavia työaikojen noudattamisen osalta. Työntekijä ehkä haluaa tehdä lyhennettyä työaikaa esimerkiksi lasten ollessa pieniä ja aloittaessa koulun. Myös omien vanhempien tarvitessa hoitoapua, voisi lyhennyt työaika olla hyvä ratkaisu työntekijän itse niin halutessa.

Tampereen kaupungin tulee ottaa myös käytännössä oma henkilöstö strategiseksi painopistealueeksi. Henkilöstöstä kannattaa pitää kiinni ja arvostaa heitä: oikeudenmukaisella ja kannustavalla palkkapolitiikalla, hyvillä ja turvallisilla työnolosuhteilla ilman pelkoa oman työn ulkoistamisesta, mielekkäillä työtehtävillä, elämän tilanteen mukaan joustavilla työajoilla, ottamalla heidät mukaan muutosprosesseihin sekä osaavalla esimiestyöllä ja johtamisella.

********************************************************************** 

PALVELUT OVAT TÄRKEÄMPIÄ KUIN PARKKIHALLIT (AL 21.9.2008)

Artikkelitoimittaja Riitta Järventie haastoi pormestariehdokkaat (Aamulehti 15.9.) kertomaan äänestäjille omista tavoitteista. Olen jo alkuvuonna julkistanut pormestariohjelmani, johon voi tutustua kotisivuillani internetissä. Takanani on laaja eri kansalaisryhmiä edustava kansalaisvaltuuskunta, johon kuuluu jo alun neljättä sataa tamperelaista.

Olen ehdottanut, että Tampereella olisi annettu mahdollisimman avoimesti kuntalaisten vaikuttaa tulevaan pormestarinimitykseen. Olen esittänyt, että suurin puolue saa mandaatin käynnistää neuvottelut sellaisen enemmistön muodostamisesta, joka johtaa kaupunkia seuraavat neljä vuotta. Näin toimitaan maan hallitusta muodostettaessa samojen puolueiden kanssa, jotka täälläkin hallitsevat. Mutta pormestari Timo P. Nieminen haluaa viedä neuvottelut kabinetteihin kaupankäyntiin, jossa panoksia ei säästetä.  Olen tässäkin asiassa avoimuuden kannalla. Eroavaisuutta Niemisen toimintatapaan kuvaa hyvin tämä esimerkki. 

Pormestarina olisin huomattavasti Niemistä jämäkämmin osallistunut kaupungin organisaation ja sen toiminnan kehittämiseen. Itselläni on hyvät lähtökohdat sisäistää ja ymmärtää varsinkin sosiaali- ja terveystoimen toimintaa, joka haukkaa noin puolet kaupungin menoista. Olisin panostanut vahvasti tähän työhön. Niemisen painopistealueet ovat olleet ihan muualla, parkkihalleissa ja joulutorissa.

Kaikki tiedämme, millaisia ongelmia mm. kilpailutuksessa ja tilaaja-tuottajamallin käynnistämisessä on ollut.  Johtamisessa olisi tarvittu selvästi vahvempaa ja esimerkillisempää otetta. Näin em. ongelmilta olisi ainakin osin vältytty. Käytännössä olisin käyttänyt enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen, joka olisi mahdollistanut tuloksellisen johtamisen. Tämä on asioiden priorisoimista: tärkeimpiä ovat kaupunkilaisten palvelut, niiden tuottaminen. Olen myös jatkuvasti kuullut henkilöstöltä, ettei heitä oteta mukaan riittävässä määrin heitä koskevaan päätöksentekoon.

Selkeä esimerkki siitä, että kaupungin toimintaa ei ole johdettu päämäärätietoisesti, on kaupungin menojen kasvuvauhti, joka on lähes kaksinkertainen muihin kaupunkeihin verrattuna. Toiminta on tempoilevaa ja päätökset perustuvat kaupankäynteihin, joissa osapuolet hinnoittelevat yhteistyönsä yhä uudestaan. Tätä menoa ei kaupunki eikä kaupunkilaiset kestä.

Lisää tavoitteistani ja tärkeinä pitämistä asioista, mm. joukkoliikenteestä, voit lukea kotisivultani: www.hannatainio.fi. Eroja pormestari Niemisen tärkeinä pitämiin asioihin ja toimintatapoihin kyllä löytyy.

Hanna Tainio
pormestariehdokas (sd)