EU-asiat sekä lasten ja nuorten hyvinvointi kiinnostivat tamperelaisia

Hanna toivotti vieraat tervetulleeksi ja kertoi pormestarikampanjasta ja omista tavoitteistaan.

 

 

Lauantaina 29.3. kahvila Nostalgia oli täynnä EU-asioista kiinnostunutta yleisöä. EU-parlamentaarikko Lasse Lehtinen oli kertomassa Brysselin kuulumisia. Kahvittelun lomassa käytiin vilkas keskustelu mm. EU:n perustuslaista, Suomen EU-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista, Turkin jäsenyydestä, jäteongelmasta, telakka-asioista ja parlamentin toiminnasta.

 

EU-parlamentin jäsen Lasse Lehtinen aloitti osuutensa haaastamalla yleisön esittämään viisi kysymystä, joihin hän vastasi seikkaperäisesti. Lassen laaja-alainen tietämys, sopiva kansanomaisuus yhdistettynä kansainvälisyyteen teki suuren vaikutuksen.

 

 

EU-asiat kiinnostivat kovasti runsaslukuista yleisöä ja tilaisuuden aikana moni vaikeakin asia sai lisävalaistusta.

Lasse Lehtinen ja Hanna olivat tyytyväisiä runsaaseen osanottoon ja vilkkaaseen keskusteluun.
Yleisö otti aktiivisesti osaa keskusteluun.

Sunnuntaina 30.3. kokoonnuimme Museokeskus Vapriikissa. Tilaisuus alkoi tutustumisella Velomania- ja Dora Jungin näytteilyihin. Jälleen oli paikalla runsaasti kulttuurista sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneita tamperelaisia.

Kahvin jälkeen alkoi varsinainen asiaohjelma: kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja Tuuli Merikoski-Silius lausui tervetulosanat ja kertoi hieman Hannan pormestarikampanjan tueksi perustetusta kansalaisvaltuuskunnasta. Jäseniä valtuuskunaan on ilmoittuitunut jo yli 150 henkilöä. Mukana on kaiken ikäisiä, naisia ja miehiä sekä eri ammattiryhmiä edustavia. 

Hanna kertoi Tampereella alkuvuonna virinneestä keskustelusta päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkoista sekä omista näkemyksistään ja toimenpiteistä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Maria kertoi Espoon uudesta mallista lasten syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen sekä Espoon sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson kertoi omassa alustuksessaan mm. siitä, miten Espoo aikoo tunnistaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia jo alaluokilla ja miten heitä yritetään auttaa jo varhaisessa vaiheessa.

Tämän jälkeen käytiin vilkas keskustelu. Yleisön joukossa oli päivähoidon ja opetuksen ammattilaisia, jotka toivat keskusteluun omia käytännön näkemyksiään.

Tilaisuuden lopuksi Takahuhdin koulun vanhempainyhdistys luovutti Marialle ja Hannalle lasten ja nuorten hyvinvoinnin, oppivaikeuksien ennaltayhkäisyn ja huomioimisen, koulussa viihtymisen sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisyn puolesta kirjoitetun vetoomuksen.  

 

Onnistuneen tilaisuuden jälkeen poseerataan yhdessä: vasemmalta kansalaisvaltuuskunnan johteenjohtaja Tuuli Merikoski-Silius, Maria Guzenina-Richardson, Hanna ja kansalaisvaltuuskunnan jäsen, sosiaalineuvos Sirkka Merikoski