Kampanjan vahva avaus 10.3.2008

Kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja Tuuli Merikoski-Silius ja Hanna

Kuvia tilaisuudesta

TUULI MERIKOSKI-SILIUKSESTA KANSALAISVALTUUSKUNNAN PUHEENJOHTAJA

Hanna Tainion pormestarikampanjan avaus pidettiin naistenpäivänä 8.3. Finlaysonin alueella. Osanottajia oli runsaasti, molemmissa tilaisuuksissa yhteensä lähes 150 henkilöä. Ja nuoret olivat runsaslukuisasti mukana. Tämän lisäksi Siperia-aukiolla oli myös satunnaisia ohikulkijoita, jotka pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan musiikkia ja Hannan ajatuksia Tampereen kehittämisestä.

Siperia-aukiolla musisoivat nuoret miehet – naistenpäivän kunniaksi ja naisten iloksi. Solistina oli Tommy T., koskettimissa oli Nakki tunnetusta Negative-yhtyeestä ja kitarassa Klasu. Saimme kuulla mm. Beatlesia. Kampanjani vetäjä Pertti Paltila esitteli hieman kampanjaa sekä ehdokkaan, joka puhui lyhyesti, mutta painokkaasti pääteemoistaan eli hyvinvointipalveluista ja joukkoliikenteestä.

Tämän jälkeen siirryimme pullakahville Werstaalle ja varsinaiseen kampanjani avaukseen Werstaan auditorioon. Hannan valinnan tueksi on perustettu laaja, puoluerajat ylittävä kansalaisvaltuuskunta, jonka puheenjohtajaksi valitsimme yksimielisesti opintokoordinaattori Tuuli Merikoski-Siliuksen. Tuulihan tunnetaan myös menestyneenä urheilijana, joka edelleenkin juoksee vauhdikkaasti maratoneja. Hän omistaa vieläkin naisten 800 metrin Suomen ennätyksen. Varapuheenjohtaja toimii laajalti arvostettu maakuntajohtaja Jussi V. Niemi. Valtuuskuntaan liittyi lauantainakin yli 30 uutta jäsentä. Lähiaikoina julkistamme nimilistan.

Kampanjan vetäjä Pertti Paltila esitteli ehdokkaan ja "kannatuspuheenvuorot" käyttivät Tuuli Merikoski-Silius, kansanedustaja Marko Asell, suunnittelija Anniina Tirronen ja näyttelijä Pekka Lukka.

Tuuli Merikoski-Silius oli pannut ohjelmasta merkille monia mielestään erinomaisia asioita, joista hän oli puheensa aiheeksi valinnut luonnehdintansa mukaan ehkä hassulta tuntuvan aiheen, hissi. Hannanhan haluaisi hissin kaikkiin noin 700 kerrostaloasuntoon Tampereella. Hissi on osa turvaverkkoa. Niin kauan kuin mahdollista on suositeltavaa käyttää rappuja, mutta kun se ei ole enää mahdollista, on joka kerrokseen vievä nostin mitä demokraattisin vehje. (Tuulin puhe)

Marko Asell Nokialta piti kampanjan avaamista kansainvälisenä naisten päivinä osuvana, sillä naisten suosio politiikassa on vahvassa nousussa. Hän oli pannut myönteisenä merkille Hannan menestyksen, kokemuksen, pätevyyden ja määrätietoisuuden sekä myös hänen uudet avaukset seutuyhteistyön kehittämiseksi.

Anniina Tirronen piti toivottavasti tulevaa pormestaria innostavana ehdokkaana, joka on rohkeasti ja kaikkia muita ehdokkaita uskottavammin ottanut kantaa myös ympäristöpolitiikkaan ja kestävään kehitykseen erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen suosimiseen. Hän piti oivallisena myös nuorisoon ja osaamiseen panostamista, jonka mukaan opiskelijat nähdään voimavarana. Hän piti tärkeänä myös, että kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen kiinnitetään riittävästi huomiota.

Pätevyydeltään ylivoimisena Hannaa piti myös Pekka Lukka, joka uskoi kokemukseen ja osaamiseen luotettavan poikkeuksellisen laajasti yli puoluerajojen. Näyttämötyön ammattilaisena hän arvioi myös ehdokkaamme esiintymiskykyä, jonka hän luokitteli erinomaiseksi. Taustaksi hän kertoi toimineensa ohjaajana, kun Hanna esiintyi eräässä teatterikappaleessa joitakin vuosia sitten.

Puheiden lomaan toi virkistystä ja hieman huumoria "Eilisen teeren pojat" eli Ahti Jokinen, Ilmo Korhonen ja Vesa Tuomi mainiolla lausunnalla ja koskettavalla musiikilla.

Omassa puheessaan Tainio käsitteli paitsi pormestariohjelman pääteemoja, hyvinvointipalveluita, joukkoliikennettä ja kaupungin johtamista, vaati hän myös kokoomukselta ja sen pormestariehdokkaalta Timo P. Niemiseltä vastausta kysymykseen: hyväksytäänkö se, että vaalien jälkeen suurimman puolueen ehdokas valitaan pormestariksi. Vastausta odotellaan.

Tamperelaisten äänestäjien tahdon pitää näkyä myös pormestarin valinnassa, jota ei pidä ratkaista kabinettipolitikoinnin lehmänkaupoilla. Hanna pohti myös sitä, voitaisiinko kunnallisvaalien yhteydessä kysyä kansalta neuvoa myös pormestarin henkilöstä, mikä asiantuntijain mukaan soveltuisi hyvin äänestyksen kohteeksi. Tämä kuitenkin vaatisi lainmuutoksen, jota mm. kolme ministeriä on ehdottanut. Tätä pitäisi vakavasti pohtia, jos kuntalaisten tahto uhkaa jäädä toteutumatta eikä valinnasta tule avointa.

Kokoomus korosti pormestarinimityksen yhteydessä, että paikka kuuluu suurimmalle puolueelle. Puhuja kysykin, mihin on hävinnyt kokoomuksen itseluottamus? Kun kansanäänestys ei vielä ole mahdollinen, olisi tämä ehdotettu malli toiseksi demokraattisin. Valtakunnan politiikassa tämä käytäntö toimii hyvin, suurimman puolueen puheenjohtaja avaa hallitusneuvottelut. Miksi tämä ei toimisi myös Tampereella?

Seutuyhteistyötä tulee terästää nykyisestä. Tässäkin asiassa voitaisiin kysyä eri kuntien asukkaiden mielipiteitä siitä, miten pitkälle menevää yhteistyötä he haluavat ja missä asioissa. Seutuyhteistyön nykyiseen tilaan on moni tyytymätön, se ei ole edennyt toivotusti. Yhteistyö tulee ulottaa mm. päivähoitoon. Miksi lapsen pitää olla päivähoidossa omassa kunnassa, jos vanhempien työpaikka on toisessa ja päivähoito järjestyy työmatkan varrelta?

Kampanjan tulevaisuuden suunnitelmien esittelyn jälkeen kävimme yleistä keskustelua ohjelmasta ja muista ajankohtaisista politiikan asioista. Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa näillä sivuilla kohdassa "Kynästäni".

Tilaisuuden hyväksi lopuksi lauloimme yhdessä vielä aivan Hannaa varten Paavo Luokkalan sanoittaman kappaleen. Tästä on hyvä jatkaa kohti lokakuu koitoksia.