Huolenpitoa lähimmäisestä
Kaupungin perustehtävänä on tuottaa ja järjestää hyvinvointipalvelut asukkailleen, myös kuntalaisten erityistarpeet on huomioitava. Erityishuomio kohdistetaan syrjäytymisvaarassa olevien tukemiseen eri toimijoiden yhteistyötä kehittämällä – tämä on sekä inhimillinen että kansantaloudellinen hanke. Hyvinvointipalveluketjujen saumattomuus pitää toteuttaa – asiakasta ei saa pompotella luukulta toiselle!
Terveyden edistämisen yhteiskunnalliset, taloudelliset ja yksilölliset hyödyt ovat kiistattomat. Siksi terveyden edistämisen tulee olla osa kunnallista päätöksentekoa sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös kaavoituksessa, asuntorakentamisessa, elinkeinoelämässä ja työpaikoilla. Tässä yhteisessä työssä myös kansalaisjärjestöillä on erittäin tärkeä rooli.
Lapsuus on ainutlaatuinen ja arvokas
> Päivähoidossa pienennetään ryhmäkokoja ja ylipaikat poistetaan vuoden 2009 loppuun mennessä. Koilliselle ja läntiselle alueelle rakennetaan riittävät päivähoitopalvelut.
> Päivähoidon varahenkilöjärjestelmää laajennetaan.
> Päivähoitoa kehitetään seutukunnalliseksi: tarvittaessa päivähoitopaikan voi saada myös naapurikunnasta.
> Sosiaalihuollon resursseja suunnataan erityisesti lapsiperheille ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tunnistamiseen ja tukemiseen erityistoimenpitein.
> Varhaisella tukemisella vähennetään huostaanottoja tuntuvasti.
> Peruskoulun pieni luokkakoko on keskeinen keino pitää opetuksen taso korkeana. Erityisopetuksen ja oppilashuollon resursseja on suunnattava niille alueille ja niihin ryhmiin, joissa tarve on suurin.
> Koululaisten iltapäiviin sijoittuva maksuton harrastustoiminta ulotetaan kaikkiin peruskouluihin.
> Kouluterveydenhuoltoon lisätään lääkäreitä ja hoitajia.
> Koulukuraattoreiden ja -psykologien määrää lisätään sekä perus- että toisen asteen oppilaitoksissa.
> Jokaiselle alle 25-vuotiaalle taataan joko opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka.
> Hyvinvointineuvolat ulotetaan koko kaupungin alueelle.
> Liikuntaseurojen juniorivuorojen salimaksut poistetaan.
Terveyttä kaikille tamperelaisille
> Terveyden edistäminen otetaan painopisteeksi ja lapset sekä nuoret erityiseksi kohderyhmäksi. Kouluissa järjestetään vuosittain terveyspäivä, jossa painotetaan oikeaa ravintoa ja riittävää liikuntaa sekä annetaan asiallista tietoa päihteiden haitoista.
> Sairauksien ennalta ehkäisyyn lisätään voimavaroja. Kansantautien kuten 2-tyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin sairastumista vähennetään mm. perustamalla riittävästi painonhallinta-, tupakkavieroitus- ja liikuntaryhmiä.
> Kaupunginosien välisiä terveyseroja kavennetaan mm. tasavertaisella terveyspalveluiden tarjonnalla, turvallisella ja saasteettomalla elinympäristöllä ja koko kaupungin kattavalla kevyen liikenteen verkostolla.
> Tampereen terveysasemat tehdään houkutteleviksi työpaikoiksi mm. vastuuväestöjen kokoja pienentämällä, tiimityötä kehittämällä ja joustavilla työaikajärjestelyillä.
> Hoitoketjut on saatava kuntoon! Leikkausjonot puretaan ja hoitotakuu toteutetaan myös hammashoidossa.
> Mielenterveyspalveluiden saatavuutta parannetaan.
> Päivystysasemien kohtuuttomat odotusajat lyhennetään toimintatapoja uudistamalla.
Vanhukset ovat voimavara
> Laitosten ja palveluasuntojen henkilöstön määrän on oltava tasolla, joka takaa hyvän hoivan ja henkilöstön jaksamisen. Tämä merkitsee, että luonnollisen poistuman korvaamisen jälkeenkin Tampereella on hoivahenkilöstön määrää lisättävä seuraavan kunnallisvaalikauden aikana. Palveluasuntopaikkoja ostetaan lisää kysynnän tyydyttämiseksi. Lisätään myös yhteistyötä yksityisten palveluntuottajien kanssa ja taataan niille riittävät toimintaedellytykset.
> Vanhusten kotona-asumista tuetaan heidän toivomustensa mukaisilla, riittävillä kotihoidon palveluilla. Vanhus saa tarvitsemansa hoidon ja hoivan kotiinsa myös iltaisin ja öisin.
> Kaupungin terveydenhuollossa ja sairaanhoidossaon oltava riittävästi geriatrista osaamista.
> Jotta vanhuksen kotiutuminen laitoksesta onnistuu, tulee kotiin tarjota tehostettua hoitoa.
> Omaishoitajien tueksi on järjestettävä henkilökohtaiset palveluneuvojat, jotka toimivat myös lomittajina.
> Seniorikansalaisille sopivia liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia lisätään ja ohjausta niihin edistetään.
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi – parasta sairauksien ennaltaehkäisyä
> Sosiaalinen luototus käynnistetään vuoden 2009 loppuun mennessä.
> Toimeentulotukipäätös onsaatava vähintään lain edellyttämien seitsemän työpäivän kuluessa kaikilta Tampereen sosiaaliasemilta.
> Tampereen vetovoima perustuu vuosikymmenten työhön kulttuuri-, liikunta- ja muiden vapaa-ajan palvelujen kehittämisessä. Tässä jatkuvassa työssä kuntalaiset ja yhteisöt ovat pääroolissa. Kaupungin on turvattava harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille tamperelaisille. Kaupungin tarjoamat kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut pidetään kohtuuhintaisina. Erityisesti huolehditaan syrjäytymisvaarassa olevien harrastusmahdollisuuksista.
> Lähiliikuntapaikat on laitettava kuntoon ja niiden on sijaittava asuinalueilla. Kattavan lähiliikuntaverkoston rakentamisella ja ylläpidolla edistetään koko väestön terveyttä ja tasavertaisia harrastusmahdollisuuksia. Linnainmaan monitoimihalli toteutetaan. Luistelumahdollisuuksia parannetaan rakentamalla nykyaikaisia tekojääratoja.
> Kaupungin omistamien museoiden pääsymaksut poistetaan.