Työtä ja toimeentuloa

Tamperelaisella elinkeinoelämällä menee varsin hyvin. Yrittämisen perusedellytyksistä on pääosin huolehdittu. Yritystoiminnan toimintaedellytyksiä tulee mm. tonttipolitiikan osalta tulevaisuudessa parantaa. 

Yksi menestyksen keskeisistä perusteista on ollut teollisen perinnön, uuden tutkimuksen ja tuotekehityksen onnistunut yhdistäminen. Näin on luotu tuotteita, jotka ovat valloittaneet maailmanlaajuisia markkinoita.

> Menestyksen pohjana olevaan osaamiseen on jatkuvasti panostettava. Opetuksen tasosta ja resursseista on huolehdittava niin perusopetuksessa, ammatti- ja lukiokoulutuksessa kuin korkeakoulutuksessa. Erityistä valppautta tamperelaisilta vaaditaan tilanteessa, jossa korkeakoululaitosta ollaan uudistamassa. Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyöhanke vahvistaa tutkimuksen ja koulutuksen kilpailukykyä myös kansainvälisesti. Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yhdistäminen tuo vastaavia etuja. Kaupunki huolehtii Tampereella opiskelevien sosiaalisesta asuntotuotannosta. 

> Tampere on hyvien palvelujen, osaamisen ja luovuuden kansainvälinen kasvukeskus. Kansainvälistyminen lähtee päiväkotien ja koulujen suvaitsevuus- ja kansainvälisyyskasvatuksesta sekä koulujen laajenevasta kieltenopetuksesta. Peruskoulun kielivalintojen monipuolisuus turvataan. Kaupunki tukee aktiivisesti oppilaitosten, korkeakoulujen ja eri yhteisöjen kansainvälistymistä. Tampere lujittaa imagoaan toimimalla aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa. Kaupunki kehittää kansainvälisiä yhteyksiään etenkin Euroopan unionin suuntaan ja lujittaa myönteistä kansainvälistä imagoaan. 

> Tampere kehittyy kohti monikulttuurisuutta. Maahanmuuttajat ovat tervetullut voimavara, joka rikastuttaa kaupungin kokonaiskuvaa ja perustamperelaisten elämää. Monikulttuurisuuden edistäminen on asetettava tärkeäksi työsaraksi. Tähän työhön maahanmuuttajat osallistuvat tasavertaisina yhteistyökumppaneina.

> Kaupungin elinehtojen turvaaminen edellyttää aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Tampereen seudun kuntien on oleellisesti parannettava maankäytön ja muun suunnittelun yhteistyötä ja luotava pohja pitemmällä aikajänteellä toteutuvalle toiminnallisesti, liikenteellisesti ja palveluiltaan yhtenäiselle kaupunkikokonaisuudelle.

> Kaupungin on oltava aktiivisesti mukana aluekehityksen kannalta tärkeissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa yhteistyössä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, aluekehitysviranomaisten ja yritysten kanssa. Kaupungin kehitystä todella monipuoliseksi median, kulttuurin, luovuuden, hyvinvoinnin ja viihtymisen sekä tapahtumien kansalliseksi ja kansainväliseksi keskukseksi vahvistetaan. Tampere tarjoaa elämyksiä ja uusia palveluja niin vierailijoille kuin asukkailleen. Tämä myös lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja. 

> Tampereelle tärkeiden liikenneväylien kehittämistä on jatkettava. Pääradan, Kolmos- ja Ysitien sekä lentokentän on kyettävä vastaamaan kasvavan ja kansainvälistyvän talousalueen tarpeisiin.

> Teollinen rakennemuutos ja muuttoliike ylläpitävät edelleen Tampereella muuta maata korkeampaa työttömyyttä. Samanaikaisesti osa elinkeinoelämää kärsii kasvavasta työvoimapulasta. Näistä haasteista selvitään vain laajapohjaisella yhteistyöllä, jossa kaupungin on oltava aktiivisesti mukana ja tarvittaessa valmis myös taloudellisiin panostuksiin.