Aikaisemmat artikkelit

Uusin artikkeli

Omakotiviesti 4/2008

LEIKKAUKSELLA LAIHAKSI?

Sairaalloinen lihavuus on lisääntyvä terveysongelma länsimaissa, vaikka samaan aikaan osassa maapalloa kärsitään vakavasta aliravitsemuksesta ja ajoittain jopa nälänhädästä. Viime vuosina on lihavuuden hoidossa käytetty entistä enemmän leikkaushoitoa, ja leikattavien määrä kasvaa koko ajan. Tämä tuo haasteita terveydenhuoltojärjestelmälle sekä kirurgiselle osaamiselle.

Laihdutusleikkaukset aloitti Suomessa Kuopion yliopistollinen sairaala kymmenkunta vuotta sitten. Nyt niitä tehdään lisäksi Helsingissä, Turussa, Vaasassa, Oulussa ja Lahdessa. Tampereellakin on valmiudet leikkausten aloittamiseen, sillä tarve kasvaa. Tänä vuonna laihdutusleikkauksia tehtäneen noin 400, mutta leikkaustarpeeksi arvioidaan jopa 6 000 - 15 000 leikkausta vuodessa.

Leikkaushoito on tarkoitettu potilaille, joiden painoindeksi on vähintään 35 eli puhutaan jo sairaalloisesta lihavuudesta (painoindeksi saadaan, kun jaetaan henkilön paino pituuden neliöllä, normaali arvo on 18–25). Lihavuuteen liittyy tällöin myös muita terveysriskejä kuten verenpainetautia, sokeritautia, nivelkulumia ja nivelrikkoja. Toisin kuin laihdutuskuurien, leikkauksen tulos yleensä pysyy. Leikkaus kuitenkin soveltuu vain muutamalle prosentille reilusti ylipainoisista ihmisistä. Sitä harkitaan vasta jos ruokavalion muutos ja lääkkeelliset hoidot eivät ole tehonneet. Esteitä leikkaukselle ovat myös psyykkiset sairaudet ja runsas alkoholin käyttö. Ilman potilaan omaa motivaatiota ei leikkausta myöskään kannata tehdä.

Laihdutuslääkkeiden yleinen teho on näiden potilaiden hoidossa melko vaatimaton. Hoito pitää aloittaa noin kymmenellä potilaalla, jotta yhden potilaan paino putoaisi 10 prosenttia kahden vuoden aikana. Paino palautuu entiselleen lääkkeen lopettamisen jälkeen. Lääkkeiden pitkäaikaisturvallisuutta ja vaikuttavuutta pitää vielä tutkia. Siksi leikkaukset ovat syrjäyttäneet ne lähes kokonaan.

Sairaalloisesti lihavien potilaiden elämänlaatu ennen laihdutusleikkausta on huomattavasti huonompi kuin väestössä keskimäärin, mutta leikkauksen jälkeen se yleensä kohoaa keskimääräiselle tasolle. Masennus on yleistä ennen leikkausta, mutta oireet lievittyvät selvästi leikkausten jälkeen. Oireet saattavat kuitenkin palata vuosien kuluttua. Itsetunto kohoaa leikkauksen jälkeen. Potilaat pystyvät paremmin kontrolloimaan syömistään, syövät vähemmän tunnesyistä ja nälän tunne on vähäisempi. Oksentelu on yleistä leikkausten jälkeen.

Leikkaustekniikoita on useita. Paljon käytetty toimenpide on ns. ohitusleikkaus. Siinä pienennetään mahalaukkua ja lyhennetään ohutsuolta, jolloin ruuan imeytymismatka lyhenee. Mahalaukku voidaan kuroa myös pienemmäksi asettamalla panta sen ympärille ja kiristämällä se vyön tapaan. Tällöin mahaan mahtuu huomattavasti vähemmän ravintoa, kun vyö alkaa jo pienen aterian aikana kiristää. Ohitusleikkauksenjälkeen normaalipainon ylittävä paino laskee noin 60–70 prosenttia, ja mahapantaleikkauksen jälkeen noin 40–50 prosenttia.

Amerikkalaistutkimusten mukaan laihdutusleikkaukset vähentävät selvästi kuolleisuutta, ja valtaosalta diabetes häviää vuosien mittaan, samoin uniapnea, ja verenpaine laskee.
Leikkaukset vähentävät huomattavasti suurella osalla (50–100 prosentilla) potilaista lihavuuteen liittyviä komplikaatioita. Näitä ovat tyypin 2 diabetes, verenpainetauti, uniapnea ja veren korkeat kolesterolipitoisuudet, jotka ovat myös sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Kahden hyvän tapaus-verrokkitutkimuksen perusteella ohitusleikkaus on tässä suhteessa mahdollisesti mahapantaleikkausta parempi. Leikkaushoito on paras diabeteksen ja verenpainetaudin ehkäisyssä.

Lihavuusleikkausta edeltävä ja sen jälkeinen hoito ovat erityisen tärkeitä. Laihdutus on tiimityötä, ja siihen osallistuvat leikkaavan kirurgin lisäksi ravitsemusasiantuntija, psykologi tai psykiatri sekä hormonitoimintaan erikoistunut lääkäri. Potilas tarvitsee paljon neuvontaa terveistä elämäntavoista ennen ja jälkeen leikkauksen, mahdollisesti jopa vuosien ajan.

Leikkauspäätös tulee tehdä aina pitkään harkiten ottaen huomioon potilaan kokonaistilanne eikä pelkästään esimerkiksi kehon painoindeksiin nojautuen. Muut tavat, kuten oikea ravitsemus ja liikunta, pudottaa painoa ovat aina ensisijaiset. On myös tärkeää selvittää, miten potilas sopeutuu leikkauksen aiheuttamiin muutoksiin, kuten muuttuneisiin syömätottumuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja kehoonsa. Selvää kuitenkin on, että laihdutuskirurgian tarve kasvaa tulevaisuudessa, joten lisäresursseja tarvitaan.

Hyvät Omakotiviestin lukijat!

Olen toiminut lehden kolumnistina jo reilun neljän vuoden ajan. Tänä aikana olen kirjoittanut viitoista artikkelia lääketieteen eri alueilta. Olen yrittänyt valita ajankohtaisia ja yleisesti kiinnostavia aiheita. Olen myös yrittänyt, ainakin hieman, ohjata lukijoitani terveellisien elämäntapojen piiriin. Toivotaan, että olen onnistunut!

Nyt on aika sanoa hyvästit ja luovuttaa palsta seuraajalleni. Kiitos hyvästä palautteesta, jota olen saanut Teiltä. On ollut ilo kirjoittaa.

***************************************************************************

Omakotiviesti 3/2008

MIKÄ TERVEYSKESKUKSISSA MÄTTÄÄ?

Vuonna 1972 tuli valtakunnassa voimaan kansanterveyslaki, ja vanhasta kunnanlääkärijärjestelmästä tuli historiaa. Lähes jokaiseen Suomen kuntaan rakennettiin oma terveyskeskus. Terveyskeskuslääkärin työ oli arvostettua ja nuoret lääkärit hakeutuivat mielellään terveyskeskuksiin töihin. Kun vielä parikymmentä vuotta myöhemmin monet kunnat kuten Tamperekin siirtyi ns. väestövastuu- eli omalääkärijärjestelmään, uskottiin perusterveydenhuollon olevan kaikilta osin kunnossa.. Väestövastuujärjestelmässä kullekin lääkärille osoitetaan ns. vastuuväestö, jonka perusterveydenhuoltopalveluista hän huolehtii. Näin uskottiin muodostuvat pitkiä hoitosuhteita. Kun lääkäri tuntee hyvin potilaansa, ei aina jokaisesta vaivasta ja reseptin uudinnasta tarvitse tulla vastaanotolle, vaan monet asiat voi hoitaa puhelimitse. Tämä vähentäisi lääkärin työtä sekä lähetteitä erikoissairaanhoitoon, ja potilas saisi parhaan mahdollisen hoidon aina tutulta lääkäriltä. Mutta kuinka onkaan käynyt?

Perusterveydenhuollon ongelmat alkoivat, kun Esko Ahon hallitus 1990-luvun alussa päätti vähentää rajusti lääkärien koulutuspaikkoja. Pelättiin, että lääkäreitä koulutetaan työttömiksi. Tampereen yliopistossa jouduttiin supistamaan uusien lääketieteen opiskelijoiden sisäänottopaikkoja vuosittaisesta lähes sadasta neljäänkymmeneen. Vastaavia vähennyksiä tehtiin kaikissa muissa yliopistoissa.

Samaan aikaan väestön muutto maaseudulta suuriin asutuskeskuksiin kiihtyi. Naiset alkoivat vallata korkeakoulut ja yliopistot. Samanlaisesti kävi lääketieteellisissä tiedekunnissa. Tällä hetkellä valtaosa nuorista lääkäreistä on perheellisiä naisia. Pienet autioituvat maalaiskunnat eivät usein pysty tarjoamaan työpaikkaa myös koulututulle lääkärin puolisolle, siksi perheet jäävät mieluummin kaupunkeihin. Nuoret naislääkärit jäävät myös usein äitiyslomille, mikä aiheuttaa sijaistarvetta.

Potilaatkin ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet. Väestön keski-ikä nousee ja Suomen väestö vanhenee nopeimmin Euroopassa. Ikääntymisen myötä myös sairastuvuus lisääntyy, entistä useampi potilas on monisairas vanhus, jota ei voi kokonaisvaltaisesti hoitaa 10–15 minuutissa. Potilaat ovat myös entistä vaativampia, nuoret hakevat paljon tietoa sairauksista netistä ja osaavat vaatia uusia tutkimuksia ja hoitaja. Työterveydenhuolto hoitaa laadukkaasti työikäiset, ja erityisesti kaupungeissa varakkaammat hakeutuvat yksityislääkärille. Terveyskeskuksiin jää vähävaraiset ja monisairaat. Ongelma syvenee, kun vielä vastuuväestöjen koot ovat aivan liian suuria. Terveydenhuollon haasteita lisää vielä se, kuinka ehkäistä kasvavat päihde-, elintapa- ja syrjäytymisongelmat.

Työ pienessä terveyskeskuksessa on raskasta ja pakkotahtista. Vastuu on suuri ja sijaisia ei ole saatavilla. Tämän vuoksi esimerkiksi ammattitaidon ylläpitämiseksi tarvittaviin koulutuksiin on vaikea osallistua. Viereisessä työhuoneessa ei ole kollegaa, jolta saisi apua tarvittaessa. Lääkärin virkoja on paljon täyttämättä. Siksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä on pienet kunnat pakotettu hakemaan kumppaneita terveyspalveluiden järjestämiseen siten, että terveyskeskusta kohti pitää olla vähintään 20 000 asukkaan väestöpohja. Tällä pyritään takaamaan riittävän suuret yksiköt, jotta sijaisuus- ja päivystysjärjestelmät toimisivat.

Tilanne on ollut otollinen ns. vuokralääkärifirmojen perustamiselle. Tänä päivänä moni perusterveydenhuollonpäivystys hoidetaan vuokralääkärien toimesta. Toisaalta voi olla tyytyväinen, että potilaat saavat hoitoa, mutta tähän liittyy myös paljon ongelmia. Ratkaisuna tämä on kallis, eikä lääkäri usein tunne potilaitaan ja heidän sairauksiaan. Monta potilasta lähetetään turhaan erikoissairaanhoitoon. Miksi sitten nuoret lääkärit hakeutuvat mieluummin tällaisen firman palvelukseen? Vastaus ei ole yksin raha. Toinen tärkeä seikka on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja työaikoihinsa.

Meillä puhutaan paljon työn ja perheen yhteensovittamisesta. Valitettavasti kunnallisella sektorilla tämä asia jää usein vain puheen tasolle. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa julkisen sektorin työntekijät eläköityvät nopeaan tahtiin. Tampereen kaupungin n. 16 000 työntekijästä jää 6000 eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä. Jo nyt erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon on vaikea saada rekrytoitua uusia työntekijöitä. Raskas, joustamaton työ ja palkka eivät houkuttele.

Naisvaltaisena alana sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön palkkaus on jälkeen jäänyt eikä viimesyksyinen Tehyn työtaistelunuhka sitä paljoakaan korjannut. Jotta saisimme riittävästi nuoria alalle, pitää meidän olla valmiita tarkistamaan alan palkkausta. Mutta toinen tärkeä asia työn houkuttelevuuden kannalta on työolosuhteet ja edellä mainitsemani mahdollisuus yhteen sovittaa työ ja perhe. Lasten ollessa pieniä tai aloittaessa koulun pitää olla mahdollisuus tehdä lyhempää työaikaa. Vastaava tilanne voi tulla eteen, kun omat vanhemmat ikääntyvät ja tarvitsevat hoitoapua. Jotta työssä jaksettaisiin pidempään, pitää myös työtehtäviä voida tarkastella työtekijän suorituskyvyn kannalta. Avainasemassa on tietysti tässäkin lähiesimiestyö ja johtaminen.

Julkisuudessa puhutaan paljon myös työtehtävien uudelleen jakamisesta. Terveydenhuollossa on paljon tehtäviä, joita voidaan mm. siirtää lääkäriltä sairaanhoitajan suoritettavaksi. Kaikessa tulee kuitenkin muistaa vastuukysymykset, sillä vastuu ihmisestä ja hänen terveydestään, on tärkein syy alan hierarkkisuuteen ja tarkkaan työn ja vastuun jakamiseen.

Hallitus on nimennyt tämän vuoden perusterveydenhuollon kehittämisen vuodeksi. Toistaiseksi ainoa perusterveydenhuoltoon kohdistuva toimenpide on ollut asiakasmaksujen nostot. Nyt tarvitaan nopeasti valtiovallan taholta toimenpiteitä, jotta perusterveyden huollolle voidaan palauttaa sille kuuluva asema ja arvostus niin potilaiden kuin työntekijöiden keskuudessa.

*****************************************************************************

Omakotiviesti 2/2008

VANHUSTENHUOLTO ON TULEVIEN VUOSIEN SUURI HAASTE

Väitetään, että Suomen väestö vanhenee nopeimmin koko Euroopassa. Väestön ikääntyessä määrällisesti eniten kasvavat vanhimmat ikäluokat. Vuoteen 2040 mennessä ennustetaan Tampereella yli 65-vuotiaden määrän kaksinkertaistuvan 30 000:sta lähes 60 000:een ja yli 85-vuotiaiden määrän lähes kolminkertaistuvan 3200:sta yli 9000:een. Palveluiden järjestäminen näin suurille ikäluokille on meille päättäjille suuri haaste.

Merkittävin asia ikäihmisten kohdalla ei ole kuitenkaan ikä vuosissa vaan toimintakyky. Tällä hetkellä ikäihmisten toimintakyky paranee kaikissa ikäluokissa. Kiitos tästä kuuluu osittain lääketieteen kehitykselle, mutta myös parantuneille elinolosuhteille. Olemmehan me kaikki huomanneet, että tämän päivän 70-vuotias ei ole enää vanhus samassa mielessä kuin muutama vuosikymmen sitten.

Tutkimuksen mukaan kotona asuvista yli 75-vuotiaista noin 30–50% tarvitsee jonkinlaista apua ajoittain ja neljännes säännöllisesti. Yli 85-vuotiaista puolet tarvitsee ulkopuolista apua päivittäin. Merkittävimpiä toimintakykyä alentavia tekijöitä ovat dementoivat sairaudet, joista monet liittyvät korkeaan ikään. Nykyajan lääketiede ei ole vielä löytänyt parantavaa hoitoa dementiaan, vaikka moneen muuhun sairauteen hoito on arkipäivää ja kaikkien saatavilla.

Ympärivuorokautisen laitoshoidon tarpeessa arvioidaan Suomessa olevan 4-6 % yli 75-vuotiaista. Valtakunnallinen suositus on pienentää vielä tätäkin määrää. Tampereella pitkäaikaisessa laitoshoidossa oli viime vuoden lopulla 7,4 % tästä ikäluokasta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pyrimme Tampereella valtakunnallisiin suosituksiin laitoshoidossa olevien vanhusten määrän suhteen, meidän pitäisi vähentää nykyiset laitospaikat lähes puoleen. Käytännössä tämä ei tietenkään tarkoita olemassa olevien laitospaikkojen sulkemista, sillä tarvitsijoiden todellinen lukumäärä kasvaa samaan aikaan. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin mittavia panostuksia kotihoitoon.

Tampereella kaupunkistrategian valtuustokauden painopiste on ikäihmisten kotona asumisen tukeminen. Tavoite yritetään toteuttaa siten, että kaupungin yli 85-vuotiaista entistä suurempi osa saa kotihoidonpalveluita ja yli 75-vuotiaiden kotona asuvien suhteellinen osuus kasvaa ikäluokan kasvua nopeammin. Eli tulevaisuudessa yhä useampi ikäihminen asuu omassa kodissaan entistä pitempään.

Tampereella eniten ikäihmisiä asuu keskustan alueella. Monien kohdalla kyse on ns. esteellisestä asuinympäristöstä eli taloista puuttuvat mm. hissit. Tampereella on edelleen 700 3-4 -kerroksista taloa, joissa ei ole hissiä.

Tutkimusten mukaan hissien rakentaminen lisää ikäihmisten mahdollisuutta asua omassa kodissaan keskimäärin 4-7 vuotta pitempään, joten hissien rakentaminen on erittäin merkittävä asia sekä taloudellisesti että inhimillisesti arvioiden. On myös todettu, että hissit ovat paljon turvallisempia kuin portaat. Porrastapaturmissa asuinrakennuksissa kuolee vuosittain 30–40 ihmistä, hissitapaturmissa keskimäärin vain yksi. Hissitapaturmissa loukkaantuu vuosittain muutama kymmenen ja portaissa lähes 7500. Lukuisat seikat siis puoltavat hissien rakentamista.

Tämä päivänä on myös tarjolla uutta hissien rakennustekniikkaa. Hissitorni voidaan pystyttää rakennuksen kylkeen jopa alle tunnissa. Sarjatuotannossa näiden hissitornien hinnat ovat myös huomattavasti edullisempia kuin aikaisemmat rakennusratkaisut.

Usein juuri hissin puuttuminen aiheuttaa vanhuksen siirtymiseen laitoshoitoon turhan aikaisin. Hissien rakentaminen on myös taloudellisesti järkevää, koska valtio tukee rakentamista50 %:lla ja kaupungin tuki on 15 %. Esitin valtuustossa, että kaupungin tukea hissien rakennuskustannuksiin nostettaisiin viidennekseen, mutta valtuuston enemmistö, ns. XL-ryhmä ei tukenut esitystäni. Tarvitaan tekoja, pelkkä asiasta puhuminen ei riitä!

Hissien lisäksi tarvitaan toki muita kotiin tuotavia palveluita. Tätä varten kaupungilla on kotihoidon palvelukokonaisuus, johon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito ja kotihoidon tukipalvelut. Palvelujärjestelmän haasteena on löytää sellaiset ennakoivat toimenpiteet ja vanhusten palvelutarpeet, jota täyttämällä voidaan auttaa asiakasta selviytymään ensisijaisesti omassa kodissaan. On todettu, että riittävän ajoissa aloitettu tuki auttaa parhaiten.

Useat vanhuksille tarkoitetut palvelut on Tampereella ulkoistettu. Näistä on hyviä ja valitettavasti huonojakin kokemuksia. Esimerkkejä huonosti ulkoistetuista ja kilpailutetuista palveluista on ns. ostoskoritapaus. Siinä kaupunki kilpailututti ostoskuriiritoiminnan. Kilpailun voitti yritys, joka lupasi tuoda vanhuksille kauppaostokset halvimmalla kotiin. Kilpailutuksesta unohtui kuitenkin määritellä itse ruokaostosten hinta. Kävikin niin, että ostoskuriiri hankkii ruokaostokset keskimääräistä kalliimmasta kaupasta ja täten vanhusten ruokaostoksille tulee kohtuuttomasti hintaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa moni vanhus on joutunut taloudellisista syistä kokonaan luopumaan palvelusta. Tämä ei tietenkään ollut alkuperäinen tarkoitus.

Toinen esimerkki, joka on syytä mainita, on vanhusten siivouspalvelu. Eikö kotona asumista tue paremmin se, että kotona käy tuttu ja turvallinen siivooja, eikä alati vaihtuvan yrityksen uusi siivooja? Usein, kun tuijotetaan vain hintaa, unohtuu asian inhimillinen puoli ja lopulta kokonaisuus huomioiden halpa ratkaisu osoittautuukin kalliimmaksi.

Olemme haasteellisessa tilanteessa: Kuinka turvata hyvä hoito ja hoiva nopeasti kasvavalle ikäihmisten joukolle? Toisaalta yhä useampi pystyy asumaan entistä pitempään omassa kodissaan, jos vain pystymme viemään sinne oikein suunnattuja palveluita oikeaan aikaan. Kysymys ei ole pelkästään rahasta. Tampereellahan taloudellinen tilanne on parempi kuin koskaan. Viime vuoden tilinpäätös osoittaa 32 miljoonaa euroa ylijäämää. Kysymys on myös arvoista, mihin me haluamme panostaa. Tamperelaisille tehdyssä kyselyssä "Manse 2009 – Mitä tarttis tehrä?" vastaajat asettivat kärkeen vanhusten hoidon ja erityisesti vanhusten kotona asumisen tukemisen. Ensi syksyn kunnallisvaaleissa asia nousee varmasti keskusteluissa kärkeen.

*********************************************************************

Omakotiviesti 1/2008

RINTASYÖPÄ – OSA MONEN NAISEN ARKIPÄIVÄÄ

Noin joka kymmenes suomalainen nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään. Vuonna 2006 sairastui yli 4000 naista. Sairastumisvaaraa suurenee ikävuosien 35–55 välillä ja sitä suurentavia tekijöitä ovat muun muassa kuukautisten varhainen alkamisikä, myöhään alkaneet vaihdevuodet, lapsettomuus ja ensimmäinen synnytys yli 30-vuotiaana, pitkäaikainen hormonikorvaushoito, ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö. Noin 5 – 10 % rintasyövistä johtuu mahdollisesti geeneistä eli ovat ns. perinnöllisiä. Rintasyövän tavallisin oire on kyhmy rinnassa. Muita oireita ovat kipu tai muu tuntemus rinnassa, ihon vetäytyminen tai muu ihomuutos, nännierite ja kainalokyhmy.

Kun rinnassa todetaan epäilyttävä kyhmy, on tärkein tutkimusmammografian. Kaiku- eli ultraäänikuvaus on hyvä täydentävä tutkimus mammografiassa epäselväksi jääneiden muutosten selvittelyssä. Kuvastamistutkimusten jälkeenotetaan neulanäyte paksu- tai ohutneulalla. Rintasyövän diagnoosi perustuu aina patologin tekemään mikroskooppiseen kudostutkimukseen

Monta eri seikkaa vaikuttaa rintasyövän ennusteeseen ja leikkauksen jälkeisten liitännäishoitojen valintaan vaikuttavat patologian laboratoriossa kasvainnäytteestä määritettävät rintasyövän ennustetekijät. Näitä ovat mm. kasvaimen koko, mahdolliset kainalon etäispesäkkeet, kasvaimen erilaistumiseste, jonka patologi määrittelee kudosnäytteestä, kasvaimen herkkyys hormonien vaikutukselle eli ns. estrogeeni- ja progesteronihormonireseptorimääritykset ja syöpäsolujen jakautumisnopeus

Leikkaushoito on rintasyövän ensisijainen hoito. Pienet kasvaimet, joiden poisto onnistuu rinnan ulkomuotoa kohtuuttomasti muuttamatta, leikataan rintaa säästäen. Leikkauspintojen tulee olla kasvaimettomat. Sädehoito yhdistetään aina rinnan säästävään leikkaukseen. Rinta joudutaan poistamaan kokonaan, jos kasvaimen läpimitta on suuri rinnan kokoon nähden, rinnassa on useita kasvainalueita etäällä toisistaan, säästävällä leikkauksella ei saada tervekudosmarginaalia tai potilaan toivoo rinnanpoistoa.

Leviäminen kainalon imusolmukkeisiin on rintasyövän tärkein ennustetekijä. Mahdollinen leviäminen selvitetään kainalon tyhjennysleikkauksella, jolloin poistetaan tarkasti kainalorasva imusolmukkeineen, mikäli kainalossa on todettu etäpesäkkeitä tai sen suhteen epäilyttäviä imusolmukkeita.

Syöpäleikkauksen yhteydessä tai myöhemmin voidaan tehdä rinnan korjausleikkaus. Edellytyksenä leikkaukselle on, että potilas toivoo sitä. Rinnan korjaus voidaan tehdä omakudossiirteellä, proteesilla tai näiden yhdistelmällä. Menetelmä valitaan aina yksilöllisesti. Valintaan vaikuttavat potilaan toive ja ruumiinrakenne: paljonko kudosta tarvitaan ja paljonko sitä on saatavilla.

Jos kainalon tyhjennyksessä on todettu yli neljä metastaattista imusolmuketta tai kun kasvain on suuri, on sädehoito aina aiheellinen rinnan poiston jälkeen. Jos vain osa rintaa on poistettu, annetaan leikkauksen jälkeen aina sädehoito koko rinnan alueelle.

Liitännäislääkehoitoa suositellaan tapauksissa, joissa rintasyövän uusiutumisen riskin katsotaan olevan ennustetekijöiden perusteella arvioituna keskisuuri tai suuri. Liitännäislääkehoitoon kuuluu solunsalpaajayhdistelmä ja viiden vuoden pituinen hormonilääkehoito.

Alle 35-vuotiaille harkitaan aina liitännäislääkehoitoa, koska nuorilla potilailla rintasyöpään liittyy suurempi uusiutumisvaara. Jos potilas saa kaikki liitännäishoidot, aloitetaan solunsalpaajalääkityksellä, ja sen jälkeen annetaan sädehoito. Hormonaalista liitännäishoitoa suositellaan vain siinä tapauksessa, että rintasyöpäsolut ilmentävät estrogeeni- tai progesteronireseptoreita.

Hormonireseptoripositiivisen rintasyövän tärkein tunnettu kasvutekijä on estrogeeni-hormoni. Kaikki hormonaaliset hoidot tähtäävät estrogeenin kasvuvaikutuksen eliminoimiseen. Hormonaalisen liitännäislääkkeen valintaa ohjaavat rintasyövän uusiutumisvaara, hormonireseptorimääritykset ja muut ennustetekijät sekä lääkkeiden erilaiset mahdolliset haittavaikutukset.

Levinnyttä rintasyöpää sairastavan hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Hoidon valintaan vaikuttavat sekä syöpään liittyvät että monet potilaskohtaiset seikat, kuten ikä, muut sairaudet ja muu lääkitys. Hoidon tavoitteena on syövän etenemisen pysäyttäminen ja etäpesäkkeiden pienentäminen, elämänlaadun ylläpitäminen ja parantaminen ja elinajan pidentäminen.

Rintasyöpäpotilaan hyvään kokonaishoitoon kuuluu mahdollisuus neuvontaan, terapiaan sekä kuntoutus- ja sopeutumiskursseille osallistumiseen. Joskus potilas voi tarvita lääkitystä ahdistuneisuuden, masennuksen tai unettomuuden hoitoon.

Rintasyöpäpotilaat saavat korvauksetta rintaproteesin. Heti leikkauksen jälkeen annettu liikehoito estää olkanivelen kangistumista ja leikkausalueen ja kainalon kiristystä. Liikunta saattaa myös parantaa rintasyöpäpotilaan fyysistä ja henkistä hyvinvointia.

Syöpään sairastuminen on aina kriisi potilaalle ja hänen läheisilleen. Suomi on kuitenkin rintasyövän hoidossa maailman kärkimaita, joten jokainen sairastunut voi luottaa saavansa parhaan mahdollisen hoidon. Korkeatasoista hoidosta johtuen rintasyövän ennuste on lohdullinen: sairastuneista viiden vuoden kuluttua on elossa noin 85 %.

Lähde: Duodecim, Rintasyövän käypä hoito -suositus

*********************************************************************

Omakotiviesti 4/2007

LUUT LUJIKSI

Suomessa arvioidaan sattuvan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen eli osteoporoosi. Osteoporoottinen murtuma syntyy usein jo vähäisen kaatumisen tai kolhaisun seurauksena. Jopa lähes puolen miljoonan suomalaisen arvioidaan potevan osteoporoosia.

Luu on elävää kudosta ja uusiutuu koko ihmisen elämän ajan. Ikääntyessä luun uusiutuminen hidastuu. Suurimmillaan luiden tiheys on n. 30-vuotiaana. Osteoporoosi on luustoa haurastuttava sairaus, jota kutsutaan myös luukadoksi. Sen seurauksena luun määrä vähenee, luun rakenne muuttuu ja murtumien riski kasvaa. Vaikka luukudos iän myötä haurastuu kaikilla, osteoporoosi ei kuulu normaaliin ikääntymiseen.

Naisilla osteoporoosiriski on varsinkin vaihdevuosi-iässä suurempi kuin samanikäisillä miehillä, sillä vaihdevuosien hormonaaliset muutokset kiihdyttävät luuston haurastumista. Taipumus luukatoon on myös perinnöllinen, joten jos lähisukulaisella on todettu osteoporoosi, voi kuulua riskiryhmään.

Riski on myös kohonnut laihoilla ja niillä, joilla vaihdevuodet alkavat varhain, tupakoitsijoilla, alkoholia runsaasti käyttävillä ja vähän liikuntaa harrastavilla. Vuodelevossa luusta voi hajota jopa pari prosenttia viikossa. Myös eräät lääkeaineet, kuten kortisonivalmisteet, voivat edistää osteoporoosin kehittymistä.

Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on 2–4-kertainen riski saada uusi murtuma muuhun väestöön verrattuna. Murtumien määrä kasvaa monikertaisesti ikääntyessä. Arvioidaan, että kahdella viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yhdellä seitsemästä miehestä murtuu jäljellä olevan elämän aikana ranne, nikama tai lonkka.

Lonkkamurtumien ilmaantuvuus alkaa lisääntyä jyrkästi 70–75 vuoden iässä, miehillä viisi vuotta myöhemmin kuin naisilla. Lonkkamurtuma johtaa lähes aina sairaalahoitoon, mikä on kallista ja johtaa usein siihen, että vanhus ei enää kuntoudu omatoimiseksi, vaan joutuu loppuelämäkseen laitokseen.

Osteoporoosin ehkäisy on kannattavaa ja edullista. Ehkäisyssä avainasemassa ovat kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista sekä oikeista liikuntatottumuksista huolehtiminen ja tupakoinnin lopettaminen. Lonkkasuojaimet saattavat vähentää lonkkamurtumia laitoksissa asuvilla henkilöillä, joilla on suuri lonkkamurtuman riski. Kenkien liukuesteet ovat halpa tapa estää kaatumisia talvisaikaan.

Oikealla ravinnolla on merkittävä osa osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa. Tämä tarkoittaa riittävää päivittäistä kalsiumin (800 mg) ja D-vitamiiniin (300–400 IU) saantia. Suositusten mukaan nämä määrät voi hyvin kaksinkertaistaa, jotta murtumien ehkäisy olisi tehokkaampaa. Paras kalsiumin lähde ovat maitotuotteet. Jo 3-4 lasia maitoa päivässä kattaa kalsiumin tarpeen. Jos maito ei maistu, sen voi hyvin korvata esimerkiksi jogurtilla, piimällä, viilillä ja juustoilla. D-vitamiinia syntyy ihossa auringonvalon vaikutuksesta, ja sitä saadaan myös ravinnosta, joka on tärkein lähde talvella. Suomalaisen ruokavalion D-vitamiinilähteitä ovat maitotuotteet, kotimaiset kalat sekä sienet. Kun ruokavaliosta ei saada riittävästi D-vitamiinia, on harkittava D-vitamiinivalmisteiden käyttöä.

Tupakoitsijoilla on pienempi luumassa kuin tupakoimattomilla. Tutkimusten perusteella tupakointi lisää lonkkamurtuman vaaraa jopa 50 %. Tupakointi voi heikentää kalsiumin luuta suojaavaa vaikutusta.

Alkoholin kohtuukäyttö jopa suurentaa luun mineraalitiheyttä vaihdevuodet ohittaneilla naisilla. Alkoholin suurkuluttajillakaan luuston mineraalitiheys ei välttämättä ole pienentynyt, mutta kaatumisten vuoksi murtumat heillä ovat yleisiä.

Parasta liikuntaa on sellainen, joka kuormittaa luustoa aktiivisesti ja monipuolisesti. Jos on jo lapsena ja nuoruusiässä liikkunut runsaasti, luusto on kehittynyt vahvaksi ja haurastuu hitaammin. Liikunnan lisäämisestä on hyötyä myöhemminkin. Tavanomainen kestävyystyyppinen liikunta, kuten kävely, hiihto, pyöräily ja uinti, on hyvää perusliikuntaa. Sitä tulisi harrastaa 3–5 päivänä viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan. Terveysliikunnaksi saattaa riittää kevyempikin kymmenen minuutin jaksoina harjoitettu päivittäinen liikunta. Luuston kannalta tehokkaampina liikuntamuotoina lapsille ja nuorille suositellaan nopeus- ja iskutyyppisiä lajeja, kuten voimistelua ja muita liikuntalajeja, joissa juostaan ja hypitään sekä kohtuutehoista voimaharjoittelua.

Aikuisille suositeltavia ovat voimaharjoittelu, painoakantavat lajit kuten porraskävely, hölkkä ja mailapelit, sekä lajit joissa tehdään nopeita suunnanvaihdoksia ja altistutaan tärähdyksille (esim. hypyt, pallopelit ja eräät tanssit). Nopeus- ja iskutyyppiset lajit voivat aikuisiässä ja vanhuudessakin olla kaikkein tehokkaimpia, mutta niitä tulisi harjoittaa harkiten ja hallitusti, jotta vältettäisiin luiden ja nivelten ylikuormitus ja minimoitaisiin kaatumisen, vammojen ja murtumien vaara. Voimaharjoittelua suositellaan suoritettavaksi 2–3 kertaa viikossa.

Osteoporoosi on kavala seuralainen, yleensä se havaitaan vasta, kun ranne, nikama tai lonkka yllättäen murtuu. Nyt liukkaiden kelien lähestyessä kannattaa jokaisen miettiä muutama minuutti sitä, voivatko omat elämäntavat altistaa osteoporoosin kehittymiselle. Terveellisemmän elämän aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä!

Lähteet: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Osteoporoosin käypä hoito – suositus ja www.rakasluuranko.fi

*******************************************************************************

Omakotiviesti 3/2007

ETURAUHASSYÖPÄ EI OLE KUOLEMANTUOMIO

"Miksi puhutaan eturauhasesta, miksi se ei ole haittarauhanen?" kysyi kerran potilaani vastaanotolla. Kysymyksessä oli hieman perää, sillä tämä päivänä yhä useampi mies joutuu jossain elämänsä vaiheessa lääkärin hoitoon eturauhasongelmien vuoksi. Tavallisimmat eturauhasvaivat johtuvat eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta, tulehduksesta tai syövästä. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja sen määrä lisääntyy vuosittain. Vuonna 2005 Suomessa löytyi 5400 uutta eturauhassyöpätapausta.

Aikuisen miehen eturauhanen on kooltaan n. 20 grammaa ja sen tehtävä on muodostaa osa siemennesteestä. Eturauhanen sijaitsee virtsarakon alapuolella ja virtsarakosta tuleva virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Juuri virtsaputken sijainnin vuoksi, eturauhasvaivat aiheuttavat usein virtsan kulkuun vaikeutta. Iän myötä rauhanen yleensä kasvaa, ja tämä vaikeuttaa virtsan pääsyä rakosta ulos. Virtsakaari lyhenee ja mies joutuu tyhjentämään puutteellisesti tyhjenevän rakkonsa tavallista useammin, myös öisin.

Joskus eturauhasen kasvutapa muuttuu. Hyvänlaatuisen liikakasvun lisäksi voi ilmaantua syöpäkasvua. Eturauhassyöpä voi antaa samanlaisia oireita kuin liikakasvu, mutta usein se voi oireeton.

Syytä eturauhassyövän lisääntymiseen ei varmasti tiedetä, mutta ikääntymisellä ja parantuneella diagnostiikka on siihen osuutta. Myös länsimainen elämäntapa ja siihen liittyen rasvaiset ruuat ja tupakointi lisäävät sairastumista. Pieni osa eturauhassyövistä on myös periytyviä.

Eturauhassyövän toteaminen on käynyt varsin helpoksi viime vuosina. Lääkäri tunnustelee sormella eturauhasen ja tarvittaessa se tutkitaan ultraäänilaitteella ja samalla siitä voidaan ottaa näytepaloja tarkempaa diagnoosia varten. Nykyään on myös käytössä eturauhassyöpään viittaava verikoe, PSA (prostataspesifinen antigeeni). Jonka kohoaminen usein johtaa tutkimuksiin. Normaali arvo on yleensä merkki siitä, että eturauhasessa ei ole syöpää ja täten tutkimukset eivät ole tarpeen. Joskus tauti taas ilmenee vasta myöhään, kun se on jo lähettänyt etäpesäkkeitä. Silloin oireena voi olla luustoon muodostuneen etäpesäkkeen aiheuttama kipu tai luun murtuminen.

Paljon on puhuttu siitä, että eturauhassyöpää pitäisi aktiivisesti etsiä tekemällä ns. PSA-seulontaa, aivan kuten rintasyöpää seulotaan mammografia-tutkimuksin. Eturauhassyöpä on kuitenkin luonteeltaan erilainen ja usein sattumalta löydetty syöpä ei aiheuta potilaalle mitään haittaa. Sen vuoksi syövän aktiivinen "etsintä" johtaisi turhiin hoitoihin. Pitäisi pystyä erottamaan hoitoa vaativat syövät "kilteistä syövistä", mutta tähän ei lääketiede vielä täysin pysty.

Eturauhassyövän hoidon valintaan vaikuttaa potilaan ikä, yleiskunto, muut sairaudet, kasvaimen koko, kasvutapa ja levinneisyys. Hoitopäätöksen tekevät aina lääkäri ja potilas yhdessä. Hoitovaihtoehdot ovat taudin aktiivinen seuranta, eturauhasen poistoleikkaus, sädehoito sekä testosteronin eli miessukuhormonin vaikutuksen estämiseen tähtäävät lääke- ja leikkaushoidot.

Koska eturauhassyöpä voidaan siis todeta varhaisessa vaiheessa ja koska tiedetään, että syöpä ei suinkaan aina kasva saati leviä, on mahdollista, että taudin kehitystä jäädään seuraamaan. Aktiivisessa seurannassa mitataan tihein määrävälein PSA-arvoa ja muita eturauhassyövän kasvua ja kokoa määrittäviä tekijöitä. Vasta jos ne muuttuvat syövän kasvun merkkinä, ryhdytään esim. poistoleikkaukseen tai muihin hoitoihin. Näin potilas voi elää normaalia elämää pitempään. Aktiivisen seurannan merkityksestä eturauhassyövän hoitona ei ole vielä kovin paljon kokemusta. Siksi tätä hoito- ja seurantatapaa tutkitaan laajasti maailmassa, myös Suomessa.

Eturauhasen poistoleikkaus voi tulla kyseeseen, jos syöpäkasvain on pieni ja potilaan arvellaan hyötyvän leikkauksesta. Eturauhasen poistoleikkaus on verraten suuri toimenpide, ja siihen liittyy myös haittojen mahdollisuus, kuten erektio-ongelmat ja virtsan karkailu. Hyöty on sitä suurempi mitä pienempi on syöpäkasvain ja mitä nuorempi on potilas.

Paikallisesti kohdistettua sädehoitoa voidaan antaa joko sädehoitolaitteella tai sijoittamalla säteileviä metallihiukkasia itse eturauhaseen. Jos syöpäkasvain on pieni, potilas voidaan parantaa syövästä sädehoidolla.

Miessukuhormonin vaikutuksen estäminen on usein keskeinen tapa hoitaa eturauhassyöpää. Tiedetään, että miessukuhormoni ylläpitää eturauhassyvän kasvua ja että tämän hormonin vaikutuksen estäminen on siksi tehokas hoitomuoto. Miessukuhormin esto saadaan aikaiseksi joko lääkkeillä tai poistamalla osa kiveksistä. Kun miessukuhormonin vaikutus jää pois, seuraa siitä usein hikoilutaipumus ja kuumat aallot. Jos hoitoa jatketaan pitkään, lihasmassa vähenee ja luusto haurastuu.

Eturauhassyöpää sairastavien ennuste on vuosien myötä parantunut. Paikallista syöpää sairastavan potilaan kuolemanvaara on jokseenkin sama kuin terveen ikätoverin. Tärkeimmät ennustekijät ovat kasvaimen levinneisyys ja syövän kasvutapa. Eturauhassyöpäpotilaat ovat perustaneet yhdistyksiä, jotka tarjoavat tukea sairastuneille. Myös tieteellistä tutkimusta syövän syiden sekä uusien tehokkaampien hoitomuotojen löytämiseksi tehdään erittäin aktiivisesti. Tamperelaisina voimme olla ylpeitä, sillä Tampereen yliopistossa ja TAYS:ssa on tutkimusryhmiä, jotka kansainvälisesti arvioiden edustavat ehdotonta kärkeä eturauhassyövän tutkimuksessa.

*********************************************************************

Omakotiviesti 2/2007

VIINAKO VIISASTEN JUOMA?

Eduskuntavaalit on käyty ja maa on saanut uuden hallituksen, jonka ohjelmassa luvataan tehostaa ehkäisevää päihdetyötä vakiinnuttamalla varhainen puuttuminen perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon pysyväksi toimintamalliksi. Kansanterveydellisin perustein hallitus lupaa nostaa alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden verotusta. Alkoholiveron korotus on puhututtanut jo pitkään ja onkin harvinaista, että Suomessa vaaditaan veron korotusta, kuten alkoholiveron osalta on viime aikoina tapahtunut.

Vuoden 2005 tilastojen mukaan alkoholi ohitti sydän- ja verisuonisairaudet kuolemansyytilastoissa ja on työikäisten miesten yleisin kuolemansyy. Työikäisillä naisilla alkoholisairaudet ovat toiseksi tavallisin kuolemansyy, rintasyövän jälkeen. Suomessa kuolee alkoholisairauksiin joka kuudes työikäinen mies ja joka kymmenes työikäinen nainen. Alkoholin aiheuttama kuolleisuus on nyt kolminkertainen 1970-luvun alun lukuihin nähden. Kuolleisuuden lisääntyminen on ollut huomattavasti nopeampaa kuin alkoholin kulutuksen kasvu.

Tänä päivänä alkoholi kuuluu oleellisena osana juhliin, mutta valitettavan usein myös monen arkeen. Alkoholin saatavuus on taattu lähes kaikille. Yhä nuoremmat käyttävät alkoholia humaltumistarkoitukseen. Kulutuksen kasvaessa on todennäköistä, että yhä useampi suomalainen liukuu huomaamattaan riskikäytön piiriin. Tällöin myös alkoholin aiheuttamat terveyshaitat alkavat tulla esille. Ne näkyvät tapaturmina, alkoholisairauksina, alkoholin pahentamina sairauksina ja lisääntyvänä kuolleisuutena.

Kaikki tietävät, että alkoholin runsas käyttö aiheuttaa vuosien kuluessa rasvoittumista ja sidekudoksen lisääntymistä maksassa, maksatulehduksia ja maksakirroosia. Maksan lisäksi alkoholin terveysvaikutukset näkyvät lähes kaikissa muissakin elintoiminnoissa. Monen tavallisen kansantaudin taustalla on usein myös alkoholiongelma, mm. sepelvaltimotaudin, verenpainetaudin, aivoinfarktin, useiden ruuansulatuskanavan syöpien, osteoporoosin ja ylipainon kohdalla. Alkoholin keskushermostovaikutukset johtavat ilon hetkistä myös suruun, murheeseen ja häpeään.

Alkoholi ei mene pelkästään omiin aivoihin. Raskaana olevan naisen alkoholin käyttö vaikuttaa myös sikiöön ja voi aiheuttaa lapselle pysyvän aivovaurion. Depression, unihäiriöiden, ahdistuneisuuden, jaksamisongelmien, epäonnistumisien ja poikkeavan käyttäytymisen takana on usein tärkeänä selittävänä tekijänä runsas alkoholin käyttö. Alkoholihaitat ilmenevät myös riskien ottamisena ja niiden toteutumisena, elämänlaadun laskuna, väkivaltakäyttäytymisenä, itsetuhokäyttäytymisenä, sosiaalisina seuraamuksina ja ympäristön kokemina haittoina. Suurkuluttajien ryhmässä kehittyy myös alkoholiriippuvuus, tila, jossa vain jatkuva alkoholin saanti estää vierotusoireet ja jonka ennuste ei ole hyvä. Tähän ryhmään kuuluu jo kahdeksan prosenttia suomalaisista miehistä ja kaksi prosenttia naisista.

Suomessa yli 70 prosenttia väkivaltarikoksissa tehdään humalassa ja noin 90 prosentilla vangeista on diagnosoitu päihdeongelma. Väkivaltainen kuolema on Suomessa kolme kertaa todennäköisempi kuin Euroopassa keskimäärin, mutta muissakin maissa tapot ja pahoinpitelyt tehdään useimmiten päihtyneenä. Eikö alkoholilla ole mitään positiivisia vaikutuksia? Eräässä väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin punaviinin, alkoholittoman punaviinin ja konjakin vaikutusta sepelvaltimoiden toimintaan, jota mitattiin sepelvaltimoiden verenvirtauskapasiteetilla. Punaviini paransi sepelvaltimoiden toimintaa kohtuullisin annoksin nautittuna. Alkoholittomalla punaviinillä ja konjakilla ei ollut vastaavaa vaikutusta. Tulosta ei voi sellaisenaan käyttää punaviinin käyttöä puoltavan suosituksen pohjana, vaan se kartoittaa juoman vaikutusta välittäviä mekanismeja. Sepelvaltimoiden toiminnan paraneminen on yhteydessä suurenevaan veren antioksidanttitasoon, ja paraneminen näytti välittyvän sekä punaviinin sisältämien aineiden että alkoholin kautta.

Alkoholijuomien kohtuullisella nauttimisella näyttäisi olevan yhteys pienentyneeseen sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen monissa tutkimuksissa. Suurin riskin vähenemä on liitetty viinien, etenkin punaviinin nauttimiseen. Toisenlaisiakin tutkimushavaintoja on. Väitöskirjatutkimuksessa havaittiin myös, että jo normaalipainoisilla miehillä suureneva vyötärö-lantiosuhde ja heikkenevä fyysinen suorituskyky ovat yhteydessä heikentyneeseen sepelvaltimoiden toimintaan. Löydös tuo lisävahvistusta keskivartalolle kertyvän lihavuuden haitallisuudesta sydämelle. Näiden tukosten perusteella ei voida kuitenkaan antaa suosituksia punaviinin käytöstä.

Tosiasiaa, että “viina on viisasten juoma”, ei voi kiistää. Kohtuullisesti käytettynä alkoholilla on todennäköisesti suotuisia terveysvaikutuksia, mutta valitettavasti ns. kohtuukäyttö ei monelta suomalaisesta onnistu. Toivottavasti tulevalla alkoholiveron korotuksella saadaan huolestuttavasti kasvanut alkoholin kulutus taittumaan. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin nuorisolle ja raskaana oleville naisille suunnattuja erityistoimenpiteitä alkoholin saatavuuden ja käytön vähentämiseksi.

********************************************************************'

Omakotiviesti 1/2007

TERVEYSEROIHIN PITÄÄ VOIDA VAIKUTTAA

Viime aikoina on tiedotusvälineissä ollut huolestuttavia tietoja siitä, että väestöryhmien väliset terveyserot ovat viime vuosina lisääntyneet. Yllättävää on, että väestöryhmien väliset erot Suomessa ovat suurimmat Euroopassa. 35-vuotias toimihenkilömies elää jopa kuusi vuotta pitempään kuin saman ikäinen raskasta työtä tekevä mies. Työttömät ovat kaikkein sairaimpia. Myös naisten ja miesten välillä on eroja. Naiset elävät seitsemän vuotta pitempään kuin miehet ja naimisissa olevat elävät terveempänä kuin yksinäiset.

Sosiaaliryhmittäiset terveyserot näyttävät olevan siis Suomessa Länsi-Euroopan suurimpia. Suuria eroja on esimerkiksi verenkiertoelinten sairauksien, tuki- ja liikuntaelinten sairauksien, mielenterveyden häiriöiden sekä huonoksi koetun terveyden ja toimintakyvyn rajoitteiden määrässä. Erot eivät ole supistuneet, vaikka niiden pienentäminen on ollut yksi terveyspolitiikan tärkeimmistä tavoitteista. Suomalaiset olivat vielä 1950-luvulla yksi Euroopan sairaimmista kansoista. Sen jälkeen väestön terveys on jatkuvasti kohentunut. Vuonna 2005 elinajan odote oli miehillä jo 75,5 ja naisilla 82,3 vuotta, molemmat EU-maiden keskitason yläpuolella.

Miksi siis oikean suuntainen kehitys on pysähtynyt?

Miehillä suurimmat yksittäiset selittäjät terveyseroihin ovat liiallinen alkoholinkäyttö ja tupakointi. Myös vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja lihavuus vaikuttavat epäsuotuisesti. Paremmin koulutettu väestö on omaksunut paremmin mm. tiedotusvälineiden valistuksen. Tupakointi on vähentynyt Suomessa 1970-luvulta lähtien, mutta silti miehistä tupakoi edelleen noin 26 % ja työikäisistä naisista 18 %. Tupakkasairauksiin kuolee vuosittain Suomessa noin 5 000 ihmistä. Säännöllinen tupakointi myöhäiseen keski-ikään saakka lyhentää tutkimusten mukaan elinikää 7-11 vuotta. Erittäin valitettavaa on, että samaan aikaan kuin koulutetut naiset ovat vähentäneet tupakointiaan, vastaavasti tytöt aloittavat tupakoinnin. Mielestäni eduskunnan puhemies Paavo Lipposen esittämästä tupakan myynnin lopettamista vuonna 2040 pitäisi vakavasti keskustella!

Aikaisemmin on kiinnitetty huomiota terveyspalveluiden ja niiden käytön epätasaiseen jakautumiseen Suomessa. Ne, jotka ovat työelämässä, ovat työterveyspalveluiden piirissä. Työelämän ulkopuolella olevat, saavat vain kunnallisia perusterveydenhuollon palveluita, joihin joutuu jonottamaan pitkään. Samalla tavoin yksityislääkäripalvelut ovat keskittyneet eteläiseen Suomeen ja niitä käyttävät pääosin parempituloiset. Stakesin tutkijaprofessori Markku Pekurinen ehdotti tupakoimattomien, normaalipainosten ja alkoholi vain kohtuudella käyttävien palkitsemista alhaisimmilla terveydenhuollon maksuilla. Jos asiaa katselee kovin yksisilmäisesti, tämä ratkaisu voi tuntua oikealta. Mielestäni asioita ei voi näin ajatella. Emme voi valita perimäämme. Osalla meistä on syövälle altistavia geenejä, halusimme sitä tai emme. Myös meidän jokaisen mahdollisuus syödä terveellisesti, ei aina toteudu. Valitettavaa on, että usein terveellisempi ja vähärasvaisemme ravinto on myös kalliimpaa. Kaikilla ei myöskään ole koulutuksensa puolesta yhtäläisiä edellytyksiä omaksua valistusta. Yö- ja vuorotyötä tekevä ei voi samalla tavalla osallistua harrastuksiin kuin henkilö, jolla on aina illat vapaat. Perusteita, jotka tyrmäävät professori Pekurisen esittävät ajatukset ns. kahden kerroksen väestä, on useita.

Miten voimme sitten kääntää kehityksen jälleen oikeaan suuntaan ja turvata koko väestölle saman verran terveitä elinvuosia?

Terveyden lisäämisen kannalta tärkeitä poliittisia päätöksiä liittyy elinympäristöön, hyvinvointipalveluihin, koulutukseen, työelämään, sosiaaliseen turvallisuuteen ja tasa-arvoon. Olemme juuri valitsemassa uusia päättäjiä eduskuntaan. Ei ole saman tekevää, minkälaisen kannan he ja ennen kaikkea tuleva hallitus ottavat näissä kysymyksissä.

Esitän itse pari konkreettista ehdotusta, jolla voidaan ongelmiin vaikuttaa. Ensimmäiseksi alennetaan, mikäli se on lainsäädännöllisesti mahdollista, ns. kevyttuotteiden eli vähän rasvaa sisältävän ravinnon arvonlisäveroa ja tehdään se näin houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Toiseksi väkevien alkoholijuomien hintaa pitää nostaa. Ja lopuksi erityisesti lapsille ja nuorisolle suunnattua valistusta pitää lisätä niin koulujen kuin esimerkiksi urheiluseurojen toimesta.

***************************************************************************

Omakotiviesti 4/2006

OLENKO MINÄ ALLERGINEN?

Kaunista, aurinkoista kesää seuraa sateinen syksy ja meistä monen nenä vuotaa. "Onkohan tämä jotain allergista?" –kysymyksen kuulee usein. Hyvin moni todella kärsii allergisista oireista jossain elämänsä vaiheessa. Allergiat ovat nykyään hyvin yleisiä. Allergisen sairauden syiden tutkiminen, tehokas hoito ja asiantunteva neuvonta ovat tärkeitä, tällöin allergian aiheuttama haitta jää mahdollisimman vähäiseksi.

Kun ihmisen elimistöön pääsee vieraita aineita, kuten viruksia, bakteereja tai myrkyllisiä aineita, se puolustautuu. Immuunivaste käynnistyy. Allergisen ihmisen immuunijärjestelmä toimii ikään kuin liian voimakkaasti ja epätarkoituksenmukaisesti. Elimistö puolustautuu sinänsä harmittomia aineita, kuten siitepölyä tai ruoka-aineita vastaan. Tämä ilmenee monenlaisina oireina, kuten nuhana, yskänä ja hengenahdistuksena, silmien punoituksena ja kirvelynä, ihon kutinana ja näppylöinä tai vatsavaivoina ja ripulina.

Lääketieteessä allergialla tarkoitetaan immunologisten mekanismien välittämää haitallista reaktiota. Allergia on laaja käsite, johon mahtuu monenlaisia sairaustiloja, nopeasti ja hitaasti kehittyviä allergiareaktioita. Atopia on allergiaa suppeampi käsite. Sillä tarkoitetaan henkilön periytyvää taipumusta herkistyä tavallisille elinympäristössä esiintyville allergian aiheuttajille, kuten siitepölylle tai eläinpölyille. Allerginen nuha on tyyppiesimerkki atooppisesta allergiasta.

Allergisoituminen tapahtuu yleensä siten, että henkilö ensin herkistyy eli hänelle kehittyy immuunivaste jollekin aineelle. Immuunivaste ilmenee vasta-aineiden muodostumisena ja solujen reaktiotavan muuttumisena. Herkistymisen taustalla on tavallisesti perinnöllinen taipumus, mutta voimakas ja pitkäaikainen altistuminen voi herkistää kenet tahansa. Herkistymiseen ei vielä liity oireita: vasta kun henkilö altistuu voimakkaasti uudelleen, puhkeaa sopivissa olosuhteissa oireita aiheuttava allergia. Itse sairastuminen tapahtuu usein voimakkaan altistumisen seurauksena. Kotiin otetaan kani, ja muutaman kuukauden kuluttua alkavat yölliset astmakohtaukset - syynä on eläinpöly. Kädet alkavat punoittaa ja iho turvota pitkäaikaisen kumikäsineiden käytön seurauksena - syynä on luonnonkumi. Työntekijän hengitysilmaan joutuu työprosessin yhteydessä kemikaaleja tai jauhopölyä - seurauksena on ammattiastma. Sairastumiseen vaikuttavat useat lisätekijät kuten flunssa, henkinen rasitus ja tupakointi.

Yleisimpiä allergisia sairauksia ovat nuha, astma, silmän sidekalvon ja silmäluomien reaktiot, ihottuma, kuten maitorupi ja taiveihottuma, sekä nokkosihottumat. Hitaasti kehittyvistä kosketusihottumista monille naisille on tuttu nikkeliallergia, joka on usein saanut alkunsa nikkeliä sisältävistä, läpi korvalehden laitettavista korvakoruista. Nykyisin tällaisia korvakoruja ei saa enää valmistaa ja myydä. Ruokayliherkkyys on pienten lasten tavallinen ongelma. Lääkeainereaktiot ja reaktiot hyönteisten pistoille ovat mahdollisia. Aurinkoyliherkkyys haittaa joitakin etenkin keväisin. Allergia aiheuttaa myös joukon ammattitauteja, kuten astmaa, nuhaa, ihottumaa ja homepölykeuhkoa.

Allergiaa voidaan hoitaa. Syynmukaisinta hoitoa on allergiaa aiheuttavan tekijän poistaminen tai vähentäminen elinympäristöstä. Se voi onnistua kotona, koulussa tai työpaikalla elämäntapoja, kulutustottumuksia tai ravinnon muuttamalla. Oireet voivat jopa hävitä kokonaan. Joitakin allergian aiheuttajia kohtaan voidaan kehittää sietokykyä niin sanotun siedätyshoidon avulla. Yleensä aina käytetään myös lääkehoitoa, jonka pitkäaikaistarve määräytyy sen mukaan, miten muussa hoidossa onnistutaan.
 

Tilastojen mukaan astma, allerginen nuha, maitorupi ja taiveihottuma eli niin sanotut atooppiset allergiat ovat lisääntyneet 50 vuoden aikana. Taustalla lienee mikrobiympäristön muuttuminen, erityisesti sodan jälkeen antibioottien laajan käytön, kattavien rokotusohjelmien sekä ravinnon, juomaveden sekä yleiseen hygieniaan vaikuttaneiden toimenpiteiden seurauksena. Varhaislapsuuden infektiosairastavuus on oleellisesti muuttunut, josta on seurannut elimistön immuunijärjestelmän ohjautuminen allergialle altistavaan suuntaan. Väestö on nykyään herkempää reagoimaan tavallisille allergian aiheuttajille, kuten siitepölyille. Myös elinympäristön ja elintapojen haitalliset muutokset vaikuttavat allergian lisääntymiseen. Passiivinen tupakointi eli tupakansavulle altistuminen lisää lapsilla astmaan sairastumisen riskiä. Maatalousympäristö varhaislapsuudessa suojaa allergialta. Siten kaupungistumisen mukanaan tuomat monet elinympäristön ja kulutustapojen muutokset lienevät allergioiden yleistymisen osasyy.

Allergisia sairauksia hoidetaan kaikissa terveyskeskuksissa ja työpaikkalääkäreiden vastaanotoilla. Samoin kaikissa keskussairaaloissa on erikoislääkäripoliklinikat, joihin vaikeammat tapaukset voidaan lähettää. Onnistunut hoito edellyttää, lääkehoidon lisäksi, potilaan omaa aktiivisuutta terveellisemmän elinympäristönsä hyväksi.

Lähde: Allergia- ja astmaliiton www-sivut

******************************************************************************

Omakotiviesti 3/2006

VOIKO SYÖPÄÄ EHKÄISTÄ?

Nykyään joka neljäs suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään. Sairastumisvaara suurenee iän mukana. Vuosittain syöpään sairastuu noin 24 000 ihmistä, joista puolet paranee. Paranemismahdollisuus riippuu syöpäsairauden muodosta ja kasvaimen levinneisyydestä. Väestössämme elää kaikkiaan noin 170 000 syövän jossain elämänsä vaiheessa sairastunutta ihmistä.

Syöpä ei ole äkillisesti puhkeava sairaus vaan vuosia, jopa vuosikymmeniä kestävä tapahtumasarja. Tämän tapahtumasarja keskeiset vaiheet ovat yhteisiä yli 2 000 tunnetulle syöpätaudille, joiden syyt, luonne ja ilmeneminen voivat olla hyvinkin erilaiset.

Syöpään sairasrumista voidaan ainakin periaatteessa yrittää estää sekä auttaa elimistöä korjaamaan varhaisia muutoksia tai hoitaa syöpätautien esiasteita ennen varsinaisen taudin kehittymistä. Näitä tekijöitä, jotka ovat syövän synnyssä ja kehittämisessä mukana, ovat sisäiset tekijät, ympäristötekijät sekä elintavat.

Perimäämme emme voi vaikuttaa. Samoin mahdollisuutemme vaikuttaa ympäristöömme ovat myös rajalliset, mutta omiin elintapoihinsa meistä jokainen voi vaikuttaa. On hyvä muistaa, että näiden tekijöiden joukossa on sekä syöpää aiheuttavia, mutta myös siltä suojaavia tekijöitä. Syöpään sairastumisen riskiä pystyy siis hieman pienentämään, mutta täydelliseen syövän ehkäisyyn ei vielä ole riittävää tietämystä.

Meille suomalaisille ovat joukkotarkastukset tuttuja. Joukkotarkastuksissa eli seulonnoissa etsitään tautia järjestelmällisesti koko väestöstä, tietystä sukupuolesta sekä ikäryhmästä. Syöpäseulonnan tarkoituksena on löytää syöpä mahdollisimman varhain, jotta parantava hoito olisi vielä mahdollista. Kohdunkaulan syövän seulonnoissa löydetään myös sellaisia solumuutoksia, jotka saattaisivat kehittyä syöväksi.

Suomessa kunnat järjestävät kohdunkaulan syövän, rintasyövän ja suolistosyövän joukkotarkastuksia. Kuntakohtaisesti voidaan kuitenkin päättää, kuinka monta ikäluokkaa esimerkiksi rintasyöpäseulontaan kutsutaan. Eturauhassyövän selonnasta eli ns. PSA-seulonnasta on keskusteltu viime vuosina paljon. Onhan eturauhassyöpä Suomen ylivoimaisesti yleisin syöpä, johon viime vuonna sairastui yllättäen yli 5 200 miestä. Seulontaa on toteutettu tutkimusluoteisesti Tampereella ja Helsingissä. Tämän hetkisen tiedon mukaan, eturauhassyöpä on luonteeltaan toisenlainen sairaus kuin esimerkiksi rintasyöpä ja kaikki havaitut eturauhassyöpätapaukset eivät johda sairastumiseen ja hoitamattomana kuolemaan. Tämän vuoksi eturauhassyövän seulonnassa löytyisi paljon syöpätapauksia, jotka eivät vaadi hoitoa ja näin ollen monta miestä hoidettaisiin "turhaan", koska vielä emme pysty erottelemaan sairauden aiheuttavia eturauhasmuutoksia "kiltisti käyttäytyvistä" muutoksista. Tämän vuoksi eturauhassyövän seulontaa ei ole yleisesti otettu käyttöön.

Tupakan poltto on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti tärkein ehkäistävissä olevien sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman aiheuttaja. Tupakoimattomuus on tehokkainta syövän ehkäisy. Ruokavalion ja ravinnon vaikutusta syövän synnyssä on tutkittu paljon. Nykyisen käsityksen mukaan teollistuneissa maissa noin kolmasosa kaikista syöpätapauksista johtuu ravinnon suorista tai välillisistä vaikutuksista. Arvioidaan, että tupakoinnin jälkeen ravinto on suurin yksittäinen syöpävaaraan vaikuttava tekijä. Alkoholin on todettu lisäävän suu-, kurkku-, nielu- ja ruokatorvisyövän sekä ilmeisesti rintasyövän vaaraa. Vaikka alkoholi voi yksinäänkin kasvattaa syövän vaaraa, alkoholin ja tupakoinnin yhdistelmä kasvattaa riskiä, koska kumpikin moninkertaistaa toistensa vaikutuksen.

Ihosyövät ovat yleistyneet, ja niistä 95 prosenttia on yhteydessä auringon säteilylle altistumiseen. Tämän vuoksi auringonotossa on syytä maltillisuuteen. Auringossa oleskelua pitäisi vähentää ja erityisesti välttää ihon palamista. Ihmiset eivät kuitenkaan ole tasaveroisia, kun kyse on ihosyövistä. Vaaleaihoisimmat, punatukkaiset ja pisamaiset palavat herkimmin.

Työympäristössä voi myös altistua syöpää aiheuttaville kemikaaleille. Tunnettua on eräiden teollisuuskemikaalien virtsarakkosyöpää aiheuttava vaikutus. Syöpävaarallisista aineista tai tekijöistä on olemassa useita kansainvälisiä luetteloita. Lisäksi Suomessa työsuojelutoimintaa varten pidetään yllä kansallista luetteloa syöpävaarallisista aineista.

Syöpää emme voi siis täysin ehkäistä, mutta voimme kuitenkin jonkin verran pienentää omaa alttiuttamme sairastua. Tässäkin tapauksessa terveet ja kohtuulliset elämäntavat ovat avainasemassa.

Lähteet: Suomen syöpärekisteri ja Syöpäjärjestöt

*****************************************************************************

Omakotiviesti 2/2006

MITEN ME HOIDAMME VANHUKSIAMME?

Viime viikkoina on Tampereella ja koko maassa keskusteltu, kirjoitettu ja osoitettu mieltä vanhusten hyvän hoidon puolesta. Voidaan puhua jo kansanliikkeestä. Aihe on noussut aikaisemminkin otsikoihin, mutta vasta nyt Länsi-Suomen lääninhallituksen puututtua Koukkuniemen hoitohenkilökunnan määrään ja annettua määräyksiä sen lisäämisestä, alkoi tapahtua. Nyt Tampere on päättänyt lisätä hoitohenkilökuntaa useilla kymmenillä Koukkuniemeen sekä muihin vanhustenhoitolaitoksiin. Myös muut kunnat ovat pyytäneet lääninhallitusta tarkastamaan omia laitoksiaan havaitakseen mahdolliset puutteet.

Ikääntyneen ihmisen ensisijainen asuinpaikka on oma koti. Kotona asumista tuetaan mahdollisimman pitkään monin eri tavoin. Tätä varten kaupungilla on kotihoidon palvelukokonaisuus, johon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito ja kotihoidon tukipalvelut.

Kotihoidon palveluita voivat saada kaikki yli 18-vuotiaat tamperelaiset, jotka tarvitsevat alentuneen toimintakyvyn, sairauden tai muun syyn takia apua selviytyäkseen kotona. Palvelua voidaan tarvittaessa antaa monta kertaa päivässä, öisin ja viikonvaihteessa. Säännöllisesti kotihoidon palveluja tarvitsevalle laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa arvioidaan palvelun tarve. Asiakkaan avun tarve määritellään kotikäynnin yhteydessä. Samalla kuullaan myös asiakkaan läheisiä ja heidän toivomuksiaan.

Kotipalvelu on yksi osa kotihoidon kokonaisuutta. Kotipalvelun työntekijät tulevat asiakkaan kotiin, auttavat ja tukevat välttämättömissä päivittäisissä toiminnoissa, kuten peseytymisessä, pukeutumisessa ja tarvittaessa lääkkeiden annossa.

Omalääkärin ja hoitajan vastaanotto omalla terveysasemalla on ensisijainen paikka hoidettaessa äkillisiä ja pitkäaikaissairauksia. Kaikki ikääntyneet eivät kuitenkaan pysty sairauksiensa vuoksi käyttämään kodin ulkopuolisia terveyspalveluita. Heitä varten on kotisairaanhoito. Se pyrkii mahdollistamaan kotona asumisen sairauksista huolimatta. Tampereella kotisairaanhoidosta vastaa suurimmaksi osaksi kunkin asuinalueen aikuisneuvola: terveydenhoitaja neuvoo terveydenhoidollisissa asioissa, kuten diabeteksen, verenpaineen, säärihaavojen ja avanteen hoidossa. Hän auttaa myös lääkkeiden jaossa, lääkkeiden oton seurannassa sekä apteekkikäynneissä ja reseptien uusimisessa.

Kotihoidon tukipalveluita ovat ateria-, kauppa-, siivous-, sauna-, turvapuhelin- ja kuljetuspalvelut. Ateria voidaan tuoda asiakkaan kotiin tai asiakas hakee valmiin ruoka-annoksen esim. palvelukeskuksesta.

Kotona asumista tuetaan myös kaupungin järjestämällä ns. päivätoiminnalla. Tätä toimintaa varten on päiväkeskuksia, palvelukeskuksia ja korttelikerhoja, joissa on mahdollista saada ateria- ja hyvinvointipalveluita sekä harrastaa monin eri tavoin. Näiden palveluiden lisäksi kotona suoriutumiseen vaikuttavat myös monet muut seikat, kuten kodin ja ympäristön turvallisuus, esteettömyys, lähiympäristö muine palveluineen ja tukihenkilöiden läheisyys.

Ikääntymisen myötä ihmisen toimintakyky usein alentuu sairauden tai vamman myötä. Jossakin elämänvaiheessa kotona asuminen ei ole enää mahdollista tukitoimista huolimatta. Tällöin tarvitaan palveluasumisen eri muotoja sekä vanhainkoti- ja laitoshoitoa. Tuettu asuminen, palveluasuminen ja tuettu palveluasuminen ovat vanhuksille tarkoitettuja asumismuotoja, joissa otetaan huomioon asukkaan avuntarve kunkin tilanteen mukaan. Tuetussa palveluasumisessa henkilökunta on paikalla koko vuorokauden ajan. Sairaala- ja laitoshoitoon turvaudutaan, kun vanhuksen ikä ja pitkäaikaiset, toimintakykyä alentavat sairaudet tekevät selviytymisen kotona mahdottomaksi. Laitoshoito voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista. Lyhytaikainen hoito on muutaman viikon pituinen hoitojakso vanhainkodissa. Pitkäaikainen hoito kestää yli kolme kuukautta, ja se voi olla pysyvää.

Kaikissa näissä asumispalvelumuodoissa tulee olla ensisijaisena tavoitteena ikäihmisen arvostaminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen. Palvelun tulee aina olla asiakaslähtöistä.

Seuraavan kolmen vuosikymmenen kuluessa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkeikään Suomen väestö ikääntyy nopeasti. Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan. Jotta selviämme tulevaisuuden palveluhaasteesta, tarvitsemme yhä enemmän yhteistä palvelunäkemystä, jossa sosiaalitoimi, terveydenhoito sekä muut palveluja tuottavat tahot, niin kolmas- kuin yksityinen sektori, tuntevat tehtävänsä ja toimivat saumattomassa yhteistyössä. Täten pystymme takaamaan kaikille inhimillisen vanhuuden riittävine palveluineen.

*****************************************************************************

Omakotiviesti 1/2006

KAIKKI JOUKOLLA DIABETESTA TORJUMAAN

Lääkehoitoista diabeetesta eli kansanomaisesti sokeritautia sairastavien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosikymmenien aikana niin Suomessa kuin koko maailmassa. Todennäköisempiä syitä tähän ovat väestön ikääntymisen ohella ylipainon ja lihavuuden lisääntyminen. Tuoreen väestötutkimuksen mukaan lihavuus, diabetes ja sen esiasteet ovat niin yleisiä, ettei terveydenhuolto kykene selviytymään tässä haasteesta yksin.

Diabetes on joukko erilaisia sairauksia, joille on yhteistä se, että veren sokeripitoisuus kasvaa liian suureksi. Syynä tähän on joko insuliinihormonin erityksen loppuminen, määrän riittämättömyys tai vaikutuksen heikkeneminen. Jos verensokeri on pitkään koholla, johtaa se elimistön valkuaisaineiden sokeroitumiseen, mikä taas voi aiheuttaa elinmuutoksia. Herkimpiä korkealle verensokeritasolle ovat silmät, munuaiset, hermot, sydän ja verisuonet.

Diabetes jaetaan kahteen eri muotoon. Tyyppi 1 on ns. nuoruustyypin diabetes ja tyyppi 2 ns. aikuistyypin diabetes. Tyypin 1 diabeteksessa elimistön puuttuu insuliinineritys ja se on korvattava elinikäisellä insuliinipistoshoidolla. Tyypin 2 diabeteksen hoidossa taas pyritään vähentämään verisuonitautiriskinä. Se onnistuu verensokerin, verenpaineen, ja veren rasvojen hoidolla. Tyypin 1 diabeetikoita on Suomessa 30 000, tyypin 2 diabeetikoita 190 000.
 

Vuonna 2000 käynnistettiin Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma eli DEHKO. Se on maamme kansallinen diabetesohjelma, jonka toteutumista koordinoi Diabetesliitto. Ohjelma on jaettavissa kolmeen osakokonaisuuteen: tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn, diabeteksen hoidon laadun kehittämiseen ja diabeetikoiden omahoidon tukemiseen. Hankkeessa etsitään korkean diabetesriskin omaavia henkilöitä ja saatetaan heidät elämäntapaohjauksen piiriin. Myös aiemmin diabeteksestaan tietämättömät ohjataan hoitoon. Nämä toimenpiteet tehdään osana terveydenhuollon normaalia toimintaa.

Hankkeen kohderyhmä on huomattavan suuri. Tutkimuksen mukaan 45-74 vuotiaista miehistä 7,4 %:lla ja naisista 4,3 %:lla on ennestään tunnistamaton diabetes. Jokin sokeriaineenvaihduntahäiriö on vastaavasti 42 %:lla miehistä ja 33 %:lla naisista. Usein naisilla todetaan ensimmäiset oireet piilevästä diabetesriskistä raskauden aikana, jolloin sokeria erittyy virtsaan.

Me kaikki ikäännymme, sille emme voi mitään. Myöskään omaan perimäämme emme voi vaikuttaa. Sen sijaan muut diabetekselle altistavat tekijät: liikapaino, vatsakkuus, vähäinen liikunta, ruokatottumukset ja tupakointi ovat omia valintojamme.

Elämäntapoihin liittyvillä valinnoilla voi joko kokonaan ehkäistä tai ainakin siirtää tyypin 2 diabetesta mahdollisimman myöhäisiin vuosiin. Jos suvussa on diabetesta, pitää olla erityisen tarkka siinä, että paino ei pääse vuosien mittaan nousemaan. Erityisesti vyötärönmitan kasvaminen eli ns. omenalihavuus merkitsee riskin lisääntymistä. Kohtuullinen ja säännöllinen liikunta laskee diabetesriskiä. Ruokavalioon tulee myös kiinnittää erityistä huomiota: päivittäin pitää syödä runsaasti kuitupitoisia viljatuotteita ja kasviksia. Ylimääräiset kovat rasvat pois ruokapöydästä ja tilalle pehmeitä kasvirasvoja. Salakavalaa on, että tyypin 2 diabetes ei alkuvaiheessa yleensä aiheuta mitään oireita.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut tällä palstalla liikunnan tärkeydestä. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä sen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Viime aikoina on puhuttu paljon ns. liikuntaresepteistä, joilla lääkäri voi määrätä tai ainakin suositella potilasta liikkumaan. DEHKO-ohjelman puitteissa on kehitteillä pitemmälle menevä ohjaus eli liikuntakortti. Siinä lääkäri ohjaa potilaan fysioterapeutille, joka yhdessä potilaan kanssa etsii internetiin listatuista liikuntapalveluista kunkin ikään ja yleistilaan ja – kuntoon sopivan liikuntamuodon. Tässä tarvitaan tiivistä yhteystyötä myös liikuntajärjestöjen kanssa.

Oman alttiutensa sairastua tyypin 2 diabetekseen voi testata Diabetesliiton nettisivuista löytyvällä lomakkeella (www.diabetes.fi/testit/riskitesti). Myös terveysasemilta ja lääkärin vastaanotoilta saa kyseisiä lomakkeita.

Meidän suomalaisten pitää käydä yhteisvoimin taisteluun diabetesta vastaan. Jokainen meistä tulee tehdä oma osansa. Sen lisäksi tarvitaan yhteistyötä ja verkostoitumista kuntien liikuntatoimen, koulutoimen, kansalais- ja työväenopistojen, kansanterveys- ja potilasjärjestöjen sekä apteekkien kanssa.

Lähde: Diabetesliiton nettisivut

*****************************************************************************

Omakotiviesti 4/2005

PITÄÄKÖ MEIDÄN PELÄTÄ LINTUINFLUENSSAA?

Tänä syksynä suomalaiset ovat osallistuneet ennätyksellisin suurin joukoin influenssarokotuksiin. Syynä tähän ovat huolestuttavat tiedot yhä lähempänä Eurooppaan ja Suomeen rajaa löytyneistä ns. lintuinfluenssaan kuolleista linnuista. Nyt puhutaankin jo uudesta Espanjan taudista, taudista, joka vuosisadan alkupuolella tappoi Suomessakin paljon sodan ja nälän heikentämiä kansalaisia. Kaiken kaikkiaan tautiin kuoli tuolloin koko maailmassa lähes 40-50 miljoonaa ihmistä. Pitääkö meidän todella on huolissamme ja hankkia influenssalääkettä, kaiken varalta, lääkekaappimme?

Lintuinfluenssaon maailmanlaajuisesti linnuissa esiintyvä sairaus, joka löydettiin jo 1900-luvun alkupuolella Italiasta. Taudin aiheuttava lintuinfluenssavirus leviää pääsääntöisesti ilman ja ulosteiden välityksellä, mutta se voi levitä myös ruoan, veden, vaatteiden tai esineiden välillä. Ei kuitenkaan ole todisteita, että se olisi siirtynyt kypsennetystä ruuasta. Villit linnut toimivat ilmeisesti oireettomina kantajina ja levittävät sitä herkempiin kotieläimiin kuten kanoihin. Itämisaika on kolmesta viiteen päivään. Oireet vaihtelevat eläimissä, mutta vaaralliset muunnokset aiheuttavat kuoleman muutaman päivän sisällä sairastumisesta.

Ensimmäinen ihmisissä todettu lintuinfluenssa havaittiin vuonna 1997 Hong Kongissa, jossa 18 sairastuneesta kuusi kuoli. Tällä hetkellä tauti on vaatinut jo yli 60 kuolonnuhria ja tarttunut yli 120 ihmiseen Kaakkois-Aasiassa. Kaikki tautiin kuolleet ovat olleet tekemisissä sairastuneiden lintujen kanssa. Viime vuonna tautia löytyi linnuista jo Vietnamissa, Thaimaassa, Malesiassa ja tänä vuonna ainakin Venäjältä, Bulgariasta ja Turkista. Täten taudin leviäminen Euroopan sisäosiin on enää ajan kysymys. Suomessa odotetaan hieman pelon sekaisesti ensi keväänä tapahtuvaa muuttolintujen paluuta Suomeen. Mitä se tuo tullessaan, sitä voidaan vain ennustaa.

Tällä hetkellä tunnetuista viruksen ns. alatyypeistä vain kolmen tiedetään pystyvän siirtymään linnuista ihmisiin. Jos ihmiseen tartuttuaan lintuinfluenssa pystyy vaihtamaan tavallisen influenssaviruksen kanssa valkuaisaineita, voi pahimmassa tapauksessa syntyä uusi viruslaji, joka saattaa olla erittäin tarttuva ja tappava ihmisille. Toistaiseksi ei siis ole vielä todettu yhtään tapausta, jossa ihminen olisi saanut tartunnan toiselta ihmiseltä. Jos näin kuitenkin kävisi, tällöin kysymyksessä voisi olla vastaavanlainen tilanne kuin vuonna 1918, kun Espanjan tauti niitti tuhoa maailmanlaajuisesti ns. pandemiana. Monet asiantuntijat uskovat, että tällainen kehitys on vain ajan kysymys.

Ihmisillä lintuinfluenssan oireet muistuttavat tavallisen influenssan oireita: kuumetta, yskää, kurkunkipua, lihassärkyjä, silmän sidekalvon tulehdusta sekä vakavissa tapauksissa, vaikeita hengityshankaluuksia ja hengenvaarallista keuhkokuumetta. Koska virus on lintuinfluenssan tapauksessa ihmisille uusi ja sille ei siten ole muodostunut vastustuskykyä, oireet voivat olla tavallista influenssaa rajumpia.

Tauti tarttuu myös lapsiin ja nuoriin. Suurin osa potilaista kuitenkin selviää ja parantuu taudista. Pandemioista selviävien osuus on vaihdellut epidemiakohtaisesti, mm. siksi, että virus on muuntunut. Erään arvion mukaan kuolleisuus on pienentynyt, ja saman arvion mukaan tämä voi edesauttaa viruksen leviämistä ihmisten joukossa, mikäli ihmisestä ihmiseen helposti leviävä muoto kehittyy, koska taudinkantajat elävät pidempään.

Rokotetta lintuinfluenssaan kehitetään koko ajan, mutta on ilmeistä, että se ei valmistune ajoissa. Markkinoilla on kaksi viruslääkettä, joilla tautia voidaan hoitaa. Muitakin lääkkeitä mahdollisesti on olemassa. Lääkkeiden teho on kuitenkin todennäköisesti vain rajallinen, sillä lintuinfluenssavirukset lisääntynyt hyvin nopeasti. On myös vaarana, että lääkkeille kehittyy vastustuskykyisiä viruksia, jos ihmiset käyttävät lääkkeitä ilman lääkärin valvontaa.

Jos lintuinfluenssaepidemia puhkeaa Suomessa, taudin ehkäisyyn pätevät samat ohjeet kuin tavallisenkin influenssan: yleisestä terveydentilastaan huolehtinen, suurten väkijoukkojen välttäminen ja hyvä käsihygienia. Lisäksi syötäväksi valmistettava linnunliha pitää kypsentää hyvin ja paljain käsin ei pidä koskea luonnossa kuolleina löytyneisiin lintuihin.

Lintuinfluenssan suhteen ei ole syytä joutua paniikkiin, mutta meidän tulee, myös Suomessa, seurata tilannetta huolellisesti ja olla valmiina, jos huonoimmat ennustukset käyvät toteen. On toki todettava, että tänä päivänä väestön yleinen terveydentila ja vastustuskyky on aivan toisenlainen, kun se oli Espanjan taudin iskiessä maahamme.

*******************************************************************

Omakotiviesti 3/2005

MIKÄ MEITÄ MASENTAA?

Viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon masennuksesta. Masennus on nimetty jopa uudeksi kansantaudiksemme sydän- ja verisuonitautien rinnalle. Siitä kärsii jopa noin 300 000 suomalaista. Masennuslääkkeiden myynti on reseptilääkkeiden kärjessä. Miksi nyt, kun suomalainen elintaso on korkea, viimeisestä sodastakin on aikaa jo yli kuusivuosikymmentä sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut ovat huippuluokkaa, masennus lisääntyy? Psykiatrian asiantuntijoiden mukaan masennus sairautena ei kuitenkaan ole lisääntynyt, mutta nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmisiltä vaaditaan tehokkuutta ja nopeaa reagointikykyä, masentuneena on entistä vaikeampi elää.

Masennuksen keskeinen oire on jatkuvasti masentunut mieliala. Siihen liittyyusein myös ahdistusta, ärtyneisyyttä, kiihtyneisyyttä tai selvää hidastuneisuutta. Masentuneen ihmisen aloitekyky kärsii, hän ei saa mitään aikaiseksi eikä juuri mikään tuota mielihyvää. Myös seksuaalinen mielenkiinto ja seksuaaliset toiminnot voivat heiketä.

Masentuneelle unihäiriöt ovat tyypillisiä. Nukahtaminen on vaikeaa, uni on levotonta ja siitä herää ahdistuneena vähän väliä; uni jää liian lyhyeksi. Unen jälkeen ei ole levännyt olo. Toisilla tilanne voi olla päinvastainen. Masennukseen liittyvä väsymyksen ja voimattomuuden tunne on niin voimakas, että mieluiten lepää ja nukkuu koko ajan. Myös ruokahalu kärsii, paino putoaa ja ummetuskin voi vaivata. Toisaalta joidenkin ruokahalu voi jopa kasvaa huomattavasti ja paino nousta.

Masentuneen ihmisen keskittymiskyky heikkenee, hänelle voi lukeminen ja television katselu olla mahdotonta. Usein masentuneet ihmiset kertovat muistihäiriöistä ja voivat pelätä dementoituvansa eli tulevansa vanhuuden-höperöiksi. Vakavassa masennuksessa ihmisellä on usein kuolemantoiveita tai jopa itsemurha-ajatuksia. Hän saattaa kokea koko elämänsä arvottomaksi. Masennukseen voi myös liittyä muun muassa selittämättömiä kiputiloja ja särkyjä.

Usein masennusta edeltää jokin laukaiseva tekijä kuten raskas menetys tai voimakas stressitila. Myös vaikeat kokemukset menneisyydessä saattavat altistaa masennukselle, mutta jotkut masentuvat ilman selkeää syytä. Masennustaipumus voi olla myös osittain periytyvää. Masennuksen aikana on todettu aivoissa tapahtuvan biokemiallisia muutoksia.

Masennuksen tunnistaminen ja hoidon aloittaminen ovat ensimmäiset askeleet kohti parantumista. Usein kuitenkin vaikeaan masennukseen sairastunut ei itse tunnista sairauttaan ja hän voi hakeutua lääkärin vastaanotolle aivan muusta syystä, kuten esimerkiksi särkyjen ja kipujen vuoksi. Tällöin lääkärin tulee olla tarkkana ja varsinkin tilanteessa, jossa potilaan vaiva ei tavanomaisella hoidolla parannu, osata epäillä sen johtuvan psyykkisistä syistä.

Masennusoireiden hoito alkaa omalta terveysasemalta. Lievissä tapauksissa riittää käynti terveyskeskuksessa tai työterveyslääkärillä. Lääkäri voi tutkimuksen jälkeen esimerkiksi kirjoittaa lyhyen sairasloman ja määrätä potilaalle mielialalääkettä. Jos lääkäri arvioi, että potilas tarvitsee pitkäaikaista ja monitahoista hoitoa, hän lähettää potilaan erikoissairaanhoitoon.

Masennuksesta toipuminen on kuitenkin pitkä prosessi. Vaikka lääkitys vaikuttaa varsin pian, alustavia arvioita sen tehosta voidaan tehdä vasta viikon tai parin kuluttua. Lääkehoidon todellinen teho on arvioitavissa vasta myöhemmin, kuukausien kuluttua. Paras hoitoteho saadaan, jos lääkehoitoon yhdistetään keskusteluapua tai terapiaa. Julkisen terveydenhuollon resurssit ovat valitettavasti rajalliset tämäntyyppisen avun antamiseen.

Vaikeastakin masennuksesta voi toipua. Ihmeitä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan toipuminen on aina pitkä prosessi, joka vie kuukausia, jopa vuosia. Toipumisessa tärkeää on potilaan oman halun lisäksi perheen ja läheisten tuki.

*******************************************************************************

Omakotiviesti 2/2005

LAIHDUTTAMINEN KANNATTAA AINA

”Lihavat on leppoisia, ne ei tee muille kepposia”, laulettiin joskus. Nykyään ei enää ajatella näin. Ennemminkin puhutaan lihavuudesta uutena kansantautina ja jopa pelätään, että meillä ei ole tulevaisuudessa varaa sen aiheuttamiin kansanterveydellisiin ongelmiin.

Lihavuudella tarkoitetaan sellaista elimistön tilaa, jossa suuri rasvamäärä aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Lihomisen syy on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävissä: ruuasta saatu energiamäärä on pitkään ollut suurempi kuin energian kulutus. Ainoa keino tasapainon saavuttamiseksi on syödä vähemmän tai liikkua enemmän eli lisätä energian kulutusta. Vaikuttaa siis yksinkertaiselta, mutta käytännössä näin ei aina ole.

Lihavuuden syntymiseen vaikuttaa siis vähäinen fyysinen aktiivisuus, jonka seurauksena energiaa ei kulu sitä määrää, joka syömällä saadaan. Käyttämätön energia muuttuu vararavinnoksi eli rasvaksi. Yhteiskunnan teknistymisen seurauksena (autojen ja koneiden lisääntyminen, hissien ja liukuportaiden käyttö jne.) ruumiillinen työ ja arkiliikunta kuluttaa energiaa entistä vähemmin. Sen paremmin hyötyliikunta kuin lisääntynyt vapaa-ajan liikuntakaan eivät pysty kuluttamaan kaikkea vararavintoa. Myös kauppaa on moitittu siitä, että meille tarjotaan yhä suurempia pakkauskokoja, jotka lähes huomaamatta tuplaavat tai jopa triplaavat turhan energian saannin.

Lihavuus on kasvava terveysongelma useimmissa länsimaissa. Suomessa lihavuus on yleistynyt huolestuttavasti myös lasten keskuudessa. Jonkin asteista lihavuutta on kahdella miehellä kolmesta ja naisista joka toisella. Perintötekijöiden osuutta lihavuudessa on tutkittu paljon, mutta niiden on todettu olevan syynä vain kolmanneksessa eli lihavuus on siis yleensä itse aiheutettua. Lihavuuden myötä lisääntyvät monet sairaudet, kuten aikuistyypin diabetes, sepelvaltimotauti, verenpainetauti, sappikivitauti, useat syövät, metabolinen oireyhtymä ja nivelrikko.

Lihavuudesta puhuttaessa puhutaan usein ns. omana-lihavuudesta ja siihen liittyen metabolisesta oireyhtymästä. Sen tärkeimpiä piirteitä ovat keskivartalolihavuus (eli omena-lihavuus) ja sokeriaiheenvaihdunnan häiriö. Näillä henkilöillä riski sairastua tyyppi 2 diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin on erityisen suuri. Metabolisen oireyhtymän syntyyn vaikuttavat elämäntapatekijät, joista tärkeimmät ovat liikkumattomuus ja huono fyysinen kunto, lihavuus, vartalolle ja vatsaontelon sisään kertyvä liikarasva ja runsasrasvainen ruoka. Myös niukkakuituinen ruokavalio, tupakointi, alkoholin runsas käyttö ja psykososiaalinen stressi on yhdistetty metabolisen oireyhtymän syntyyn. Sairastumisriskiä voi arvioida mittaamalla ns. vyötärö-lantiosuhde eli "omena-päärynä" –indeksi, jonka tulisi olla korkeintaan 1.00 miehillä ja 0.88 naisilla, jotta sairastumisvaara ei olisi kasvanut.

Laihduttamispäätöksen tekeminen on helppoa, mutta sen toteuttaminen vaikeaa. Ei riitä, että ”katsoo vain, mitä suuhunsa pistää”, vaan pitää muuttaa elintapojaan kokonaisvaltaisesti. Muuten voi käydä niin, että tavoitepaino saavutetaan, mutta sitä ei pystytä pitämään. Ns. jojo-laihduttajia on paljon ja nopeat edestakaiset painonvaihtelut voivat olla jopa haitallisia elimistölle.

Myös lääkäreiltä on saatavissa apua painonhallintaan. Markkinoilla on kaksi ns. laihdutuslääkettä, joita käytetään lääkärin valvonnassa ruokavaliohoidon tukena. Postimyynnissä olevat tuotteet, joita mainostetaan ihmelääkkeinä, eivät sitä ole. Mielestäni Painonvartioiden ajatus, jossa yhdistetään terveellinen, vähäkalorinen ruokavalio ja ryhmän tuki, on erittäin hyvä, erityisesti silloin, kun kysymys on suuresta kilojen pudottamisen tarpeesta. Viime aikoina on puhuttu paljon myös erilaisista dieeteistä. Hyvin usein nämä dieetit perustuvat siihen, että niissä on sallittuja vain tietyt ruoka-aineet. Jos tällaisia yksipuolisia ruokavalioita noudatetaan kovin pitkään, liittyy niihin myös riskejä. Pidän parhaana tapana laihduttaa käyttäen tavallista suomalaista ruokavaliota, mutta välttäen ylimääristä rasvaa.

Lihavalla henkilöllä riittävä liikunta on yleensä jäänyt jo useiden vuosien ajalta ja kilojen pudottua moni laihduttaja löytää uudelleen liikuntaharrastuksen. Erityisesti silloin, kun on kysymyksessä saavutetuissa uusissa ”mitoissa pysyminen” liikunta on ensiarvoisen tärkeää.

Laihdutustavoitteet tulee asettaa realistisesti. Sanotaan, että jo pienikin painon pudotus alentaa riskiä sairastua mm. metaboliseen oireyhtymään. Toisaalta liika laihuuskaan ei ole tavoiteltavaa, sillä myös siihen liittyy monia terveysriskejä. Ääri-ilmiöt ovat tässäkin pahasta.

Haluan toivottaa kaikille Omakotiviestin lukijoille aurinkoista ja lämmintä kesää!

******************************************************************************

Omakotiviesti 1/2005

HOITOTAKUU –TOTTA VAI TARUA?

Hoitotakuusta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Ensimmäisen kerran termi tuli tietoisuuteemme pari vuotta sitten, kun valtioneuvosto julkaisi ns. Kansallisen terveysohjelman terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Tuohon aikaan puhuttiin paljon suomalaisen terveydenhuollon kriisistä. Ongelmana oli (jo on edelleen) pitkät hoitojonot. Julkisuudessa on puhuttu kaihi- ja lonkkaleikkauksista, mutta sama ongelma on muussakin kirurgiassa ja koko lääketieteen alueella. Toinen terveydenhuollon ongelma on koulutetun työvoiman puute. Monet terveyskeskukset ovat vailla lääkäreitä ja myös hoitopuolen ammattilaisista on pulaa. Sairaanhoitajia on siirtynyt joukoittain mm. Norjaan paremman palkan ja pysyvien työsuhteiden toivossa. Lääkäripulaan on kuitenkin reagoitu pikaisesti ja lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoiden sisäänottoa on lisätty. Myös ns. bisnesmiehet ovat haistaneet markkinat ja useita keikkalääkärifirmoja on perustettu. Nyt ne ovat pysyvä ilmiö terveydenhuollon kentässä. Tällä hetkellä terveydenhuollon tulevaisuus on turvattu – ainakin paremmin kuin pari vuotta sitten.

Hoitotakuu lupaa pääsyn hoidon arvioon ja hoitoon määräajassa. Se koskee sekä perusterveydenhuoltoa että erikoissairaanhoitoa. Kiireellistä hoitoa vaativat potilaat hoidetaan heti. Näitä ovat esimerkiksi tapaturmissa loukkaantuneet, sydäninfarktiin sairastuneet tai syöpäpotilaat. Heitä tämä hoitotakuu ei siis koske. Sen sijaan maaliskuun 2005 alusta lukien kiireettömät tutkimukset ja kiireetön hoito on saatava määräajassa terveyskeskuksessa ja sairaalassa.

Nyt terveyskeskukseen pitää saada arkipäivisin virka-aikana välitön yhteys. Kiireettömän hoidon tarpeen arvioon terveyskeskukseen terveydenhuollon ammattihenkilölle, ei siis välttämättä lääkärille, on päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta ellei asiaa voida hoitaa puhelimitse. Lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä kohtuullisessa ajassa. Perusterveydenhuollossa hoitoon tulee päästä viimeistään kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa, enintään kolmella kuukaudella, jos hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta.

Erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa siitä, kun lähete on saapunut terveydenhuollon toimintayksikköön, esimerkiksi sairaalan poliklinikalle. Hoidon tarpeen arvion perusteella lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä viimeistään kuudessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu.

Jos hoitoa ei voida antaa määräajassa, kunnan tai kuntayhtymän on hankittava hoito muilta palveluntuottajilta, esimerkiksi toiselta kunnalliselta sairaalalta tai yksityissektorilta, ilman että potilaan asiakasmaksu muuttuu.

Sairaanhoitopiiri vastaa alueellaan erikoissairaanhoidon järjestämisestä yhtenäisin lääketieteellisin perustein. Osana hoitoon pääsyn turvaamista valmistellaan valtakunnallisia kiireettömän hoidon perusteita. Tavoitteena on vähentää kiireettömän hoidon järjestämisen suuria alueellisia eroja niin, että ihmiset asuinpaikasta riippumatta saavat hoitoa nykyistä yhtenäisemmin perustein. Tärkeimmistä tauti- ja toimenpideryhmistä on nyt laadittu hoitoon ottamisen perusteet.

Nämä suositukset hoitoon ottamisen perusteista ovat herättäneet paljon huomiota ja keskustelua. Pelätään, että kriteerit on laadittu niin tiukoiksi, että vain harvat täyttävät ne. Tällöin sairaanhoitopiirit pääsevät kuin ”koirat veräjästä” ja potilaat jäävät edelleen hoitamatta. Toisaalta pelätään myös, että lääkärit ja potilaat voivat ”manipuloida” pisteitä saadakseen aikaan toivotun lopputulokset. Varmaa on ainakin, että kiistoja tullaan ratkaisemaan jopa oikeudessa. Turhaan ei pelätä terveydenhuollon ”juridisoitumista”.

Nämä saattavat olla todellisia uhkia. Olen tutustunut kirurgisten sairauksien leikkaushoidon tarpeen arvioinnin perusteisiin. Lonkkaproteesileikkauksen harkintaan vaikuttavat monet tekijät: potilaan kokema kipu, toiminnalliset rajoitukset, mahdollinen niveltulehdus, ortopedin oma arvio tilanteesta tutkimuksen perusteella, sairauden eteneminen röntgenkuvien avulla, sairauden tulehduksellinen aktiivisuus sekä hoidon viivästymisen aiheuttama pysyvän vaurion tai merkittävän hoitotuloksen heikentymisen riski. Nämä kaikki tekijät huomioiden saadaan selville potilaan kokonaistilanne ja sen tuomat pisteet, jotka sitten ratkaisevat hoitoon pääsyn tarpeen. Jos pisteet jäävät alle sen pistemäärän, joka vaaditaan leikkaukseen, ei potilas kuitenkaan jää hoitamatta. Hän pääsee seurantaan ja uusi arviointi tehdään myöhemmin. Uskon, että pisteytykset onnistuvat pääsääntöisesti, toki vääriäkin arvioita varmasti tehdään ainakin alkuvaiheessa.

Lain mukaan tämän vuoden syyskuussa hoitotakuun siirtymäaika on päättynyt ja jonoja ei enää ole. Onko todella näin? Pelkään pahoin, että tilanne ei kaikista ponnisteluista huolimatta ole kunnossa. Kaikki kunnat, jopa suuret kaupungit, eivät ole panostaneet lainkaan hoitojonojen purkamiseen, ne odottavat, että jonot hoituvat sairaaloissa toimintaa tehostamalla. Näin ei ole, nykyään tehokkuutta sairaaloissa on jo lisätty niin, että lisätehostaminen ei ole riittävässä mittakaavassa mahdollista. Tampereen kaupunki on kuitenkin satsannut tämä vuonna hoitotakuun toteuttamiseen kuusi miljoonaa euroa, valitettavasti ennakkotietojen mukaan sekään ei vielä riitä. Tilanne pitää keväällä arvioida uudelleen ja meidän pitää olla valmiita panostamaan veroeuroja vielä toisen kerran yhteiseen asiaa. Kun jonot on purettu, meitä odottaa vielä suurempi haaste, josta ei julkisuudessa ole paljon puhuttu: mitä teemme, etteivät jonot kasva uudelleen, koska terveydenhuollon palveluiden kysynnän tiedetään tulevaisuudessa kasvavan useita prosentteja vuosittain. Syyskuun jälkeen puhutaankin jo eri sairauksien hoidon priorisoinnista……

******************************************************************************

Omakotiviesti 4/2004

KUNTOURHEILIJAKO EI TERVETTÄ PÄIVÄÄ NÄE?

Liikunta eri muodoissa on useimman suomalaisen harrastus. Erityisesti syksyisin moni meistä aloittaa uuden liikuntaharrastuksen. Vanha sanonta ”tekevälle sattuu” pätee myös liikunta-harrastukseen. Kun vuonna 1997 rekisteröitiin Suomessa 250 000 liikuntatapaturmaa, niin viime vuonna niitä oli jo 338 000. Samaan aikaan pysyi työ- ja liikennetapaturmien määrä ennallaan. Näyttää siltä, että tapaturmien painopiste on siirtynyt koteihin ja vapaa-aikaan. Osittain tämä johtuu lisääntyneestä vapaa-ajasta sekä uusista liikuntamuodoista. Erityinen riskiryhmä ovat nuoret, he liikkuvat entistä rohkeammin ja kokeilevat ns. extreme-lajeja eli ottavat liian suuria riskejä omaan kokemukseen ja osaamisen nähden. Toisaalta tuntuu, että terve maalaisjärki on nykyään monelta nuorelta ja vanhemmaltakin hukassa.

Kun tarkastellaan tapaturmia pelkästään määrien perusteella, huomioiden kaikki nyrjähdykset ja venähdykset, niin eniten vammoja syntyy puutarhatöissä ja kävellessä. Kun taas huomioidaan vammautumistodennäköisyys, harrastettua tuntia kohden kärjessä ovat: squash, judo, suunnistus, kaukalopallo ja salibandy. Kilpailutilanteessa vammautumisriski on yleensä moninkertainen lajista riippuen, mm. jääkiekossa jopa 50-kertainen. Tämä tiedot käyvät ilmi UKK-instituutin tutkimuksissa.

Pitäisikö jäädä sohvaperunaksi, ettei mitään sattuisi? Ei toki! Yksi hikiliikuntatunti viikossa ei vielä kohota kuntoa, se saattaa jopa altistaa loukkaantumiselle. Sen sijaan meidän tulee liikkua mielellään 3-5 päivänä viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan, alussa kevyemmin ja kunnon kohotessa varovaisesti rasitusta lisäten. Omaa kehoa kannattaa oppia kuuntelemaan. Hyvä, motivointiakin lisäävä nyrkkisääntö on, että lenkin jälkeen meille tulee jäädä hyvä olo. Toinen ohje on, että vauhdin tulee olla sellaista, että pystyy keskustelemaan kaverin kanssa.

Jos ikää on lähemmäksi 50 vuotta, eikä ole ennen liikuntaa harrastanut, kannattaa käydä ensin lääkärin vastaanotolla terveystarkastuksessa. Reipas kävely sauvoilla tai ilman, on suurelle osalle hyvä tapa aloittaa liikkuminen. Se on myös usealle riittävä tapa, ei kaikkien tarvitse juosta. Tulee myös pitää mielessä ns. arki- ja hyötyliikunta, sitä kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon joka päivä. Esimerkiksi me omakotiasujat saamme hyvää liikuntaa piha- ja lumitöissä.

Jos tapaturma varovaisuudesta huolimatta sattuu, kannattaa muistaa vanha kunnon ”kolmen k:n sääntö” eli kompressi (tukisidos), koho ja kylmä. Sillä selviää jo suurimmasta osasta vammoja. Useimmiten vammat ovat pieniä ruhjeita ja venähdyksiä, jotka voidaan hyvin hoitaa kotona. On hyvä pitää varastossa tulehduskipulääkettä sekä tabletteina että voiteena. Tavallisimpia lääkemerkkejä saa apteekista ilman reseptiä. Kannattaa kuitenkin hakeutua lääkärin vastaanotolle, jos vamma tuntuu vähänkin vakavammalta. Jos kyseessä on esimerkiksi aktiiviurheilijan tai kuntoilijan rasitusvamma, suosittelen yhteydenottoa niihin perehtyneeseen lääkäriin, ortopediin tai urheilulääketieteen erikoislääkäriin.

”Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä”, sanoi aikanaan presidentti Urho Kekkonen. Tämä pätee edelleen. Aktiivista ja turvallista syksyä kaikille lukijoille Muistakaa lisäksi, että lenkkeilijän ja ulkona liikkuvan tulee myös tulla itse nähdyksi pimeinä iltoina eli käyttäkää heijastinta!